Kiertotalous on markkinalähtöistä

21.05.2014
Virolainen Anna

Anna Virolainen, EK

Resurssitehokkuus on ollut yksi ympäristöpolitiikan suosikkitermeistä politiikkojen ja virkamiesten keskuudessa tällä vuosikymmenellä. Kiertotalous on nyt ehdolla päästä sen rinnalle.

Komissio antaa tiedonannon kiertotaloudesta kesä-heinäkuun vaihteessa. Alustavien tietojen mukaan tiedonanto tulisi sisältämään linjauksia uusista jätteiden kierrätystavoitteista, mahdollisesti resurssitehokkuustavoitteen sekä muun muassa ekologisempaan tuotesuunnitteluun ja innovaatioihin liittyviä pelinavauksia.

Kiertotalous on yleisesti ottaen kannatettava asia. Ainakin teoriatasolla se tarjoaa ratkaisuja, jotka voisivat vähentää kulutuksen ja tuotannon ympäristövaikutuksia ja samaan aikaan varmistaa eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn. Näkemyseroja sen sijaan syntyy, kun aletaan puhua keinoista sen synnyttämiseksi.

Kiertotaloudessa on kyse systeemitasoisesta ilmiöstä, jossa valmistetaan, ostetaan, lainataan ja vaihdetaan tuotteita ja palveluita uudella tavalla. Tuotteiden pidennetyt käyttöiät, osien ja komponenttien laajamittainen kierrättäminen sekä korjauspalveluiden yleistyminen ovat esimerkkejä kiertotaloudelle tyypillisistä toimista. Tuotteissa käytettävien komponenttien ja osien järjestelmällinen uudelleenkäyttö edellyttää kuitenkin perusinfrastruktuurin kuten modernien ICT-ratkaisujen, tuotestandardien ja markkinapaikkojen kehittämistä.

Muutosta ei saada aikaan lainsäädännön avulla vaan avainroolissa tulee olemaan markkinalähtöisyys. Tulevaisuudessa yritysten kiinnostus kokonaisvaltaista ”strategista kierrätettävyyttä” kohtaan tulee varmasti lisääntymään, sillä jatkossa se on yksi tarjolla olevista keinoista varmistaa raaka-aineiden saatavuus ja maltillisemmat valmistuskustannukset.

Onnistunut systeemimuutos vaatii aikaa sekä edellyttää yli rajojen menevää tehokasta ja uudenlaista yhteistyötä. Tähän yhteistyöhön tarvitaan laajasti mukaan yritykset, asiakkaat ja päätöksentekijät.

Lue lisää:

Anna Virolainen
asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK