Suomi tutkimus- ja innovaatiomaaksi uusin eväin

28.03.2014

Investoisitko sinä menneeseen? Kysymys on hyvä pitää näin vaalien lähestyessä mielessä. EU-parlamenttivaaleja on liian pitkään pidetty täytevaaleina, joilla on ollut paikoin enemmän viihde- kuin todellista painoarvoa. Todellisuudessa tulevat MEPit ovat vaikuttamassa meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta avainasioihin – niin koko Euroopan kuin Suomenkin menestykseen.

Ilpo Tolonen, MSD Finland Oy (kuva: MSD Finland Oy)

Ilpo Tolonen, MSD Finland Oy (kuva: MSD Finland Oy)

Euroopasta on vaarassa tulla ”vanha mies”, joka takertuu ja uskoo vanhoihin menestystarinoihin, kun pitäisi katsoa eteenpäin ja löytää uusia menestyksen mahdollisuuksia. Sama on nähtävissä Suomen tasolla – hyvänä esimerkkinä itselleni tuttu lääketeollisuus. Moni lääketeollisuuden toimija uudistaa tällä hetkellä organisaatioitaan ja tiivistää toimintaansa. Suomi uhkaa jäädä sivuun tutkimus- ja innovaatiokehityksen investoinneista.

Lääketeollisuuden tutkimuksella on merkitystä, sillä ala investoi liikevaihdostaan globaalisti yli 15 prosenttia tuotekehitykseen. Määrä on huima muihin toimialoihin verrattuna. Tutkivan lääketeollisuuden tutkimusinvestoinnit ovat tällä hetkellä Euroopassa vuosittain noin 15 miljardia euroa, ja Suomen osuus tästä on noin 250 miljoonaa. Summa voisi olla huomattavasti nykyistä suurempi. Esimerkiksi Tanskassa ne ovat yli 1,1 miljardia euroa vuodessa.

On vaarana, että tutkivan lääketeollisuuden työpaikat siirtyvät pois Suomesta Ruotsiin tai Tanskaan ja lopulta myös Euroopasta kilpailukykyisempiin maihin, vaikka juuri tutkimuksen ja innovaatiokehityksen kentällä meidän olisi mahdollista pärjätä.

Mitä sitten tarvitaan? Toimintaympäristön tulee olla mahdollisimman ennustettava ja politiikkatoimien kannustaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä hallinnon, yritysten ja tutkimuslaitosten kesken. Ennen kaikkea tarvitaan oikeaa asennetta, rohkeutta sitoutua tulevaisuuteen. Sotshin olympialaisissa nähtiin, miten Enni Rukajärvi laski slopestylessa hopeaa – kuinka moni olisi vielä kymmenen vuotta sitten arvannut sitä mahdolliseksi? Tai edes tiennyt mitä slopestyle tarkoittaa?

On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen lähtökohdat eivät ole lainkaan huonot. Maamme on lähtökohdiltaan varsin kilpailukykyinen, mutta jostain syystä emme osaa kertoa sitä muille, tai sitten teemme lyhyen aikavälin päätöksiä säätelystä jolla kerromme päinvastaista viestiä. Kuitenkin terve luottamus omaan osaamiseen ja rohkeus yrittää ovat avaintekijöitä uusien innovaatioiden synnyssä.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaisemassa pian terveysalan kasvustrategiaa, jossa etsitään ansiokkaasti keinoja edistää terveysalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Suomessa. Strategia ei saa jäädä irralliseksi, vaan sen on kytkeydyttävä niin kansallisiin strategioihin kuin Euroopan tasolle esimerkiksi Horizon 2020 -strategiaan. Tärkeintä kuitenkin on, että niin Euroopassa kuin Suomessa on siirryttävä tekemään strategioista totta. Aloittaa voitaisiin vaikka vahvistamalla ja luomalla lainsäädäntöä, joka mahdollistaa ennustettavan toiminnan useamman vuoden aikavälillä ja välttämällä tempovaa ja yritteliäisyyttä tappavaa päätöksentekoa.

Niin kirkkaimpia mitaleita voidaan saada tulevaisuudessa muussakin kuin slopestylessa.

Ilpo Tolonen
toimitusjohtaja
MSD Finland Oy