Blogataan omistajuudesta: Jokainen nuori tarvitsee talousosaamista

Opiskelemme elämää, emme koulua varten. Jotta nuoret pärjäävät niin työssä kuin arjessa, heille tulee tarjota vahvemmat eväät taloustaidoissa, yrittäjyydessä ja matemaattisessa ajattelussa, kirjoittaa EK:n johtaja Riikka Heikinheimo.

Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma, ehdotus # 3:
Lisätään kaikille yhteistä taloustiedon ja yrittäjyyden opetusta kaikilla koulutusasteilla ja tehdään taloustiedosta oma oppiaine tai osaamiskokonaisuus.

Riikka Heikinheimo on osaamisen ja koulutuksen edunvalvonnasta vastaava johtaja EK:ssa.

Neuvoiko koulun opinto-ohjaaja sinua koskaan ryhtymään omistajayrittäjäksi? Minua ei. Eihän edes yrittäjyyttä mainittu tulevaisuuden vaihtoehtona. Taloustaidosta saattoi olla jotain puhetta, muistaakseni osana yhteiskuntaoppia. Silloin säästäminen oli hyve. Pankin linja-auto vieraili koululla. Me oppilaat saimme tyhjennyttää lippaamme ja tallettaa rahat omille säästötileillemme. Sijoittamisesta ei kukaan hiiskunut mitään.

Toki muutoksia tuohon aikaan nähden on tapahtunut. Mutta ei riittävästi. Edelleenkin talousosaaminen on liian vaimeasti edustettuna koulutuksen tavoitteissa. Matematiikan osaajien joukko on vain hiipunut. Seuraukset näkyvät esimerkiksi siinä, että liian monella nuorella on vaikeuksia hallita omaa rahankäyttöään. Tämä on huolestuttavaa, sillä Suomeen tarvitaan polttavasti lisää taloustaitoja, analyyttistä ajattelua, yrittäjyyttä ja erityisesti omistajayrittäjyyttä.

Tästä päästäänkin EK:n tämän syksyn päänavaukseen eli kotimaisen omistajuuden toimintaohjelmaan. Omistaja-yrittäjä on henkilö, joka on tehnyt taloustaidoista itselleen ammatin. Kotimainen omistaja on sitoutunut nostamaan yrityksensä menestykseen, hakee parhaita ratkaisuja omalla kotikentällään ja toimii todennäköisesti pitkäjänteisemmin myös vaikeina aikoina. Omistajayrittäjä hallitsee talouden, työllistää, investoi ja jaksaa hakea kasvua myös tutkimuksen, tuotekehityksen sekä innovaatiotoiminnan avulla. Kaikkea sitä, mitä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus edellyttää.

Kuinka sitten saisimme taloustaidot laajemminkin nousuun ja myötätuulta omistajuudelle ja yrittäjyydelle? Muutoksen käynnistämiseksi tarvitaan paitsi erilaista asennetta, niin myös oikeanlaista osaamista. Avainasemassa on talous- yrittäjyys- ja matemaattinen osaaminen. Sen opetusta tulee vahvistaa kaikilla koulutustasoilla. Ja talouteen liittyviä kokonaisuuksia pitää olla muillakin opiskelijoilla kuin alan pääaineekseen valinneilla.

Näistä panostuksista on elämän mittaista hyötyä jokaiselle nuorelle. Vaikka itse ei edes yrittäjäksi ryhtyisikään, talousosaaminen, matematiikan mukanaan tuoma analyyttinen ajattelu ovat osaamisia, joita työelämässä yhä kattavammin tarvitaan. Tämän lisäksi meillä jokaisella on oma taloutemme hoidettavana – koulun tulee antaa tähänkin valmiuksia.

Eri koulutustasoilla toimivien opettajien merkitystä ei voi ylikorostaa. Heidän osaamisensa ja asenteensa välittyvät kullekin vuosikerralle opiskelijoita. Uransa aikana opettaja voi luotsata tuhansia tulevaisuuden toivoja yrittäjyyden ja omistajuuden suuntaan. Jokainen nuori, jolla yrittäjyyden kipinä syttyy, on askel kohti elinvoimaisempaa Suomea.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi