Talouspolitiikassa liian kapea näkövinkkeli

Julkinen talous on viime vuosina ajautunut suuriin vaikeuksiin. Osaltaan ongelmat johtuvat heikosta suhdannetilanteesta ja teollisuuden rakennemuutoksesta. Niistä ei voi syyttää hallitusta. Sen sijaan voidaan ihmetellä, miksi hallitus ei ole kyennyt hillitsemään julkisten menojen kasvua.

Simo Pinomaa
Simo Pinomaa, EK

Eräs perustavaa laatua oleva ongelma on, että hallitus on sitoutunut keskeisissä tavoitteissaan tarkastelemaan vain valtiontaloutta. Hallitus siis puhuu vain valtion talouden tasapainosta ja valtionvelasta.

Tällainen kapea-alaisuus on ongelma, koska tosiasia on se, että suurin osa julkisista kulutusmenoista toteutuu kunnissa, jotka siis eivät ole valtiota, mutta todellakin osa julkista taloutta. Jotain kuntien merkityksestä kertoo, että noin 670 000 hengen julkisen sektorin henkilöstöstä lähes 80 prosenttia työskentelee kunnissa.

Menosäästöt vyörytetty kunnille veronkiristyksiksi

Käytännössä tämä rajaus talouspolitiikassa on johtanut siihen, että hallitus on vyöryttänyt menosäästöt kunnille valtionosuusleikkauksina. Kunnat puolestaan ovat ottaneet lisää velkaa, ja korottaneet verojaan.

Luvut puhuvat puolestaan. Vuosina 2012–2014 hallitus leikkaa kuntien valtionosuuksia 1,1 miljardia euroa. Samaan aikaan kuntaverot nousevat 0,9 miljardia euroa ja lainakanta kasvaa lähes 5,5 miljardia euroa.

Tänä vuonna puolet kunnista nostaa verojaan. Seurauksena on noin 0,5 miljardin euron veronkiristykset. Kuntaliiton varatoimitusjohtajan mukaan ensi vuonna kunnat nostavat veroja yhtä paljon.

Kun koko kuntakenttään kohdistuu yhtä aikaa valtionosuusleikkauksien kaltainen shokki, se on ilmeisesti kohtuullisen helppo siirtää veronmaksajien maksettavaksi. Kaikki kunnat kun ovat tässä suhteessa samassa veneessä ja kukaan ei joudu silmätikuksi.

Missä EU, siellä ratkaisu

Ilmeisesti seuraavan hallituksen näkövinkkeli talouspolitiikkaan on avarampi. Ei siksi että se olisi valtaan nousevien puolueiden varsinainen tahto. Sen sijaan tämä johtuu Euroopan unionin talouspoliittista sääntelystä, joka on tiivistynyt vuonna 2011 annetun ns. six pack -lainsäädäntöpaketin, vuonna 2012 tehdyn finanssipoliittisen sopimuksen ja vuonna 2013 annettujen ns. two pack -asetusten myötä.

Suomessa nämä muutokset aiheuttavat sen, että hallitukset joutuvat vastaamaan entistä selvemmin myös kuntataloudesta. Tämä on loogista, sillä suurin osa julkisen sektorin henkilöstöstä ja siten myös menoista toteutuu kunnissa.

Kuntamenot kehykseen

Jos kuntien menoja jatkossa kasvatetaan, on hallituksen nykyistä selvemmin osoitettava, miten menolisäykset rahoitetaan. Suomessa pitkään voimassa ollut valtiontalouden kehysmenettely laajenee koskemaan myös kuntataloutta.

Kehysmenettelyn laajentuminen kuntiin on myönteistä, koska suurimmat virheet kuntataloudessa on tehty hyvinä aikoina, kun rahaa on esimerkiksi yhteisöveron äkillisen nousun takia tullut kunnan kassaan ja pysyviä menoja on paisutettu.

Kehyksessä on kuitenkin ongelma. Sen pitäisi hillitä nykyistä paremmin myös palkkakustannusten nousua. Nykyisin valtion kehys ei toimi näin, sillä kehyksen kattoa on kohotettu vuosittain sitä mukaa, kun valtiolla palkat ja hinnat ovat nousseet.

Kehyksen hintakorjauksessa tulisikin käyttää valtion ja kuntien omista toimista riippumatonta indeksiä. Menokattoa voitaisiin nostaa esimerkiksi kuluttajahintaindeksin tai bkt:n hintaindeksin nousua vastaavalla määrällä. Kriteerinä voisi olla myös Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite.

Simo Pinomaa
ekonomisti
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Kommentit

Kommentoi