Simo Pinomaa: Hallituksen työllisyystavoitteeseen vielä matkaa

20.04.2016

Suomesta on hävinnyt noin 130 000 työpaikkaa pitkään jatkuneen taantuman aikana. Työttömyysaste on noussut lähelle 10 prosenttia.  Uusien työpaikkojen luomisesta ja työllisyyden kasvattamisesta onkin tullut varsinainen tuskien taival. Monet päätetyt ja suunnitteilla olevat toimenpiteet ovat kuitenkin oikean suuntaisia.

Kilpailukykysopimuksen on arvioitu viennin piristymisen ansiosta synnyttävän 30–40 000 työpaikkaa. Hallituksen tavoite työnvastaanottovelvollisuuden tiukentamista kannustaa työttömiä tarttumaan hanakammin tarjottuihin työtehtäviin. Myös mahdollinen työttömyysturvan enimmäiskeston alentaminen ja omavastuu ajan pidentäminen olisivat oikeansuuntaisia toimenpiteitä.

Ongelmana kuitenkin on pitkään jatkunut heikko taloustilanne, jonka ansiosta työpaikkoja häviää enemmän kuin uusia ehtii syntyä.  Nyrkkisääntö on, että työllisyyttä parantavat toimenpiteet alkavat tehota hitaasti, eikä vaikutusten arviointi ole helppoa edes jälkikäteen, koska ne jäävät helposti yleisen talouskehityksen jalkoihin.

Viimeaikaiset tiedot työmarkkinoilta ovat kuitenkin rohkaisevia. Työttömyyden kasvu on ainakin väliaikaisesti päättynyt.  Työpaikkojen määrä tuskin tänä vuonna vielä kääntyy kasvuun, mutta esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ennakoi työllisyyteen lähes 50 000 hengen lisäystä vuosikymmenen loppuun mennessä.  Työttömyyden alentuminen on kuitenkin hidasta, sillä osa ns. piilotyöttömistä aktivoituu työnhakuun työllisyystilanteen parantuessa.

Hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin nykyisestä 68,4 prosentista. Tavoite ei ole mahdoton, kunhan työmarkkinoiden uudistamisessa päästään kunnolla vauhtiin. ETLAn ennustaman noin 50 000 työllisyyskasvun lisäksi tarvittaisiin vielä toinen mokoma. (Ks. oheinen graaffi) Perusedellytys tavoitteen saavuttamiselle on talouden kääntyminen nousuun

Viikon graafi: (tästä voit katsoa animaation uudelleen…)