Energiaunioni – päätöksiä EU:n energia- ja ilmastopolitiikasta vuoteen 2030

Tulosta

Energiaunioni on Junckerin komission pitkän aikajänteen strategia, joka tarkastelee EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa viiden teeman kokonaisuutena: energiaturvallisuus, energiasisämarkkinat, energiatehokkuus, vähähiilisyys sekä tutkimus ja kehitys. Samoin huomioidaan, miten energia kytkeytyy teollisuuspolitiikkaan ja liikenteeseen.

EU:n energiaunionia koskevissa päätöksissä on huomioitava eurooppalaisten yritysten kilpailukyky maailmanmarkkinoilla. EU:n sisällä tavoitteiden tulee olla selkeitä ja jakautua oikeudenmukaisesti.

EK:n näkemys

  • EU:n tulee Pariisin ilmastosopimuksen voimassaollessakin panostaa kansainväliseen ilmastodiplomatiaan, jotta maailmalla sitouduttaisiin yhtä kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin ja niiden toimeenpanoon. Hiilidioksidipäästöjen hinnoittelun tulee olla mahdollisimman kattavaa ja mieluiten maailmanlaajuista.
  • Kansainvälisillä markkinoilla toimivilla yrityksillä on oltava sijaintipaikasta riippumatta yhtäläiset kilpailuedellytykset ilmastovelvoitteiden ja niistä aiheutuvien kustannusten suhteen. Päästöjen vähentämisen tulee tapahtua teollisuudessa ja energian tuotannossa markkinaehtoisesti päästökaupan avulla, päällekkäistä ohjausta välttäen.
  • Päästökaupan aiheuttama hiilivuotoriski on minimoitava ja omien alojensa parhaille yrityksille on turvattava päästöoikeuksien täysimääräinen ilmaisjako, kunnes tasapuoliset globaalit ilmastovelvoitteet on toimeenpantu.
  • Suomen päästökaupan ulkopuolisia sektoreita (ns. taakanjakosektori) koskeva päästövähennystavoite-ehdotus (39 %) on erittäin vaativa, joten kaikki joustomahdollisuudet on hyödynnettävä täysimääräisesti.
  • EU:n jäsenmaille tulee asettaa vain yksi sitova tavoite: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden edistämistä tulee seurata EU-tasolla, eikä niitä koskevissa direktiiveissä tule asettaa jäsenmaita sitovia tavoiteprosentteja.
  • Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden EU-laajuiset tavoitteet tulee toteuttaa joustavasti. Yritysten vapaaehtoisten energiatehokkuussopimusten on tärkeää kuulua keinovalikoimaan jatkossakin.
  • Uudet kestävyyskriteerit eivät saa vaarantaa puun käyttöä teollisuus- ja energiatarkoituksiin. Biomassan on säilytettävä asemansa hiilineutraalina energialähteenä kansainvälisten määrittelyjen mukaisesti.

Energiaunionilta kauaskantoisia päätöksiä

Energiaunionia koskevat päätökset vaikuttavat myös Suomen edellytyksiin päästä kiinni kestävään talouskasvuun, luoda työpaikkoja ja pärjätä maailmanmarkkinoilla. EK:n näkemyksen mukaan energiaunionin tulee edistää ennen kaikkea kolmea päätavoitetta: toimitusvarmuutta, kilpailukykyisyyttä ja kestävyyttä. Myös teknologianeutraalius ja markkinaehtoisuus ovat avainasemassa.

EU:n energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteet vuodelle 2030 sovittiin Eurooppa-neuvostossa 2014:

  • Kasvihuonekaasuja tulee vähentää vähintään 40 % EU:n sisäisin toimin
  • Uusiutuvan energian osuus tulee nostaa EU-tasolla vähintään 27 %:in (sitova tavoite)
  • Energiatehokkuutta tulee parantaa EU-tasolla vähintään 27 % (ohjeellinen tavoite, mutta 2016 komissio esitti tavoitteen muuttamista sitovaksi ja nostamista 30 %:iin.)

Tulevassa lainsäädännössä sovitettava yhteen kolme elementtiä:

  • Ilmastonmuutosta on hillittävä kustannustehokkaasti.
  • Pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa Euroopan yritykset tarvitsevat kohtuuhintaista energiaa.
  • Cleantech auttaa ratkaisemaan ilmastoon liittyviä haasteita ja luo samalla uusia bisnesmahdollisuuksia.

Energiaunionin alle on koottu yli 40 lainsäädäntöehdotusta ym. aloitetta, joista tärkeimmät on kuvattu tällä sivulla. Komissio antoi näistä vuoden 2016 aikana ehdotuksensa, jonka jälkeen ne ovat olleet parlamentin ja neuvoston käsittelyssä. Päästökaupan uudistamisehdotus annettiin jo 2015. Nyt valmisteltava lainsäädäntö ratkaisee, millaista keinovalikoimaa EU käyttää ilmastonmuutoksen hillinnässä ja miten valitut keinot vaikuttavat energian hintaan.

Päästökauppadirektiivin uudistaminen

Päästökauppa on valittu EU:n pääohjauskeinoksi, jonka avulla se saavuttaa ilmastotavoitteensa teollisuudessa ja energian tuotannossa. Päästökauppa kuitenkin lisää ns. hiilivuodon riskiä eli sitä, että teollisuus, työpaikat ja myös päästöt siirtyvät Euroopan ulkopuolelle, matalampien ilmastokustannusten maihin. Tällöin myös maailmanlaajuiset päästöt todennäköisesti kasvavat. Hiilivuodon ehkäisemiseksi tietyt teollisuustoimialat ovat saaneet päästöoikeuksia pääosin maksutta.

Päästökauppauudistuksen avainkysymyksiä on, kuinka minimoidaan hiilivuodon riskiä. Uhkana on, että maksuttomien päästöoikeuksien määrää rajoitetaan selvästi seuraavalla päästökauppakaudella 2021–2030. Siksi on välttämätöntä varmistaa, että omien alojensa ilmastotehokkaimmille yrityksille taataan niiden tarvitsemat päästöoikeudet täysimääräisesti maksutta. Tämän rinnalla on luotava tasapuolinen EU-laajuinen järjestelmä päästökaupan aiheuttamien epäsuorien kustannusten kompensoimiseksi. Suomikin on ottamassa käyttöön epäsuorien kustannusten kompensaation, joskin se on pienempi kuin joillakin kilpailijamaillamme.

Jäsenmaakohtaiset päästövähennystavoitteet (ns. taakanjako)

Energiaunionin osana EU:ssa valmistellaan päätöksiä siitä, kuinka päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden ilmastotavoite jyvitetään eri jäsenmaille. Näitä sektoreita ovat liikenne, maatalous, jätteenkäsittely, rakennuskohtainen lämmitys ja tietyt teollisuuskaasut.

Jäsenmaiden päästövähennystavoitteet vaihtelevat 0–40 % välillä riippuen niiden bruttokansantuotteesta asukasta kohden laskettuna (BKT per capita). EU:n komission Suomelle esittämä 39 %:n vähennysvelvoite vuoteen 2005 verrattuna on erittäin vaativa tavoite, sillä VTT:n ja VATT:n laskelmien mukaan ns. optimivähennystavoite Suomelle olisi 30–32 %. Näin ollen tarvittavat päästövähennystoimet johtavat nouseviin kustannuksiin esimerkiksi liikenteessä, logistiikassa ja asumisessa. Meille jyvitetyssä päästötavoitteessa tulisi paremmin ottaa huomioon hyvä lähtötasomme ja jäljellä olevan päästövähennyspotentiaalien kustannustehokkuus.

Jokainen prosenttiyksikkö merkitsee, joten Suomen tulee hyödyntää sallitut joustot täysimääräisinä. Näihin kuuluvat mm. 2 %-yksikön kertajousto päästökauppasektorilta taakanjakosektorille, ns. LULUCF-jousto (maksimissaan -1,3 %-yksikköä, mutta kaksisuuntainen eli voi myös lisätä päästövähennysvelvoitetta) sekä ajalliset päästövähennysten siirrot vuosien välillä.

Erityisesti liikenteen päästövähennyskeinot ovat avainasemassa ja niiden tulee olla mahdollisimman kustannustehokkaita. Tässäkin EU tarvitsee pitkäjänteistä ja teknologianeutraalia politiikkaa, joka on johdonmukaista aiempien 2020-linjausten kanssa (mm. biopolttoainevelvoitteen jatkaminen). Ohjauskeinojen tulisi olla tasavertaisia EU-maiden kesken, jotta ei vääristetä kilpailua Euroopan sisällä.

Maankäyttöä, sen muutoksia ja metsänmaata koskeva LULUCF-asetus

Maaperän ja metsätalouden hiilivarastojen muutoksia määrittelevän LULUCF-asetuksen (Land-use, Land-use change and forestry) tulee olla oikeudenmukainen, eikä muuttaa metsien todellisia hiilinieluja laskennalliseksi päästöiksi. Nämä olisi kompensoitava ostamalla nieluyksiköitä tai lisäpäästövähennyksin taakanjakosektorilta, mikä entisestään kasvattaisi esimerkiksi kuljetusten ja liikkumisen kustannuksia.

Suomen metsät ovat aktiivisen metsänhoidon seurauksena kasvaneet jatkuvasti enemmän ja sitoneet hiiltä kumulatiivisesti yhä enemmän. Tämä trendi jatkuu, vaikka hakkuita lisättäisiin hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti kestävyyden rajoissa. LULUCF-asetuksen tulisikin huomioida metsien käyttöaste ja sallia metsien käytön kasvattaminen kestävän maksimikäytön tasolle ilman sanktioita. Asetuksen ei pidä lukita niiden hyödyntämistä historiallisille alhaisille käyttötasoille, jolloin pitkällä aikavälillä hiilinieluja ei välttämättä pystytä kasvattamaan niin paljon kuin metsiä enemmän käytettäessä ja uudistettaessa voitaisiin. Myös Pariisin ilmastosopimus edellyttää hiilinielujen ja ihmisten päästöjen tasapainotilan saavuttamista vuosisadan jälkipuoliskolla, mikä saavutetaan aktiivisella metsänhoidolla eikä metsien käyttämättömyydellä, jolloin ne rupeavat vanhetessaan lahoamaan ja päästämään hiilen takaisin ilmakehään.

Varmuuden vuoksi taakanjakosääntelyyn ja LULUCF-asetukseen tulee asettaa perälaudaksi maininta siitä, ettei minkään maan tosiasiallinen päästövähennystarve voi nousta yli 40 prosentin (kaksisuuntaisen LULUCF-jouston vuoksi), kuten Eurooppa-neuvostossa on lokakuussa 2014 päätetty (jäsenmaiden päästövähennystavoitteet välillä 0-40 %). Suomelle voisi muutoin näin käydä, jos LULUCF-asetusehdotuksen alkuperäiset vertailutasomäärittelyt ja laskentasäännöt pysyisivät voimassa.

Uusiutuvan energian direktiivi ja bioenergian kestävyyspolitiikka

EU:ssa valmistellaan myös uusiutuvan energian direktiivimuutosta. Siinä keskeinen päätös koskee sitä, että EU-tasoisesta uusiutuvan energian tavoitteesta (27 %:n osuus energian loppukulutuksesta vuonna 2030) ei johdeta jäsenmaakohtaisia kokonaistavoitteita. EK:n näkemyksen mukaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tulee olla EU:n energia- ja ilmastopolitiikan ainoa jäsenmaita sitova tavoite, eikä uusiutuvan energian tavoitetta tule jyvittää jäsenmaakohtaisiksi tavoitteiksi.

Kiinteän biomassan osalta polttavin kysymys on Suomen kannalta se, että EU on laajentamassa ns. kestävyyskriteerejä nestemäisten biopolttoaineiden lisäksi myös kiinteään biomassaan eli puuperäiseen bioenergiaan. Jos pohjoisten metsärikkaiden maiden olosuhteita ja olemassa olevia kestävän metsätalouden käytäntöjä ei huomioida, voivat EU-päätökset vaikeuttaa Suomen kestävästi kasvavaa metsien lisäkäyttöä kasvavan biotalouden tarpeisiin ja uusiutuvan energian hyödyntämiseen niin energiantuotannossa kuin liikenteessä. Komission melko hyvästä esityksestä tulee pitää kiinni neuvostossa ja parlamentissa.

Energiatehokkuusdirektiivin uudistaminen

EU on sitoutunut parantamaan energiatehokkuuttaan 27 % indikatiivisena tavoitteena vuoteen 2030 mennessä (Eurooppa-neuvosto, 2014). Komissio ehdotti kuitenkin energiatehokkuusdirektiivin uusimisen yhteydessä, että EU:n energiatehokkuustavoite tulisi olla sitova 30 %. Lisäksi ehdotuksessa oli nykyisen jäsenmaita sitovan velvoitteen (säästää energian myynnistä 1,5 % vuosittain) jatkaminen vuodesta 2021 eteenpäin.

EK:n näkemyksen mukaan energiatehokkuustavoitteet tulee asettaa siten, että ne eivät vaikeuta kestävää talouskasvua. EU:n olisikin pitäydyttävä aiemmassa päätöksessään indikatiivisessa 27 % tavoitteessa, joka oli komission vaikutusarvion mukaan lähellä kustannusoptimia. Vaihtoehtoisten toimien ja joustojen salliminen auttaa energiatehokkuuden etenemisessä, koska siinä tarvitaan monimuotoista toimintaa. Suomessa on esimerkiksi saatu erinomaisia tuloksia yritysten energiatehokkuussopimuksilla, joiden nykykausi 2017-2025 on päässyt hyvin alkuun. Yrityksiä tuleekin kannustaa vapaaehtoisiin energiatehokkuustoimiin, ja näin synnyttää samalla kilpailuetua suomalaisyrityksille ja kustannussäästöjä koko yhteiskunnalle.