Vanhoja ja uusia tapaturmia – laki muuttuu

Lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä
Lainopillinen asiamies Mikko Nyyssölä, EK

Vuonna 1966, huhtikuun 3. päivänä tietyömies R kävi nukkumaan työmaaparakin kerrossängyn ylemmälle laverille. Keskellä yötä hän putosi lattialle ja loukkasi itsensä.

Mies sai lääkäriltä hoidon vaivoihinsa, mutta juristeja jäi vaivaamaan, oliko yöllistä vahinkoa pidettävä työtapaturmana.

Enää työntekijät eivät majoitu parakeissa, mutta samanlainen vahinko voisi sattua vaikkapa työmatkalla ruotsinlaivan hytissä.

Tämäntapaisia kysymyksiä on pohdittu liki 70-vuotiaan, 1940-luvulta peräisin olevan tapaturmavakuutuslain tiimoilta.

Nyt iäkäs laki on jäämässä historiaan. Vuosia kestänyt valmistelu on päättynyt, ja pykälät ovat enää eduskunnan siunausta vailla. Toiveena on, että uusi laki saataisiin voimaan vuoden 2016 alusta.

Uuden lain kirjoittajia askarrutti erityisesti, mitä vahinkoja olisi pidettävä työtapaturmina.

Työntekijälle on eduksi, jos vahinko korvataan tapaturmavakuutuksesta, koska sen korvaukset ovat selvästi paremmat kuin Kelan tai työeläkkeen.

Viime kädessä vahinkojen kustannukset kiertyvät yritysten kannettaviksi vakuutusmaksuina, joten työnantajatkin haluavat tietää, mitä heidän vakuutuksestaan maksetaan.

Korvattavuus ei aiheuta päänvaivaa, jos vahinko on sattunut työtä tehtäessä. Mutta jos tapaturman yhteys työntekoon on löyhempi, korvauksen saaminen on voinut olla jopa sattumasta kiinni.

Eräässä tapauksessa vahinko tuomittiin työtapaturmaksi siksi, että eväsmakkaran leikkaamiseen oli käytetty työnantajan omistamaa puukkoa!

Lakia uudistettaessa sattumanvaraisuudesta haluttiin eroon. Uusien pykälien mukaan työntekijä on tapaturmavakuutuksen suojan piirissä aina, kun hän on työpaikkansa alueella, myös lounastauoilla ja käydessään kahvilla.

Jos toimihenkilö liukastuu työpaikan käytävällä, korvattavuus ei ratkea sen perusteella, oliko kainalossa kokousmuistio vai iltapäivälehti.

Työpaikan ulkopuolella sattuneiden vahinkojen korvattavuutta puolestaan rajoitettiin. Vahinkoa pidetään työtapaturmana vain, kun se on sattunut olosuhteissa, joka mainitaan laissa nimenomaisesti. Hyvä esimerkki on työpaikan ulkopuolinen koulutustilaisuus.

Vaikka uusi laki selkeyttää rajanvetoa, tulkintaongelmilta tuskin vältytään vastaisuudessakaan.

Vuonna 1968 korkein oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan tapaturmakorvaukset laverilta pudonneelle työntekijälle, mutta ruotsinlaivalla tipahdelleiden korvausvaatimuksiin on 2000-luvulla suhtauduttu nihkeämmin.

Pykälät joudutaan aina kirjoittamaan yleiseen muotoon, jotta ne voisivat vastata työelämän muuttuviin tilanteisiin.

 

Mikko Nyyssölä
Lainopillinen asiamies
Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Kommentit

Kommentoi