Jari Huovinen bloggaa: Heuristiikkaa ja pussivääntöä

21.04.2016
Jari Huovinen

Johtava asiantuntija Jari Huovinen on eksynyt Pariisissa, mutta osaa suunnistaa pk-yrityskentässä.

Olin taannoin OECD:n kokouksessa Pariisissa. Näissä tapaamisissa ainakin yhteen asiaan voi luottaa: aikataulut venyvät kuin purkka poikani maitohampaiden ja hänen sormiensa välissä. Varmaa on myös se, että asia tulee kaltaiselleni aikataulu-uskovaiselle aina yhtä suurena yllätyksenä. Siksi jouduin kokouksen jälkeen taas kiirehtimään, etten myöhästyisi paluulennoltani.

Ryntäsin matkaan rue André Pascalilta kohti Alberic Magnardia, josta päädyin kuka-tietää-minkä-kadun kautta Avenue Paul Doumerin taksitolpalle. Entiselle mailerille matka ei teettänyt minkäänlaisia haasteita. Huonolle suunnistajalle se tarkoitti kuitenkin menetettyjä minuutteja taistelussa aikaa vastaan.

Myöhemmin kotikulmilla jouduin lähikaupan hedelmä- ja vihanneshyllyjen kupeessa taisteluun pienen, läpinäkyvän muovipussin kanssa. Hankasin pussia sormieni välissä ja yritin epätoivoisesti saada sen avattua. Ei onnistunut, ei sitten millään. Lopulta nostin kyseisen, vastentahtoisen pussiyksilön suuni eteen ja puhalsin. Ensin hiljaa ja sitten täydellä voimalla. Aika HeViä, mutta sainpahan auki.

Eilen vielä yksi yrittäjä antoi rakentavaa palautetta ja esitti pyynnön omien teknisten proseduuriemme uudistamiseksi. Tämä sai minut miettimään asiaa vähän laajemminkin. Valitettavan usein meihin iskostuneet ennakkokäsitykset, pinttyneet tavat ja opitut toimintamallit rajoittavat kehittymistä ja uudistumista. Ilman näitä rajoitteita olisin ehkä valinnut Pariisista myöhemmän lennon tai selvinnyt taksitolpalle nopeammin vaikkapa gps:n avulla. Ehkä olisin lähikaupassakin jättänyt sormiharjoituksen kokonaan väliin ja ryhtynyt suoraan puhallushommiin. Nähdään mahdollisuudet ja otetaan koko potentiaali käyttöön niiden hyödyntämiseksi!

Muutoksen tuulet ravistelevat nyt monia pk-yrityksiä: Miten onnistua sukupolvenvaihdoksessa? Miten ottaa ensi askeleet kansainvälistymiseen? Miten hyödyntää digitalisaatiota? Vastaa kyselyyn, jolla selvitetään yritysten halukkuutta ulkopuolisen neuvonantajan käyttöön muutostilanteissa.