Nousevat taloudet ja kehitysmaat

Tulosta

Mihin Kiina, Intia ym. nousevat taloudet ovat sitoutumassa Pariisissa? Mitkä ovat isoimmat kiistakysymykset köyhimpien maiden ilmastotoimien osalta?

Kehittyvien teollisuusmaiden vastuu

EU:n kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet jo alle 10 %:iin globaaleista päästöistä ja lasku jatkuu arviolta 4-5 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Samoin Yhdysvaltojen päästöt ovat olleet jo jonkun aikaa laskusuunnassa johtuen mm. liuskekaasun tuotannosta, mikä korvaa kivihiilen käyttöä.

Samanaikaisesti Kiinan päästöt ovat moninkertaistuneet ja Kiina vastaa yksin jo noin neljänneksestä maailman päästöistä (jo ennen uusinta tietoa Kiinan päästötilastojen puutteellisuudesta, joka on tuomassa Saksan valtion verran päästöjä lisää). Myös Intian päästöt ovat noususuunnassa. Näin olleen suurten kehittyvien maiden on kannettava oma vastuunsa päästövähennystalkoissa tai muuten globaalin ilmastonmuutoksen hillintä jää haaveeksi.

Suurimmat kiistakysymykset Pariisissa:

  • Miten kunnianhimoisia päästövähennyssitoumuksia nousevat teollisuusmaat asettavat. Ennen Pariisia on annettu seuraavia lupauksia:
    • Kiina: päästöintensiteetin (päästöt suhteessa BKT:hen) lasku 60–65 % vuoteen 2030 mennessä (vertailuvuosi 2005). Tämä tarkoittaa päästöjen absoluuttisen tason kääntymistä laskuun 2030 tienoilla.
    • Brasilia: 37 % absoluuttiset päästövähennykset v. 2025 mennessä (vertailuvuosi 2005).
    • Intia: päästöintensiteetin lasku 33–35 % vuoteen 2030 mennessä (vertailuvuosi 2005).
    • Venäjä: 25–30 % päästövähennys v. 2030 mennessä (vertailuvuosi 1990). Tämä tavoitetaso mahdollistaa Venäjän jopa kasvattaa päästöjään nykytilasta.
  • Missä määrin ne osallistuvat köyhempien ja haavoittuvaisimpien kehitysmaiden rahoittamiseen (ns. ilmastorahoitus). Tässä asiassa Kiina avasikin jo pelin myönteisesti lupaamalla 3 mrd dollarin panostusta ilmastorahastoon.

Kehitysmaiden ilmastorahoitus

Kehitysmaille myönnettävä ilmastorahoitus on hankalimpia neuvottelukysymyksiä, josta sopiminen jäänee Pariisissa viime metreille. Siitä voi jopa muodostua vaa’ankieli, jonka myötä koko ilmastosopimus syntyy tai kaatuu.

Vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa rikkaat maat (Kioton pöytäkirjan Annex I -teollisuusmaat) sitoutuivat a) tukemaan kehitysmaita 30 miljardilla dollarilla vuoteen 2012 mennessä ja b) kasvattamaan vuosittaisen rahoituksen 100 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Pariisissa keskustellaan b)-kohdan lisäksi erityisesti uuteen ilmastosopimukseen sisältyvästä vuoden 2020 jälkeisestä ilmastorahoituksesta. Myönteistä on Kiinan ilmoittautuminen ilmastorahoituksen maksajien joukkoon, kuten edellä todettiin.

Suurimmat kiistakysymykset Pariisissa:

  • Kehitysmaat toivovat, että niille annettava ilmastorahoitus tulisi kokonaisuudessaan rikkaiden valtioiden budjettirahoituksena eli ”riihikuivana rahana”. Tämä ei kuitenkaan ole realistista muun muassa valtiontaloudellisista syistä.
  • Suurimmat ilmastorahoittajat (läntiset teollisuusmaat) sopivat alkusyksystä toimintamallista, jonka mukaan osa kehittyville maille vuoteen 2020 luvatusta 100 mrd dollarin ilmastorahoituksesta voitaisiin suorittaa länsimaiden cleantech-investointien muodossa. Pariisissa selviää, onko tämä kehittyvien maiden näkökulmasta hyväksyttävä kompromissi.

Tätä yksityistä rahaa tarvitaan, jotta kehitysmaarahoituksen kokonaisvolyymi on mahdollista saavuttaa. Yritysten investoinneilla on myös myönteisiä vaikutuksia kehitysmaiden kansantalouteen, infrastruktuuriin ja työpaikkoihin.

Suomessa kehitysmaiden ilmastorahoitus hoituu muun muassa Finnfundin kautta, jonka riskirahoitus ja investointilainatoiminta ovat hyvä siemenraha suomalaisyritysten cleantech-investoinneille. Toki vain osa Finnfundin rahoituksesta ja sen mahdollistamista investoinneista on ilmastorahoituksen alle luettavaa.