Lakot puhuttavat myös ILOn konferenssissa

06.06.2014

Jos haluaa saada Genevessä kahvipöytäkeskustelua aikaan minkä tahansa työnantajakollegan kanssa, kannattaa mainita sana lakko. Jokaisella maalla löytyy omat erityispiirteensä aiheensa liittyen, mutta näyttää löytyvän myös omat erityisongelmansa.

Lisäksi parhaillaan käytävässä ILO:n työkonferenssissa aihe on jälleen noussut pinnalle. Työnantajilla ja palkansaajilla on kiistaa siitä, turvaako ILO:n järjestäytymisvapautta koskeva yleissopimus 87 lakko-oikeuden. Kiista on jatkunut vuosikausia ja työnantajien kanta on tälläkin kertaa ja tänäkin kesänä harvinaisen selvä – yleissopimuksesta ei johdu oikeutta järjestää työtaisteluja. Tästä tulkinnasta työnantajapuoli on pitänyt tiukasti kiinni kaikki nämä vuodet.

Mitä tulee muiden maiden työrauhajärjestelmien erityispiirteisiin, oletus siitä, että tietyt perusperiaatteet liittyen lakkoihin – kuten että työehtosopimuksen voimassaoloaikana vallitsee työrauha ja lakon ajalta ei makseta palkkaa, eivät olekaan kovin selviä. Hämärämmäksi asia tuntuu menevän, mitä pidemmälle Etelä-Amerikassa mennään. Esimerkiksi Costa Ricassa laillisten lakkojen ajalta maksetaan palkkaa ja Chilessä puolestaan työntekijät saattavat pyytää lakon loputtua bonusta. Muissa maissa, kuten Bangladeshissa maksetaan lakkolaisille siitä, etteivät hajota lakon aikana työnantajan omaisuutta. Puolestaan Iso-Britanniassa työehtosopimusten voimassaoloon ei liity työrauhavelvollisuutta, lakkoilua on kuitenkin vaikeutettu mm. asettamalla velvollisuus, että lakkopäätös pitää tehdä äänestämällä. Äänestäminen tuntuu olevan käytössä lakon edellytyksenä myös useissa muissa maissa.

Mielenkiintoiselta näyttää esimerkiksi Australian järjestelmä, jossa lakko-oikeutta voidaan käyttää ainoastaan neuvoteltaessa uutta työehtosopimusta. Yleislakot ovat kielletty ja lisäksi lakot eivät voi lähtökohtaisesti kohdistua sopimusketjuissa aliurakoitsijoina toimiviin työnantajiin. Työehtosopimuksen synnyttyä vallitsee absoluuttinen työrauha. Myötätuntotyötaistelutkaan eivät ole sallittuja. Lisäksi laillisiakin lakkoja voidaan oikeuden päätöksellä rajoittaa, jos ne asettavat vakavan uhan kansantaloudelle.

Selvää on, että lakkokeskustelu jatkuu tavalla tai toisella tämänkin kesän jälkeen ILO:ssa. Suomen työnantajien edustajien on jatkossakin tärkeää osallistua tähän keskusteluun. Mitä muiden maiden järjestelmiin tulee, ne voivat toimia hyvänä inspiraation lähteenä kotimaistenkin järjestelmien kehittämisessä.

ILO:n työkonferenssin työnantajaedustajat ovat tänä vuonna:
Minna Etu-Seppälä, EK, Mika Kärkkäinen, EK ja Antti Kujala PALTA.