Kati Ruohomäki bloggaa: Teollisuuden sähköveron alennus on erinomainen uutinen niin ilmastolle kuin kilpailukyvylle

Hallituksen sähköveropäätös edistää teollisuuden sähköistymistä. Se on edellytys ilmastoneutraalisuuden saavuttamiselle, kirjoittaa EK:n johtava asiantuntija Kati Ruohomäki.

Hallitus päätti Vuosaaren ilmastokokouksessaan 3.2., että se alentaa teollisuuden sähköveroa asteittain vuoden 2021 alusta alkaen päätyen EU-minimiin. Päätös tuo ennustettavuutta ja tasoittaa kansainvälistä kilpailutilannetta. Euroopan ulkopuolella teollisuudelta ei juuri peritä sähköveroa ja Euroopassakin se on pääosin EU-minimitasolla.

Ilmaston kannalta päätöksellä on huomattava kannustinvaikutus, koska samalla poistuu fossiilisia polttoaineita koskeva veronpalautus eli ns. energiaveroleikkuri. Tästä voi yksittäisille toimijoille aiheutua kohtuutonta haittaa mm. maakaasuverkoston varrella. Siksi on hyvä, että hallitus pyrkii lieventämään taloudellisia vaikutuksia näissä yksittäistapauksissa.

Hallitus päätti Vuosaaressa myös siitä, että lämpöpumput ja datakeskukset siirretään teollisuuden sähköveroluokkaan ja siis EU-minimiin niissä tapauksissa, kun niiden hukkalämpöä pystytään hyödyntämään kaukolämpöverkon välityksellä. Hukkalämmölle on kuitenkin paljon muitakin hyödyntämiskohteita kuin kaukolämpöverkko.  Saattaahan niiden läheisyydessä olla vaikkapa kasvihuoneviljelyä, kalankasvatusta tai muuta lämpöä tarvitsevaa toimintaa. Selkeintä olisi, jos datakeskukset ja isot lämpöpumput olisivat teollisuuden sähköveroluokassa jo toimintansa teollisen luonteen takia.

Pitkän aikajänteen energiaverotuksen tiekartta oli samoin hyvä päätös Vuosaaren kokouksesta. Tiekartassa tulisi valmistella myös palveluyritysten siirtäminen pois kotitalouksien sähköveroluokasta ja luoda ensimmäisenä askeleena palveluyrityksille oma sähköveroluokkansa. Tavoitteena tulisi olla kaikkien yritysten sähköverotus EU-minimitasolla.