Suomi – yrittäjän paratiisi

27.05.2014
Jari Huovinen

Jari Huovinen, EK

Kyllä on hienoa olla suomalainen. Erityisesti näin on silloin, jos sattuu olemaan yrittäjä tässä yrittämisen unelmamaassa. Kansainvälisissä vertailuissa maamme toimintaympäristö on yrittäjyyden näkökulmasta Pohjoismaiden, Euroopan tai ehkä jopa koko maailman kärkeä. Meillä yrityksen aloittaminen onnistuu sormia napsauttamalla, rahoitusta saadaan vilkaisemalla pankkiin päin ja haitallisia säädöksiä tai byrokratiaa ei löydä tarkinkaan pilkunviilaaja. Hyvä Suomi!

Saattaahan tietysti olla, että joku on asiasta myös toista mieltä. Asiaa voisi tiedustella vaikkapa pudasjärveläiseltä yrittäjältä, jonka investointihanke on kolmatta vuotta jumissa maailman tehokkaimmassa lupajärjestelmässä. Oma sanottavansa asiaan saattaisi olla myös yrityskonkurssin tehneellä Rahikaisella, jonka yrittäjyyshalukkuus on sittemmin tapettu maamme yrittäjämyönteisellä ja yrittäjäriskistä palkitsevalla konkurssilainsäädännöllä.

Tutkimuksissa yrittäjyyden monimuotoisuus tunnistetaan vielä heikosti ja erityisesti tilastot ovat joskus ristiriidassa yrittäjien subjektiivisten kokemusten kanssa. Absoluuttista totuutta tuskin löytyy kummastakaan, mutta niiden rinnakkainen tarkastelu voi lisätä ymmärrystä toimintaympäristön todellisesta tilasta.

Ajatellaanpa vaikka rahoituksen saatavuudesta käytyä keskustelua. Siinä rahoittajien tilastot osoittavat kysynnän hiipumista, kun taas yrittäjien mielestä rahoitusta ei ole saatavilla entiseen malliin. Molemmat näkökulmat ovat ymmärrettäviä ja tavallaan oikeita. Näkemyserot johtuvat muun muassa siitä, että rahoitustilastojen ulkopuolelle jää yhä suurempi joukko yrittäjiä, jotka kartoittavat lainansaantimahdollisuuksiaan, arvioivat ne heikoiksi eivätkä koskaan edes hae rahoitusta.

On kiistaton tosiasia, että yritysten toimintaympäristö on Suomessa monessa suhteessa aivan huippuluokkaa. Samalla kehitettävää riittää kuitenkin edelleen. Yrittäjämyönteisempien ratkaisujen avain voi piillä siinä, että astutaan välillä pois siitä turvallisen kuntosalin juoksumatolta, mennään ulos kohti uusia lenkkipolkuja ja annetaan maiseman vaihtua. Sen jälkeen maailma voi näyttää juoksumatoltakin taas hyvin erilaiselta ja ratkaisut vanhoihin ongelmiin uudenlaisilta.

Jari Huovinen
yrittäjyysasiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK