Terhi Heikkonen

Töissä

Työskentelen ekonomistina EK:n Talous ja tutkimus -vastuualueella. Olen mukana toteuttamassa EK:n suhdannekyselyitä eli EK:n Suhdannebarometria ja Investointitiedustelua. Vastaan myös EK:n työaika- ja poissaolotiedustelusta.

Vapaalla

Vapaa-aikanani olen kolmen kouluikäisen lapsen äiti. Nuorin lapsistani on kehitysvammainen ja sen vuoksi teen aktiivisesti vammaisiin liittyvää vapaaehtoistyötä. Pidän kovasti myös kaikenlaisesta mahdollisimman nopeatempoisesta liikunnasta – ilman palloja kiitos!

Ensimmäinen työpaikkani

Ensimmäisenä kesätyökesänäni olin töissä sekä hautausmaalla että mansikkamaalla. Ja todellakin mansikat tekivät minuun heti paljon suuremman vaikutuksen kuin haudat. Tiesin välittömästi olevani enemmän mansikka- kuin hautaihminen.

Mansikkamaalla paistoi aina aurinko, kun taas hautausmaalla kuljimme isojen puiden varjoissa. Mansikkamaalla meillä kaikilla oli ihan mielettömän hauskaa ja söimme paljon mansikoita, heittelimme niillä toisiamme ja ehkä hieman välillä saimme niitä poimittuakin. Mansikkamaalla sain heti kohdata kaikki työelämän parhaat puolet, eli työkavereiden kanssa hassuttelun ja aivan ihanan ja huolehtivaisen työnantajapariskunnan.

Traagista tässä kaikessa on kuitenkin se, että joudun joka tapauksessa vielä palaamaan sinne hautausmaalle, jopa pysyvästi.

Kirjoitukseni

Miten investoinnit tukevat Suomen talouskasvua?

Tämän vuoden investointien laskuun vaikuttaa se, että useat isot investointihankkeet valmistuivat viime vuoden aikana ja...
20.06.2018

Viikon kysymys: Miten EK:n investointitiedustelu tehdään?

Tiedustelu toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Investointitiedustelu on osa EU:n harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää ja...
10.01.2018

Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa ostovoima?

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan raportissa ostovoimaa tarkastellaan kuitenkin koko kansantalouden ja kaikkien palkansaajien kannalta. Tällöin...
10.02.2016

Talouskeskiviikko: Työnteko ei dominoi ajankäyttöämme

EK:n ja sen edeltäjien Työaika- ja poissaolotiedustelun avulla on kerätty tietoa suomalaisten työajoista jo 34...
02.12.2015

Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa säännöllinen työaika?

Säännöllinen työaika tarkoittaa työntekijän tekemää normaalia vuorokautista tai viikoittaista työaikaa. Työntekijällä on oikeus saada säännölliseltä...
02.12.2015