Oksala bloggaa: Sosiaaliturvalla on monta nimeä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Seuraavalla vaalikaudella tehtävälle sosiaaliturvauudistukselle jokaisella puolueella on oma nimensä. Toiset kutsuvat sitä yleistueksi, toiset yleisturvaksi ja jotkut perustuloksi. Samallekin nimelle eri puolueet antavat erilaisia sisältöjä. Toiset pyrkivät kohti vastikkeetonta kansalaispalkkaa, toiset pitävät sosiaaliturvaa syyperusteisena ja ainakin osin vastikkeellisena. Myös turvan tasosta ollaan montaa eri mieltä.

Viimeistään käynnissä oleva keskustelu vanhuspalveluista osoittaa kaikille, että väestöltään vanhenevassa Suomessa on valtavia rahoitustarpeita. Selvää on, että esimerkiksi vanhuspalveluiden rahoitus onnistuu vain, jos nykyistä huomattavasti suurempi osa työikäisistä on töissä. Siksi sosiaaliturvauudistuksen keskeisin tavoite pitää olla työllisyyden tukeminen.

Myös työmarkkinajärjestöt ovat julkaisseet omat mallinsa. EK julkaisi mallinsa viime vuoden lokakuussa. Tavoittelemme työhön kannustavaa sosiaaliturvauudistusta. Uskomme, että työ on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja työstä maksettava palkka parasta köyhyyden torjuntaa. SAK esitteli oman mallinsa alkuvuodesta. Sen työllisyysvaikutukset olisivat lähinnä negatiiviset. Se sisälsi paljon heikennyksiä tuen vastikkeellisuuteen.

Yksittäiset ajattelijat ja ideatalot ovat esitelleet erilaisia tili- ja veromallejaan sosiaaliturvauudistuksen pohjaksi.

Nimiä uudelle mallille tuntuu riittävän. Nimen puutteeseen sosiaaliturvauudistus ei kaadu. Itse kaipaan huomattavasti analyyttisempaa keskustelua uudistuksen tavoitteista ja konkreettisesta sisällöstä. Nimityskysymys on täysin toissijainen.

Toimeentuloturvan taso

Ensin pitäisi ratkaista mille tasolle toimeentuloturva mitoitetaan. Nykyisin vastikkeeton tuen taso on 60 prosenttia toimeentulotuesta sekä asumistuki. Niiden muuttaminen tasasuureksi kaikille tarkoitetuksi vähimmäisetuudeksi on täysin mahdotonta. Asumiskustannukset vaihtelevat rajusti maan eri osissa.

Tuen tason pitää olla sellainen, että se turvaa ihmisen perustarpeet. Toisaalta sen pitää olla sellainen, että se ei estä työllistymistä. Se ei myöskään saisi johtaa siihen, että vuokrat mitoittuvat korkeimmalle mahdolliselle tukitasolla. Järjestelmä ei nykyisin tue pyrkimystä alentaa asumiskuluja.

Koska toimeentulotuki ja asumistuki korvaavat pienituloisuutta, on selvää, että ne ovat tulovähenteisiä. Tämän kääntöpuoli on se, että edellä mainitut tuet leikkaantuvat ansiotulojen noustessa. Tämä aiheuttaa kannustinloukkuongelmia eli palkkatulojen kasvu ei johdakaan käytettävissä olevien tulojen kasvuun. Siksi työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovitusta on parannettava. Koska parempi yhteensovitus maksaa, on samanaikaisesti kyettävä puuttumaan tukien tasoon ja lisäämään omavastuuta.

Täysin selvää on, että uudistusta ei voi tehdä vain perusturvan osalta. Samassa yhteydessä on uudistettava myös ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Uudelle sosiaaliturvalle annettavaa nimeä paljon tärkeämpää on siis tuen tason mitoittaminen, suhde palkkatuloon sekä vastikkeellisuus.

On hyvä, että eri tahot ovat tuoneet mallinsa julkiseen keskusteluun ennen eduskuntavaaleja. Se on toimivan demokratian välttämätön edellytys. Keskustelu siitä mitä muutetaan, on välttämätöntä.

Hyvin kyllästynyt olen niihin puheenvuoron käyttäjiin, jotka osallistuvat keskusteluun vain sloganein ja yleisin heitoin. Yleensä he aloittavat puheenvuoronsa vaatimalla puhtaalta pöydältä aloittamista. Tämä vaatimus taitaa perustua viitseliäisyyden puutteeseen. Nykyjärjestelmään perehtyminen vaatii aikaa enemmän kuin twiitin lähettäminen.

Puhtaan pöydän vaatijoille on helppo todeta, että ei ole olemassa puhdasta pöytää. Jokaisen tulonsiirron saajina on valtava joukko suomalaisia: työttömiä, vähävaraisia, sairastuneita, eläkkeelle jääneitä, osatyökykyisiä, opiskelijoita, isyys- tai äitiysvapaalla olevia. He täyttävät pöydän.

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi