Aluevaltaus taantumaa vastaan

18.12.2014

EK:n Brysselin toimiston marraskuinen yritysvierailukohde, Neste Oilin biodieseljalostamo Hollannissa, sijaitsee Maasvlakten satama-alueella, joka on tuorein osa Rotterdamin satamaa. Tuorein tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Maasvlakten alue on entistä merenpohjaa, jota on laajennettu 70-luvulta saakka. Yli viidentuhannen hehtaarin Maasvlakte on osa laajempaa, yli 105 neliökilometrin satamaa, jonne saapuessa on mahdotonta nähdä minne se loppuu. Yhtenä eurooppalaisen liike-elämän keskittymistä Rotterdamin satama on myös hämmästyttävä esimerkki tietotaidon ja teknologian keskittymisestä. Tämä on johtanut alueen laajentumiseen jopa kohti merta.

Laajalle alueelle mahtuu myös suomalaisia. Neste Oilin uusimman biodieseljalostamon johtajan Bart Leendersin mukaan Rotterdamin suotuisa liikeympäristö, infrastruktuuri ja keskeinen paikka markkina-alueella olivat tärkeitä tekijöitä jalostamon paikan valinnassa. Rotterdamin alue tarjoaa myös koulutusta ja osaamista, jollaista muualta maailmasta on vaikea löytää. Kolme ammattikorkeakoulua sekä merenkäyntiin ja kuljetukseen erikoistunut yliopisto luovat muiden korkeakoulujen lisäksi pitkälle erikoistunutta tietotaitoa, jota myös uutta teknologiaa käyttävät jalostamot tarvitsevat.

EK:n Brysselin toimiston väki veti kirjaimellisesti haalarit päälle Rotterdamissa

EK:n Brysselin toimiston väki veti haalarit päälle Neste Oililaisten kanssa Rotterdamissa

Rotterdamin satamasta katsoen Eurooppa näyttää olevan kaukana taantumasta. Uudet investoinnit ja kunnianhimoiset hankkeet uusilla liike-elämän kentillä pystyvät luomaan kasvua. Rotterdamin sataman Maasvlakte 2 on valtaamassa lisää aluetta mereltä teollisuudelle, joka hyödyntää jo olemassa olevaa infrastruktuuria. Biodieseljalostamon tavoin rohkeat uudet aluevaltaukset tuovat talouskasvulle mahdollisuuksia, jotka vaativat uskaliaita investointeja.

Rotterdamin satama edustaa paljon sitä, mitä Eurooppa tarvitsee. Vaikka Rotterdam menetti vuonna 2002 paikkansa maailman suurimpana satamana, siellä ei näy merkkejä taantumasta. Vuosittain sinne investoidaan 1,5 – 2 miljardia euroa monissa eri muodoissa. Osa tulee Atlantin täyttömaahan ja uuden liiketilan valtaamiseen, osa tulee suomalaiseen biodieselteollisuuteen. Maasvlaktessa käydään sekä taantumaa vastaan että merta päin.

Ilkka Penttinen
korkeakouluharjoittelija
EK:n Brysselin toimisto