Mikael Ohlström bloggaa: Energia on politiikkaa ja politiikka energiaa

13.10.2016

Maailman suurin energia-alan tapahtuma osoitti heti avajaisissa, että energia on politiikkaa ja politiikka energiaa. Kyse on Maailman energianeuvoston (WECin) joka kolmas vuosi järjestämästä kokouksesta, joka pidetään tänä vuonna Istanbulissa Euroopan ja Aasian rajalla.

Geo- ja maailmanpolitiikka näytteli avajaisissa suurta osaa, kun puhujapönttöön marssivat vuorollaan Turkin, Venäjän, Azerbaidzhanin, Venezuelan ja ”Pohjois-Kyproksen” presidentit. Turkin vahvistuvaa roolia kaasun ja öljyn kauttakulkumaana korostettiin useissa puheissa. Ensimmäisen päivän jälkeen vankistui todellakin tunne, että energia on politiikkaa ja politiikka energiaa.

Poliitikot ja alan toimijat näkivät tässä myös etunsa: energia on aina yhdistänyt ja tulee jatkossakin yhdistämään maailmaa. Kaikki puhuvat energiamarkkinoiden tärkeydestä, mutta politiikka antaa markkinoille reunaehdot. Tätä kehitystä vahvistaa myös kansainvälinen ilmastopolitiikka ja sen kasvava rooli energia-asioissa.

Pariisin ilmastosopimus astuu voimaan optimistisimpienkin odotusten vastaisesti jo alle kuukauden kuluttua 4.11. Hienoa! Istanbulissa keskusteltiin tosin myös siitä, millaista epävarmuutta Yhdysvaltojen presidentinvaalit saattavat merkitä ilmastosopimukselle. Yhtä kaikki, yhteistä tahtoa näyttäisi olevan ilmaston lämpenemisen hillitsemiseen.

Pariisin sopimuksen toteuttamisessa siirrytään tärkeään vaiheeseen, jossa seuraavien 2–3 vuoden kuluessa olisi pystyttävä luomaan pelisäännöt myös markkinamekanismeille. Kongressissa todettiin, että kansainvälinen yhteistyö ja hiilipäästöjen hinnoittelumekanismien luominen ovat ensiarvoisen tärkeitä matkalla kohti alle 2 asteen lämpenemistä.

Eurooppalaiselle ja erityisesti pohjoismaalaiselle WEC:n kongressit avaavat aina myös silmiä. Mitkä energiamuodot ovat maailmassa hallitsevassa asemassa nyt ja ennusteiden valossa vielä lähivuosikymmenetkin: fossiiliset polttoaineet, ikävä kyllä. Muutos kolmen vuoden takaiseen kongressiin on kuitenkin selvä. Nyt kivihiilestä puhuttiin ainoastaan siitä näkökulmasta, kuinka kaasu/LNG tulevat korvaamaan sen käyttöä.

Kaasun rooli vaikuttaisi lähitulevaisuudessa erittäin merkittävältä ja käytön lisääntyminen vakaalta lähes joka mantereella. Myös öljyn käytön arvellaan edelleen kasvavan väestön ja energiatarpeen kasvaessa. Lopulta öljyn merkitys kääntyisi kuitenkin laskuun ilmastopaineissa, joskin kysynnän arvioidaan pysyvän vahvana erityisesti liikenteessä. WECin skenaarioissa kuitenkin todetaan, että noin puolet henkilöautoistakin korvautuu sähkö- ja hybridiautoilla vuoteen 2060 mennessä.

Istanbul on näyttänyt kokousväelle hyvät puolensa, ja kiitosta antoi myös Suomen paikallinen kunniakonsuli WEC Finlandin Suomi-illassa. Turkki elää pitkälti myös turismista, joka on viime aikoina romahtanut. Minusta ja perheestäni Turkki taisi ainakin saada uusia turisteja!

Lisäksi Turkissa olisi valtavasti bisnesmahdollisuuksia suomalaisille yrityksille esimerkiksi cleantechin saralla. Suomen Ankaran suurlähetystön väki kehottikin yrityksiä tulemaan rohkeasti Turkkiin.

Lisätietoja Team Finland Turkeystä: