Ohje päivitetty 22.12.2023

Pahvin- ja paperinjalostusala

(1729)




Keitä tiedustelu koskee?

Neljännesvuositiedustelu on tehdyn työajan palkkatilasto, johon ilmoitetaan neljänneksen aikana tehdyt todelliset työtunnit ja tunteja vastaavat tehdyn työajan palkat. Palkkatilastoon palkat ilmoitetaan näin ollen ns. ansaintaperiaatteen mukaisesti.

Neljännesvuositiedustelu tehdään vain 4. vuosineljännekseltä ja se koskee kaikkia työpaikan työntekijöitä, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
• Ovat tai ovat olleet työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa yritykseen ao. neljänneksen aikana
• Ovat työntekijöitä. Ulkopuolelle jäävät siis toimihenkilöt ja ns. ylemmät toimihenkilöt
• Ovat täysin työkykyisiä, jolloin palkka määräytyy työehtosopimuksen perusteella
• Ovat täyttäneet 15 vuotta
• Ovat tehneet työtä ao. neljänneksen aikana. Tiedot annetaan myös osa-aikatyöntekijöistä, oppilaista ja harjoittelijoista
• Työ on tehty Suomessa

Koko vuotta koskevista tiedoista ilmoitetaan enää vain tulosperusteiset erät, joita ovat: tulospalkkiot, käteiset voittopalkkiot ja voitonjako. Tulosperusteiset erät ilmoitetaan työpaikan työntekijöistä, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
* Ovat tai ovat olleet työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa yritykseen 4. vuosineljänneksen aikana
* Ovat tehneet työtä 4. vuosineljänneksen aikana
* Ovat mukana 4. vuosineljänneksen tiedustelussa

HUOM: Koko vuotta koskevat tiedot tulee ilmoittaa neljännen vuosineljänneksen tietojen yhteydessä. Vaikka tulosperusteiset erät ilmoitetaan enää vain niistä henkilöistä, joilla on tehtyjä tunteja 4. vuosineljänneksellä, ilmoitetaan ne jatkossakin koko vuoden pituiselta ajanjaksolta.

HUOM: Neljännesvuoden palkkatietoihin ei sisällytetä:
Työajan lyhentämisen johdosta maksettuja korvauksia eikä työajan tasaamislisiä (ns. pekkaset ja vuorovapaakorvaukset).
Luontoisetujen (asunto-, auto-, ravinto- yms.) arvoa,
vuosilomapalkkaa, lomakorvausta, lomarahaa, arkipyhäkorvauksia,
henkilökohtaisilla ja yhteiskunnallisilla perusteilla annettujen vapaapäivien palkkoja (mm. merkkipäivät, luottamustoimet, kertausharjoitukset),
sairausajan palkkaa, lapsen syntymään tai hoitoon liittyvää palkkaa,
koulutusajan palkkaa, matkustusajan palkkaa, varallaolo- ja hälytyskorvauksia, yhteistyöelinten kokouspalkkioita, luottamusmieskorvausta, aloitepalkkiota, opetus- ja kirjoituspalkkioita yms. Muulta kuin tehdyltä työajalta maksettuja palkkaeriä.

Neljännesvuoden palkkatietoihin ei myöskään saa sisällyttää sellaisia korvausluonteisia eriä, kuten
ateriakorvausta, päivärahaa, majoituskorvausta, matkakustannusten korvausta, työvälinekorvausta jne.




Tietomalli

Palkkatilaston tiedoston saa usein valmiina palkanlaskentaohjelmasta, mutta tiedoston voi myös laatia itse esim. Excel-taulukkolaskentaohjelmalla ja tallentaa csv-muotoon (luetteloerotin). Voit myös täyttää tiedot palkkatiedustelun asiointipalvelun lomakkeella ja tallentaa ne seuraavan palkkatiedustelun pohjaksi csv-tiedostoon.


Lataa CSV-tietomallipohja ↓
Saat ladattua tekstimuotoisen tietomallipohjan työasemallesi painamalla hiiren kakkos- painiketta linkin päällä ja valitsemalla:
"Tallenna kohde nimellä..." tai
"Tallenna linkki nimellä...".
Lataa TXT-tietomallipohja ↓

Tiedoston ensimmäinen rivi:
Ensimmäisen rivin tulee sisältää täsmälleen alempana esitettävän tietomallin mukaiset tietokenttien nimet (sarakeotsikot).

Seuraavat rivit:
Kunkin palkansaajan tiedot muodostavat yhden rivin ja tietokenttien arvot ovat rivillä samassa järjestyksessä kuin 1. rivillä annetut nimet. Jos muokkaat tiedostoa Excelillä, tarkista lopuksi, että jos viimeinen sarake on tyhjä, täytä tyhjät nollilla. Tallenna tiedosto csv-muodossa (luetteloerotin) ja toimita se EK:lle ohjeiden mukaisesti.

Valmiiden tekstitiedostojen ohjelmoijille tiedoksi:
Sarakkeiden eli tietokenttien erottimena käytetään puolipistettä (;). Huom! Viimeisen kentän jälkeen ei saa olla puolipistettä.

Kaikki palkkatiedot annetaan euroina ja sentteinä, desimaalierottimena käytetään pilkkua (,). Mitään muita välimerkkejä ei pidä käyttää, esim. ei tuhaterotinta.




Kenttäluettelo ja tietotyypit →



Tietokenttien ohjeet
1

Tilastointivuosi (Vuosi)

1

Tilastoaineiston vuosiluku nelinumeroisena.

2

Tilastointineljännes (Nelj)

2

Tilastoaineiston vuosineljännes yksinumeroisena (neljäs neljännes = 4).

3

Jakson alkamispäivä (JaksoAp)

3

Jaksoon kuuluvan ensimmäisen palkanmaksukauden ensimmäinen päivä muodossa pp.kk.vvvv

4

Jakson päättymispäivä (JaksoLp)

4

Jaksoon kuuluvan viimeisen palkanmaksukauden viimeinen päivä muodossa pp.kk.vvvv

5

Jäsennumero (YritysId)

7

Yrityksen numerotunnus (enintään 6 numeroa) EK:n jäsenrekisterissä. Jos yritys on jaettu vastaajayksiköihin, jäsennumero esiintyy kaikissa yrityksen eri vastaajissa. Jäsennumero (YritysId) löytyy palkkatiedustelukirjeen kohdasta Kirjautumistunnukset ja salasanat.

6

Vastaajayksikön tunnus (VastId)

9

Vastaajayksikön tunnus yksilöi yhdessä jäsennumeron kanssa eri aloja koskevat tilastovastaukset ja muodostaa yrityksen vastaajan. Vastaajayksikön tunnus (VastId) löytyy palkkatiedustelukirjeen kohdasta Kirjautumistunnukset ja salasanat.

7

Kuntanumero (KuntaNro)

12

Henkilön toimi- tai työpaikan sijaintikunnan numero.
Kuntanumero on väestörekisterikeskuksen antama 3-numeroinen juoksevasti numeroitu tunnus.
Palkkatilastoaineistossa kuntanumeron voi ilmoittaa ilman etunollia.

Kuntaluetteloon →

8

Kalleusluokka (PKL)

13

Kenttään merkitään se kalleusluokka, jonka palkkataulukoita sovelletaan ko. henkilöstöryhmälle työehtosopimuksen perusteella. Kalleusluokkaa erikseen kysyttäessä vaihtoehtoja on kolme:
0 = pääkaupunkiseutu
1 = 1. kalleusluokka
2 = 2. kalleusluokka.
3 = 3. EI kalleusluokitusta TES:ssa.

9

Henkilötunnus (Hetu)

14

Henkilötunnus ilmoitetaan 11 merkin mittaisena vuosisataa ilmaisevan välimerkin kanssa eli esim. PPKKVV-NNNX

Mikäli vuosisataa ilmaisevaa välimerkkiä ei käytetä järjestelmässänne, henkilötunnus voidaan ottaa vastaan myös ilman ko. merkkiä. Henkilötunnus on palkkatilaston tulosten laskennan kannalta välttämätön tieto.

Tietosuojaseloste →

10

Yrityksen oma henkilönumero (OmaHeNro)

15

Jos yrityksessänne on käytössä oma henkilönumerointi, voitte ilmoittaa sen tässä. Oma henkilönumero helpottaa asiointia, mikäli EK:sta ollaan teihin yhteydessä selvennystä vaativissa tapauksissa.
Henkilönumero ei korvaa henkilötunnusta!

11

Työsuhteen alkamispäivämäärä (TsAlkPvm)

17

Päivämäärä, jolloin työntekijä on tullut yrityksen palvelukseen (nykyinen työsuhde). Päivämäärä annetaan muodossa  pp.kk.vvvv, vuosi aina nelinumeroisena.

12

Työsuhteen päättymispäivämäärä (TsLopPvm)

18

Mikäli työsuhde on päättynyt , ilmoitetaan työntekijän työsuhteen päättymispäivämäärä. Päivämäärä annetaan muodossa pp.kk.vvvv, vuosi aina nelinumeroisena.

13

Työsopimuksen kesto (TsKesto)

19

1 = vakinainen, toistaiseksi voimassa oleva työsopimus
2 = määräaikainen työsopimus.

14

Ammattinumero (AmmId)

23

Ilmoitetaan työntekijän ammattinumero alakohtaisen nimikkeistön mukaisesti. Ammattinumeron voi asiointipalvelussa syöttää suoraan tai valita alasvetovalikoista.

Katso alan ammattinimikkeet

15

Ammatti sanallisena (AmmSanal)

89

Sanallinen ammattinimike.

16

Työaikamuoto (TyoaikaM)

21

Henkilön työaikamuoto, jossa hän pääsääntöisesti työskentelee.

Työaikamuoto on kaksinumeroinen, joista ensimmäinen numero osoittaa monessako vuorossa ja toinen monenako päivänä viikossa työtä tehdään. Asiointipalvelun lomakkeella ja ohjeistuksessa voidaan käyttää alasvetovalikkoa.

Mikäli työaikamuoto on jokin muu kuin alla mainittu, merkitään työaikamuodoksi 99. Mikäli työaikamuotoa ei ole määritelty lainkaan, merkitään työaikamuodoksi 0.


Työaikamuodot ovat:
viikossa1-vuorotyö2-vuorotyö3-vuorotyö
kahtena päivänä 12 22 32
kolmena päivänä 13 23 33
neljänä päivänä 14 24 34
viitenä päivänä 15 25 35
kuutena päivänä 16 26 36
seitsemänä päivänä 17 27 37


17

Säännöllinen viikkotyöaika sadasosatunteina (SVTAika)

22

Säännöllinen viikkotyöaika ilmoitetaan sadasosatunteina (ei tunteina ja minuutteina) esim. 40 t = 4000, 37 t 30 min. = 3750.

Mikäli työaika vaihtelee eri ajanjaksoina (esim. jaksotyössä), merkitään työaika tasoitettuna keskiarvona.

- Vuorotyötä tekevien osalta ilmoitetaan keskimääräinen säännöllinen viikkotyöaika.

- Vapaapäivinä annettava työajan lyhennys (ns. pekkaspäivät) ei lyhennä tilastoon ilmoitettavaa säännöllistä viikkotyöaikaa. Osa-aikaisilla työntekijöillä tiedoksi ilmoitetaan työsopimuksessa sovittu työaika.

18

Palkkauksen peruste (PalkkPer)

25

Perustuuko palkkaus alalla yleisesti noudatettavan työehtosopimuksen palkkausjärjestelmään vai yrityskohtaiseen palkkausjärjestelmään. Valinnat ovat:
1 = perustuu alakohtaisen työehtosopimuksen palkkausjärjestelmään
2 = perustuu yrityskohtaiseen palkkausjärjestelmään
3 = henkilö ei kuulu alakohtaisen eikä yrityskohtaisen palkkausjärjestelmän piiriin

Asiointipalvelussa käyttäjä voi tarvittaessa kiinnittää tiedon arvon niin, että se pysyy vakiona henkilöltä toiselle.

19

Palkkaryhmä (PrVaativ)

26

Työehtosopimuksen mukainen tai työsopimuksella sovittu palkkaryhmä (vaativuusryhmä, vaativuusluokka tai tehtävätaso), johon henkilö kuuluu.

Katso alan palkkaryhmät

20

Tehtäväkohtainen (työkohtainen) palkka (TehtPalk)

28

Työntekijän tehtäväkohtainen palkka (sentteinä). Nimitys vaihtelee aloittain: taulukkopalkka, ohjepalkka jne. Tieto ilmoitetaan sentteinä.

HUOM!: Tässä ilmoitetaan työntekijän ammattitason mukainen ohjetuntipalkka.

21

Aikatyötunnit (AikaTun)

39

Aikatyötunteihin ilmoitetaan työntekijän neljännesvuoden aikana aikatyönä tehdyt työtunnit todellisina, joihin sisältyvät myös yli- ja sunnuntaityönä tehdyt aikatyötunnit. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 350 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 350 tai 350,25.

22

Aikapalkat (AikaPalk)

40

Aikapalkkoihin ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana tehdyiltä aikatyötunneilta maksettu rahapalkka mukaan lukien yli- ja sunnuntaityötunneilta maksetut palkan perusosat. Aikapalkkoihin ei ilmoiteta yli- ja sunnuntaityötunneilta maksettuja korotusosuuksia eikä erillisinä maksettuja työaika- tai muita erillisiä lisiä. Aikapalkat ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 6300 euroa 40 senttiä ilmoitetaan joko 6300 tai 6300,40.

23

Urakkatyötunnit (UrakTun)

41

Urakkatyötunteihin ilmoitetaan työntekijän neljännesvuoden aikana urakkatyönä tehdyt työtunnit todellisina, joihin sisältyvät myös yli- ja sunnuntaityönä tehdyt urakkatyötunnit. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 350 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 350 tai 350,25

HUOM!: Urakkatyö on sellaisella palkkaustavalla tehtyä työtä, jossa työntekijän ansio riippuu kokonaan tehdystä työmäärästä (suora urakka).
Osaurakkatyö on sellaisella palkkaustavalla tehtyä työtä, jossa työntekijän ansio riippuu osittain työhön käytetystä ajasta (kiinteä palkanosa) ja osittain tehdystä työmäärästä (urakkaosuus).

24

Urakkapalkat (UrakPalk)

42

Urakkapalkkoihin ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana tehdyiltä urakkatyötunneilta maksettu rahapalkka mukaan lukien yli- ja sunnuntaityötunneilta maksetut palkan perusosat. Urakkapalkkoihin ei ilmoiteta yli- ja sunnuntaityötunneilta maksettuja korotusosuuksia eikä erillisinä maksettuja työaika- tai muita erillisiä lisiä. Urakkapalkat ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 6300 euroa 40 senttiä ilmoitetaan joko 6300 tai 6300,40

HUOM!: Urakkatyönä pidetään tässä yhteydessä sellaista työtä, jossa palkka aikayksikköä kohti on kokonaan riippuvainen tehdystä työmäärästä (ns. suora urakka eli mitä enemmän tehdään aikayksikköä kohden, sitä enemmän ansaitaan).
Osaurakkatyönä pidetään tässä yhteydessä sellaisella palkkaustavalla tehtyä työtä, jossa työntekijän ansio osittain riippuu tehdystä työmäärästä (urakkaosa) ja osittain työhön käytetystä ajasta (kiinteä osa).
Osaurakkatyössä merkitään tähän sarakkeeseen sekä kiinteä että urakkaosa.

25

Palkkiotyötunnit (PalkTun)

43

Palkkiotyötunteihin ilmoitetaan työntekijän neljännesvuoden aikana palkkiotyönä tehdyt työtunnit todellisina, joihin sisältyvät myös yli- ja sunnuntaityönä tehdyt palkkiotyötunnit. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 350 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 350 tai 350,25

HUOM!: Palkkiotyö on sellaisella palkkaustavalla tehtyä työtä, jossa työntekijän ansio riippuu joko kokonaan tai osittain työn tuloksesta tai laadusta.

26

Palkkiopalkat (PalkPalk)

44

Palkkiopalkkoihin ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana tehdyiltä palkkiotyötunneilta maksettu rahapalkka mukaan lukien yli- ja sunnuntaityötunneilta maksetut palkan perusosat. Palkkiopalkkoihin ei ilmoiteta yli- ja sunnuntaityötunneilta maksettuja korotusosuuksia eikä erillisinä maksettuja työaika- tai muita erillisiä lisiä.. Palkkiopalkat ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 6300 euroa 40 senttiä ilmoitetaan joko 6300 tai 6300,40

HUOM!: Palkkiotyössä työntekijän ansio riippuu joko kokonaan tai osittain työn tuloksesta tai laadusta. Tässä sarakkeessa ilmoitetaan sekä palkkiotyön kiinteä palkanosa että muuttuva palkkio-osuus.

27

Ylityötunnit (YliTun)

45

Ylityötunteihin ilmoitetaan työntekijän neljännesvuoden aikana ylityönä tekemät työtunnit riippumatta ylityölisän suuruudesta tai siitä, onko ylityö korvattu antamalla vastaava vapaa. Ylityötuntien tulee olla todellisia eikä ns. muunnettuja tunteja. Nämä tunnit sisältyvät aina myös jo aika-, urakka- tai palkkiotyössä ilmoitettuihin tunteihin. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 50 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 50 tai 50,25.

28

Ylityökorotukset (YliKor)

46

Ylityökorotuksiin ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana tehdyiltä ylityötunneilta maksetut, työehtosopimuksen mukaiset ylityökorotusosuudet. Mikäli ylityö korvataan vastaavana vapaana, ilmoitetaan kuitenkin ylityölisän määrä sen suuruisena kuin se olisi korvattu, jos se olisi maksettu rahana. Korotukset ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 600 euroa 10 senttiä ilmoitetaan joko 600 tai 600,10.

29

Sunnuntaityötunnit (SunnTun)

47

Sunnuntaityötunteihin ilmoitetaan työntekijän neljännesvuoden aikana sunnuntaina ja/tai arkipyhinä tehdyt työtunnit. Nämä tunnit sisältyvät aina myös jo aika-, urakka- tai palkkiotyössä ilmoitettuihin tunteihin. Silloin kun sunnuntaityö on ollut myös ylityötä, sisältyvät nämä tunnit myös ilmoitettuihin ylityötunteihin. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 50 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 50 tai 50,25.

30

Sunnuntaityökorotukset (LisSuko)

48

Sunnuntaityökorotuksiin ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana sunnuntai- tai muuna pyhä- tai juhlapäivinä tehdyt ja niiltä maksetut korotukset ilman perusosaa. Tässä ilmoitetaan myös viikkovapaakorvaukset. Mikäli sunnuntaina tehty työ on samalla ylityötä, viedään ylityöstä tulevat lisät ylityökorotuksiin. Korotukset ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 400 euroa 30 senttiä ilmoitetaan joko 400 tai 400,30.

31

Vuorotyölisät (LisTaika)

49

Ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana erillisinä maksetut, työaikaan liittyvät lisät, kuten vuorotyölisät sekä ilta- ja yötyölisät, kuitenkin ilman näiden osalle mahdollisesti tulevia yli- ja sunnuntaityökorotuksia. Lisät ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 800 euroa 30 senttiä ilmoitetaan joko 800 tai 800,30

HUOM!: Tässä ilmoitetaan pahvin- ja paperinjalostusalalla myös lauantailisä.

32

Muut erilliset lisät (LisOlos)

50

Ilmoitetaan työntekijälle neljännesvuoden aikana erillisinä maksetut, muut kuin työaikaan liittyvät lisät kuten olosuhdelisät, kuitenkin ilman näiden osalle mahdollisesti tulevia yli- ja sunnuntaityökorotuksia. Lisät ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 800 euroa 30 senttiä ilmoitetaan joko 800 tai 800,30

HUOM! Tässä ilmoitetaan pahvin- ja paperinjalostusalalla myös työnopastuslisä ja palvelusvuosilisä.

33

Tehdyt työtunnit yhteensä (TehdTun)

56

Vuosineljänneksen aikana työtuntijärjestelmän mukaisesti tehtyjen työtuntien yhteissumma. Tiedon tulee perustua ajankäytön seurantaan eikä arvioon tai teoreettiseen laskelmaan. Tieto muodostuu aika-, urakka- ja palkkiotyötuntien summasta. Tieto ilmoitetaan joko kokonaistunteina tai sadasosatunteina pilkulla eroteltuna kahdella desimaalilla. Esim. 350 tuntia 15 minuuttia ilmoitetaan joko 350 tai 350,25.

34

Palkat yhteensä (PalkYht)

57

Ilmoitetaan kaikki neljännesvuoden työtunteja vastaavat palkkasummat yhteensä laskemalla yhteen ilmoitetut palkat, korotusosuudet ja lisät. Summa ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 6300 euroa 40 senttiä ilmoitetaan joko 6300 tai 6300,40

HUOM: JOS ALAN TIETOMALLI MAHDOLLISTAA PALKKATIEDON ILMOITTAMISEN MYÖS KUUKAUSIPALKKANA JA JOS HENKILÖN PALKKA ON ILMOITETTU KUUKAUSIPALKKANA, JÄTETÄÄN TÄMÄ KENTTÄ TYHJÄKSI.

35

Tulos- ja voittopalkkiot vuodessa (TulosJaV)

60

Vuoden aikana maksetut suoritukset, jotka perustuvat yrityksen taloudellisiin tunnuslukuihin, tuottavuuden kehitykseen ja muihin tulosmittareihin, jotka ovat sidoksissa yrityksessä asetettuihin kehitystavoitteisiin. Tulosperusteisia eriä ovat tulospalkkiot, käteiset voittopalkkiot ja voitonjako. Tähän ei sisällytetä rahastoitavia tulos- ja voittopalkkioita. Tulos- ja voittopalkkiot ilmoitetaan joko täysinä euroina tai euroina ja sentteinä pilkulla eroteltuna. Esim. 3200 euroa 40 senttiä ilmoitetaan joko 3200 tai 3200,40.



Ammattinimikkeet
100Alistaja
101Automaattistanssauskoneenhoitaja
102Avaaja
103Foliopainaja
104Järjestelijä
105Kevyet pöytä- ja vaihetyöt
106Koneenhoitaja, joka itsenäisesti pystyy suorittamaan koneella tehtävät vaativat työt
107Koneenhoitaja, jolta ei edellytetä 1. ja 2. palkkaryhmissä vaadittavaa ammattitaitoa
108Koneelta poisottaja, jolla on pitkäaikainen ammattikokemus
109Konetyöntekijä
110Korurasian sisustaja
111Kyllästäjä
112Käämijä
113Leikkaaja (vaativat leikkaustyöt)
114Leikkaaja
115Liimankeittäjä, kyllästäjä
116Liimaaja (plaanaliimaus)
117Moniväripainokoneenhoitaja
118Muovikoneenhoitaja
119Murskaaja
120Niittaaja
121Nitoja
122Ohentaja
123Osastoapulainen
124Paalaaja
125Pakkaaja (ammattitaitoinen)
126Pakkaaja
127Painokoneenhoitaja
128Pohja- ja kansilevyn asettaja
129Puristintyöntekijä
130Puristaja
131Raaka-aineen sekoittaja
132Rasian- ja kotelontekijä (itsenäisesti rasian valmistukseen pystyvä)
133Rasian- ja kotelontekijä (vaihetyöt)
134Silkkipainaja
135Sorvaaja
136Stanssintekijä
137Vaihetyöntekijä
138Vannetyöntekijä
139Vannesahaaja
140Varastotyöntekijä,trukinajotaitoinen
141Ylivetäjä
200Autonkuljettaja
201Apu- ja sekatyöt
202Kiinteistötyöntekijä
203Kirvesmies
204Koneasentaja
205Laitosmies
206Siivooja
207Tehdassiivooja
208Trukinkuljettaja
209Työntekijä raskaissa apu- ja sekatöissä
210Varastonhoitaja
211Varastomies
212Varastotyöntekijä
213Viilaaja
90015-vuotiaat
90116-vuotiaat
90217-vuotiaat
90317-vuotiaat 6 kk:n palveluksen jälkeen


