Mika Susi bloggaa: Rikoksia ilman seuraamuksia?

16.10.2015

Hallitus antoi eduskunnalle lokakuun alkupuolella esityksen, jolla kumotaan lakimuutos sakon muuntorangaistuksen käytön laajentamisesta. Edellinen hallitus esitti sakon muuntorangaistuksen palauttamista ja laki ehdittiin jo vahvistaa viime kesänä.

Muuntorangaistusta ei siis ollakaan palauttamassa ja palauttamisen peruminen on tyrmistyttänyt ymmärrettävästi kaupan alalla.

Ratkaisun vaikutuksia yleiseen lainkuuliaisuuteen ja ihmisten tasavertaiseen asemaan ei pidä sivuuttaa. Poliisin määräämän sakon maksamatta jättävä pääsee tekemästään rikoksesta ilman seuraamuksia.

Esimerkiksi näpistykseen, lievään petokseen tai pahoinpitelyyn syyllistynyt henkilö jää käytännössä ilman rangaistusta, jos hänellä ei ole kykyä sakon maksamiseen.

Ratkaisu tulee epäilemättä näkymään lisääntyvinä kustannuksina ja kasvavana häiriköintinä.

Uudistuksen perumista ja lain kumoamista perustellaan taloudellisilla syillä. Muuntorangaistuksen palauttaminen aiheuttaisi noin 12 miljoonan euron kustannukset oikeus- ja sisäasiainhallinnolle.

Kyse on kuitenkin myös muiden kustannuksista. Kaupan vuotuinen hävikki omaisuusrikoksista on jo lähes 500 miljoonaa euroa, vaikka vastatoimiin käytetään vuosittain 100 miljoonaa euroa.

Herää kysymys, onko perumisen yhteiskunnalle aiheuttamia kokonaiskustannuksia arvioitu riittävästi. Käytännössä valtio siirtää kustannukset kaupan ja kuluttajien maksettavaksi.

Lakimuutoksen peruuttamista perusteltiin myös sillä, että poliisilla on mahdollisuus saattaa rikosasia tuomioistuimen käsiteltäväksi rangaistusmääräysmenettelyn sijaan. Ajatus on hyvä, mutta todellisuus toisenlainen: käytännössä näpistyksen tutkinta päätetään poliisin kirjoittamaan rangaistusvaatimukseen.

Lievät omaisuusrikokset eivät siis juuri koskaan saavuta tuomioistuinta. Jos asianomistaja ei anna suostumustaan sakkomenettelyyn mutta haluaa tekijälle rangaistuksen, seurauksena on raskas esitutkinta- ja tuomioistuinprosessi. Sen kustannukset taas ylittävät monin verroin mahdolliset säästöt.

Ikävä kyllä, ratkaisun kustannukset maksetaan paitsi euroina myös moraalisesti.

Muuntorangaistuksen palauttamista perusteltiin aiemmin juuri sillä, että se lisää rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta, lain noudattamista ja yleistä lainkuuliaisuutta. Valitettavasti nämä keskeiset asiat näyttävät nyt unohtuneen.

Kaupan pitäisi olla häiriötön ja turvallinen ympäristö paitsi asiakkaille, myös alan yrittäjälle ja työntekijöille. Haluaisitko sinä työskennellä paikassa, jossa varastelijoille ja pahoinpitelijöille tarjotaan vapaakortti rikosten tekemiseen?