Ylikarjula analysoi: Brexit mutkistui entisestään

10.12.2018

Britannian pääministeri Mayn siirrettyä parlamentin alahuoneen brexit-erosopimuksen äänestystä, on vielä epäselvää, mitä Britannian poliittisessa prosessissa nyt tapahtuu.

Pääministeri May pyrkinee saamaan joitakin muutoksia pitkään neuvoteltuun erosopimukseen ja tulevaa suhdetta käsittelevään poliittiseen julistukseen EU-maiden valtioiden päämiesten loppuviikolla pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Merkittäviä muutoksia on kuitenkin turha odottaa.

Markkinat reagoivat ja punta lähti luisuun äänestyksen lykkäämisen jälkeen. On epävarmaa, riittäisivätkö edes markkinareaktiot ja EU:n ja Britannian väliseen poliittiseen julistukseen tehtävät pienet muutokset erosopimuksen läpimenoon Britannian alahuoneessa.

Jos poliittista ratkaisua ei löydy läpiaikoina, niin yritykset käynnistävät yhä enemmän varautumissuunnitelmiaan, kasvattavat varastoja, uudelleensijoittavat tuotantoa tai palveluita, siirtävät työpaikkoja ja muuttavat tuotantoketjuja.

Eurooppalainen elinkeinoelämä on antanut tukensa neuvotellulle erosopimukselle ja siihen sisältyvälle siirtymäajalle. Siirtymäaikana tilanne säilyisi käytännössä nykyisenlaisena paitsi, ettei Britannia voisi osallistua EU:n päätöksentekoon. Yritykset tarvitsevat varmuutta, minkä vuoksi EU-eron toivotaan toteutuvan järjestäytyneesti. Brexitin myötä EU:n ja UK:n väliseen suhteeseen on tulossa joka tapauksessa merkittäviä muutoksia. Vielä on kuitenkin epäselvää, millaisia nämä muutokset ovat ja milloin ne tulevat voimaan.

On hyvin poikkeuksellista, ettei yrityksillä ole tietoa siitä, mitä kaupankäynnin pelisääntöjä EU:n ja Ison-Britannian välillä noudatetaan vajaan neljän kuukauden kuluttua.

On edelleen mahdollista, että ajaudutaan myös sopimuksettomaan eroon, vaikka se ei olekaan Britannian alahuoneen enemmistön tahto. Tällä hetkellä ei tunnu löytyvän myöskään muuta vaihtoehtoa, jonka taakse enemmistö löytyisi. Poliittiset puolueet ovat kansan tavoin hyvin jakautuneita. Aika käy vähiin ja no deal -vaihtoehto on brexit-prosessin oletusarvo: jos sopua ei synny tai neuvotteluprosessia ei jatketa, sopimukseton brexit toteutuu 29.3.2019. Eroprosessin perumisellekaan tuskin löytyy enemmistöä, vaikka EU-tuomioistuin antoikin päätöksen, jonka mukaan Britannia voi perua brexit-prosessin yksipuolisesti.

Brexit-sopimuksen piti olla vain välietappi ennen EU:n ja Britannian tulevaa suhdetta käsittelevän sopimuksen neuvottelua ja voimaantuloa. Yrityksille vielä neuvoteltua erosopimusta tärkeämpi asia on, millainen EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta tulee. Nyt tilanne mutkistuu entisestään.