Outi Ervasti bloggaa: Yrittäjyyskoulutuksen tuore arviointiraportti herättää toivoa ja huolta

03.12.2018

Yrittäjyyskoulutus ei tavoita riittävän laajasti ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen opiskelijoita, ilmenee Karvin arviointiraportista. EK:n yrittäjyysasiantuntija nostaa esille huomioita jatkokehitystä varten.

Suomalaisten nuorten yrittäjyysasenteet ovat myönteisemmät kuin koskaan. Tästä on kiittäminen myös yrittäjyyskasvatusta ja -koulutusta.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi julkaisi tänään ns. Yrtti-arviointihankkeen tulokset. Sen mukaan suuri osa ammatillisista oppilaitoksista ja lähes kaikki korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen yrittäjyysopintoja, ja yrittäjyyteen kannustetaan. Kehittämisen varaakin on.

Nostan arviointiraportista muutaman huomion, joka vaatisi välitöntä jatkopohdintaa:

  • Eri alojen ja oppilaitosten välillä huomattiin suuria eroja. Huolestuttavan suuri osa opiskelijoista koki yrittäjyysopintojen painottuvan joko itseopiskeluun tai luentoihin. Sen sijaan kokemuksellisuutta arvostettiin: harjoitusyrityksen perustamisesta saatavia oppeja, yritysyhteistyötä, yritystarinoita sekä yrityskilpailuja. Yrittäjyyskoulutuksessa on tärkeää panostaa opintojen monipuolisuuteen, kiinnostavuuteen ja ilmiöoppimiseen ja vaativuustaso tulee asettaa riittävän korkealle.
  • Karkeasti puolet korkeakouluopiskelijoista ei tiennyt oman oppilaitoksensa yrittäjyyskoulutusmahdollisuuksista joko lainkaan tai riittävästi. Samoin sekä ammatillisessa että korkeakoulutuksessa opiskelijoiden tiedot olivat puutteellisia siitä, millaista tukea (työtiloja, neuvoja) oma oppilaitos voi tarjota yrittämiseen opintojen aikana tai sen jälkeen. Yrittäjyyskoulutuksesta ja -palveluista tulisikin oppilaitoksissa informoida opiskelijoita nykyistä laajemmin ja monipuolisemmin.
  • Arviointiraportti toteaa myös, että yritysyhteistyön mahdollisuudet on oppilaitoksessa alihyödynnetty, vaikka sekä opiskelijat että henkilökunta toivoivat sitä lisää. EK:n selvityksen (2017)  mukaan myös yritykset toivovat tähän petrausta, sillä oppilaitosyhteistyö on niille tärkeä väylä löytää uutta osaamista ja osaajia yrityksiin. Lisäksi kokeneiden yrittäjien opit ja kokemukset ovat opiskelijoille kullanarvoisia. Karvin arvioinnin mukaan oppilaitosten yritysyhteistyön edistäminen kiteytyykin liikaa yksittäisiin henkilöihin, kun sen tulisi olla koko oppilaitoksen strateginen toimintatapa.

Jäin kaipaamaan arviointiraportista yritysten näkökulmaa. Oppilaiden ja henkilökunnan rinnalla olisi tarpeen kysyä myös oppilaitosyhteistyöhön osallistuneilta yrittäjiltä, kuinka ne kokevat oppilaitosten yrittäjyysilmapiirin. Tai sitä, kuinka yrittäjyyskoulutus vastaa reaalitodellisuutta.

Yrittäjyyskoulutuksessa ei tule keskittyä vain uuden yrityksen perustamiseen

Karvin arvioinnin ulkopuolelta lisään tähän vielä pari EK:nkin keskeistä huolta. Ensiksi, yrittäjyyskoulutuksen sisältö keskittyy sisäisen yrittäjyyden rinnalla paljolti uuden yrityksen perustamiseen ja/tai itsensä työllistämiseen. Yrittäjäksi voi kuitenkin ryhtyä myös siirtymällä jo toiminnassa olevan yrityksen puikkoihin. Omistajavaihdosfoorumin teettämän tuoreen selvityksen mukaan noin 50.000 yritystä Suomessa on nyt tai lähivuosina omistajanvaihdostilanteessa, mutta kaikille ei löydy välttämättä jatkajaa. Taloudellisesti kyse useista kymmenistä tuhannesta työpaikasta. TAT:n selvityksen mukaan yhä useampi ysiluokkalainen on kiinnostuneempi jatkamaan olemassa olevaa yritystä kuin uuden perustamisesta. Voisiko jatkajaksi siis kasvaa jo toisen tai korkea-asteen yrittäjyyskoulutuksessa? Mitä erityistaitoja valmiin yrityksen johtoon hyppääminen vaatii?

Toisekseen on syytä korostaa yrittäjyyden rinnalla myös työnantajuuden merkitystä. Ei ole realistista, että kaikista tulisi yrittäjiä. Päinvastoin – työllisyyden perusta on jatkossakin työnantajayritysten varassa. Tulisiko myös työnantajayrittäjän näkökulma näkyä vahvemmin esimerkiksi korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten yrittäjyyskasvatuksessa sekä niille laadittavissa kansallisissa suosituksissa?

Tutustu Karvin arviointiraporttiin Yrittämään oppii yrittämällä – Yrittäjyys ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa”