Ilkka Oksala

Töissä

Johdan Työelämä-vastuualuetta. Yhdessä työkavereideni kanssa vastaan elinkeinoelämän edunvalvonnasta työlainsäädännön, työterveyshuollon, työsuojelun, sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Tämän lisäksi tuen jäsenliittoja heidän vastuullaan olevassa työehtosopimustoiminnassa.

Vapaalla

Olen eteläpohjalaisen naisen aviomies sekä kahden töölöläispojan isä. Olen intohimoinen penkkiurheilija. Fudiksessa Bayern, Liverpool ja HJK. Lätkässä HIFK. Kun minulla vielä oli oma elämä, luin paljon historiaa käsitteleviä kirjoja.

Ensimmäinen työpaikkani

Olin 14-vuotiaana kesätöissä Vaasan Hietasaaren rantakahvilassa. Kerran asiakas kysyi minulta, onko kahvi eilistä. Tömäkästi vastasin: “Ei ole. Se on toissapäiväistä ja pahaa joka tapauksessa.”

Kirjoitukseni

Oksala: Lakosta jopa 130 miljoonan euron vahingot

Suomi on erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Olemme jääneet taloutemme kehityksessä selvästi jälkeen muista Pohjoismaista. Kiristynyt...
14.12.2023

Ruotsin työmarkkinamalli sopii Suomeen

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan: ”Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Laissa työriitojen sovittelusta...
24.10.2023

Oksala: Hallituksen linjaukset rasismin torjumiseksi ovat hyviä

Hallitus julkisti tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Tiedonanto sisältää monia hyviä esityksiä....
31.08.2023

Ilkka Oksala: Vihdoinkin kannustinloukkuja puretaan

Hallitus on päättänyt purkaa kannustinloukkuja niin, että työn vastaanottaminen sekä lisätyön tekeminen olisivat aina taloudellisesti...
19.06.2023

Sotu-komitean esitykset jäivät yleiselle tasolle

Sotu-komitea ei onnistunut tekemään konkreettisia esityksiä sosiaaliturvan uudistamiseksi. Epäonnistuminen johtuu osin ulkoisista syistä ja osin...
31.01.2023

Perhevapaauudistus ei onnistunut

Hallituksen toteuttama perhevapaauudistus ei onnistunut. Uudistuksen tavoitteena oli perhevapaiden tasaisempi jakautuminen isien ja äitien välillä...
13.01.2023

Miksi emme vaurastuisi Ruotsin tavoin?

Suomessa käydään työmarkkinaneuvotteluja poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa. Venäjän hyökkäyssota, kiihtyvä inflaatio sekä viime kesänä syntynyt kuntasektorin...
01.12.2022

Suomi ei ole orjayhteiskunta

Toisin kuin toimittaja Anniina Nikander kirjoituksessaan (Iltalehti 23.11.2022) väitti, Suomi ei ole orjayhteiskunta. Suomalaiset yritykset...
24.11.2022

Työrauha ei Suomessa pidä

Suomalaisen työmarkkinatoiminnan perusteisiin kuuluu se, että työehtosopimus turvaa työrauhan sopimuksen keston ajaksi. Valitettavasti näin ei...
22.11.2022

Kannustinloukut ovat luultua isompi ongelma

Kannustinloukut ovat Suomessa iso ongelma. Kannustinloukuilla tarkoitetaan työttömyysloukkua, jolloin työttömän ei kannata ottaa työtä vastaan,...
10.02.2022

AY ei ymmärrä – ja se on ongelma

Tänään tiistaina 28.12. Suomen satamat ovat kiinni ja ulkomaankauppamme seisoo. Noin 350 miljoonan arvosta tavaraa...
28.12.2021

Koronapassi käyttöön työpaikoilla

Oikeuskansleri Pöysti otti selkeän kannan, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) henkilöstöltä...
04.11.2021

Raha kannustaa – työllisiä ja työttömiä

Jaoin taas kerran Twitterissä VATT:n käppyrän, joka osoittaa, että taloudelliset kannustimet vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Jostain...
14.09.2021

Koronarokotteen jakelu työterveyshuollolle hoidettava tehokkaasti

Koronasta ei päästä eroon ennen kuin merkittävä osa väestöstä on rokotettu. Tässä onnistuminen edellyttää kahta...
10.02.2021

Voisiko kolmikannasta keskustella ilman kiihkoa?

Työmarkkinajärjestöjen epäonnistuttua sopimaan toimista ikääntyneiden työmarkkina-aseman parantamiseksi alkoi keskustelu siitä, onko kolmikanta – tai itseasiassa...
12.12.2020

Ilkka Oksala bloggaa: Työrauhalainsäädäntö ei toimi

Työnantajan pitää voida luottaa siihen, että tehty työehtosopimus turvaa työrauhan. Suomen laki edellyttää, että sopimukset...
22.09.2020

Mari Haavisto ja Ilkka Oksala Pride-viikolla: Haussa monimuotoisen työelämän esikuva!

Mari: Minun esikuvani on oma mummini Taimi, joka kuoli vuosi sitten 95-vuotiaana. Taimi oli kotoisin...
08.09.2020

Ilkka Oksala bloggaa: Tulonsiirtoja vai palveluita

Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää toimia syrjäytymisen vähentämiseksi. Mutta miten tehokkaimmin vähennetään syrjäytymistä? Tästä on käyty mielestäni...
16.07.2019

Ilkka Oksala bloggaa: Älä syrji ketään

Pride-tapahtumat ovat näkyvä osa työtä syrjimättömän maailman puolesta. Tällöin jokainen yksilö, järjestö ja yritys voi...
24.06.2019

Ilkka Oksala bloggaa: Työrauhalainsäädäntö on uudistettava

Suurin pettymys on työrauhalainsäädännön uudistamisen puuttuminen hallitusohjelmasta. Juuri työrauhan parantamisella olisi todella paljon parannettu työmarkkinoiden...
04.06.2019

Oksala bloggaa: Hallitus petti vuosilomalaissa

Hallitus päätti vaalikauden alkupuolella käynnistää vuosilomalain uudistuksen. Vuosilomalain muutostarpeita perusteltiin eräillä EU-tuomioistuimen ratkaisuilla. Nämä ratkaisut...
29.03.2019

Oksala bloggaa: Sosiaaliturvalla on monta nimeä

Viimeistään käynnissä oleva keskustelu vanhuspalveluista osoittaa kaikille, että väestöltään vanhenevassa Suomessa on valtavia rahoitustarpeita. Selvää...
09.02.2019

Oksala bloggaa: Parempi työrauha Suomeen

Vaikka olen hyvin jäävi arvioimaan asiaa, rohkenen silti väittää, että niin eduskunnan päätöksillä kuin myös...
16.01.2019

Oksala bloggaa: Turvapaikan saaneiden kotouttaminen hoidettava

Maahanmuuton syyt voivat olla monenlaiset: joku muuttaa työn tai opiskelun vuoksi, joku puolison vuoksi ja...
18.08.2018

Oksala bloggaa: Suomi tarvitsee sote-uudistuksen

Huonoa uudistusta ei tietenkään pidä tehdä. Se on selvää. Tarkoitus on parantaa sote-palveluiden saatavuutta, lisätä...
05.04.2018

EK:n Oksala: Kouluihin lisää henkilökuntaa opettajien avuksi

Työryhmän esityksessä on kiitettävän laajasti esitetty parannuksia palveluihin. Valitettavasti varsin moni esitys vaatisi vielä paljon...
22.03.2018

Oksala bloggaa: Naisten työmarkkina-aseman parantaminen edellyttää perhevapaauudistusta