Palkkaryhmät
1ammattitason 1 työntekijät
2ammattitason 2 työntekijät
3ammattitason 3 työntekijät
4ammattitason 4 työntekijät
5ammattitason 5 työntekijät
6ammattitason 6 työntekijät
9oppilaat, harjoittelijat ja alle 18-vuotiaat työntekijät



Kenttäluettelo ja tietotyypit
Nro Tietokenttä EK-nro Tietokentän nimi Tietokentän tyyppi Datan malli

1

Tilastointivuosi

(1)

Vuosi

numeerinen

2017

2

Tilastointineljännes

(2)

Nelj

numeerinen

9

3

Jakson alkamispäivä

(3)

JaksoAp

numeerinen

99.99.9999

4

Jakson päättymispäivä

(4)

JaksoLp

numeerinen

99.99.9999

5

Jäsennumero

(7)

YritysId

numeerinen

999999

6

Vastaajayksikön tunnus

(9)

VastId

numeerinen

999999

7

Kuntanumero

(12)

KuntaNro

numeerinen

999

8

Kalleusluokka

(13)

PKL

numeerinen

9

9

Henkilötunnus

(14)

Hetu

teksti

090999-999X

10

Yrityksen oma henkilönumero

(15)

OmaHeNro

teksti

9999999999WXYZ

11

Työsuhteen alkamispäivämäärä

(17)

TsAlkPvm

numeerinen

99.99.9999

12

Työsuhteen päättymispäivämäärä

(18)

TsLopPvm

numeerinen

99.99.9999

13

Työsopimuksen kesto

(19)

TsKesto

numeerinen

9

14

Ammattinumero

(23)

AmmId

numeerinen

9999

15

Ammatti sanallisena

(89)

AmmSanal

teksti

AAAAA

16

Työaikamuoto

(21)

TyoaikaM

numeerinen

99

17

Säännöllinen viikkotyöaika sadasosatunteina

(22)

SVTAika

numeerinen

9999

18

Palkkauksen peruste

(25)

PalkkPer

numeerinen

9

19

Palkkaryhmä

(26)

PrVaativ

teksti

99

20

Tehtäväkohtainen (työkohtainen) palkka

(28)

TehtPalk

numeerinen

999999

21

Aikatyötunnit

(39)

AikaTun

numeerinen

999,99

22

Aikapalkat

(40)

AikaPalk

numeerinen

99999,99

23

Urakkatyötunnit

(41)

UrakTun

numeerinen

999,99

24

Urakkapalkat

(42)

UrakPalk

numeerinen

99999,99

25

Palkkiotyötunnit

(43)

PalkTun

numeerinen

999,99

26

Palkkiopalkat

(44)

PalkPalk

numeerinen

99999,99

27

Ylityötunnit

(45)

YliTun

numeerinen

999,99

28

Ylityökorotukset

(46)

YliKor

numeerinen

99999,99

29

Sunnuntaityötunnit

(47)

SunnTun

numeerinen

999,99

30

Sunnuntaityökorotukset

(48)

LisSuko

numeerinen

99999,99

31

Vuorotyölisät

(49)

LisTaika

numeerinen

99999,99

32

Muut erilliset lisät

(50)

LisOlos

numeerinen

99999,99

33

Tehdyt työtunnit yhteensä

(56)

TehdTun

numeerinen

999,99

34

Palkat yhteensä

(57)

PalkYht

numeerinen

99999,99

35

Tulos- ja voittopalkkiot vuodessa

(60)

TulosJaV

numeerinen

99999,99


 
ALKUUN ↑