Luonnollisesti muutos perhevapaiden käytössä edellyttää muutosta myös meidän miesten asenteissa. Miten itse vastasyntyneen lapsen isinä...
08.03.2018

Ilkka Oksala bloggaa: Perhevapaauudistuksella työllisyys ylös

Mikäli olisimme valmiit laskemaan hyvinvointipalvelumme ja tulonsiirtomme eteläeurooppalaiselle tasolle, on työllisyysasteemme ihan riittävä. En kuitenkaan...
07.11.2017

Sote-soppa kiehuu jälleen

Viime torstaina hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä hyväksytty ratkaisu julkaistiin välittömästi ja nyt se lähtee lausuntokierrokselle. Tästä syystä...
25.10.2017

Ilkka Oksala bloggaa: Vihdoinkin perhevapaauudistus

Uskoakseni huoli työllisyyden kehityksestä käänsi hallituksen päät tässä tärkeässä asiassa. Valitettavan selväksi on käynyt, että...
31.08.2017

Mikä sote-palveluissa vikana?

Kuitenkin viimeiset kolme vaalikautta eri hallitukset, eri puolueet ovat yrittäneet uudistaa sotea. Viime vaalikaudella valmisteluun...
10.07.2017

Oksala bloggaa: Yhtiöittämisvelvoite kaatui perustuslakipolitikointiin

Perustuslakivaliokunta antoi vihdoin lausuntonsa Sote-valinnanvapauslain perustuslainmukaisuudessa. Tulos oli jo aiemmin julkisuudessa kerrotun mukainen. Valinnanvapaus voidaan...
29.06.2017

Ilkka Oksala bloggaa: Asumistuki aiheuttaa kannustinloukkuja

Päivähoitomaksuja alennetaan erityisesti monilapsisten sekä pieni- ja keskituloisten osalta. Toimenpide kohdistuu juuri niihin ryhmiin, joissa...
27.04.2017

Oksala bloggaa: Perhevapaauudistuksella tasa-arvoa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkaisi helmikuun päätteeksi oman perhevapaamallinsa. Se sai hyvän vastaanoton ja paljon julkisuutta....
17.03.2017

Ilkka Oksala bloggaa: Sote-soppa valmistui

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita on pyritty uudistamaan jo usean vaalikauden ajan. Aiemmat hallitukset ovat vuorollaan...
29.12.2016

Oksala bloggaa: Kolmikanta ei sido hallituksen käsiä

Julkisuudessa käydään aika ajoin kovastikin keskustelua siitä minkälaiseen kolmikantayhteistyöhön Kilpailukykysopimus maan hallitusta velvoittaa. Osa keskustelijoista...
28.09.2016

Oksala bloggaa päivähoitomaksuista ja kannustinloukuista

EK julkisti viime maanantaina esityksensä kannustinloukkujen purkamisesta siten, että työnteko olisi aina taloudellisesti kannattavampaa kuin...
19.08.2016

Ilkka Oksala bloggaa: Maahanmuutto on kasvun voima

Iso-Britannian EU-kansanäänestyksessä oli maahanmuutto yksi jäsenyyttä vastustavien pääteemoista. Aika mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että Iso-Britannia...
01.07.2016

Oksala bloggaa: Kikyn jälkeinen elämä

Aika näyttää kuinka suuret vaikutukset kilpailukykysopimuksella on Suomen talouteen. Monilla aloilla työnajan pidentäminen jätettiin yrityskohtaisesti...
23.06.2016

Ilkka Oksala bloggaa: Paikallista sopimista käytännössä

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt, eivätkä myöskään liitot pysty koskaan reagoimaan niin nopeasti kuin kansainvälisessä kilpailussa mukana olevien...
26.04.2016

Ilkka Oksala: Tukilakkoasetta käytetään vastuuttomasti

Entinen työministeri ja  SAK:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoi perjantaina (27.11.) Maikkarin uutisissa, että tukilakon käyttäminen edellyttää vastuullisuutta,...
28.11.2015