Mirja Hannula

Chief Policy Adviser

+358 40 500 2506

Töissä

Teen töitä yritysten osaavan työvoiman saatavuuden eteen osaamis- ja koulutusasioiden johtavana asiantuntijana EK:ssa. Työni on monipuolista edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä koulutus- ja työvoimapolitiikan asioissa. Yritysten ja koulutustoimijoiden yhteistyössä on mahdollista ratkoa niin rekrytointeihin kuin yritysten tulevaisuuden osaajatarpeisiin liittyviä haasteita. Työssä ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista olen osaltani myös edistämässä eri muodoissaan. Lyhyesti työni voi kiteyttää kolmeen asiaan: osaaminen, oppiminen ja yhteistyö.

Vapaalla

Jatkuvan oppimisen hengessä vapaa-aikani kuluu opiskelujen ja liikuntaharrastusten parissa sekä mökkimaisemissa Kymenlaaksossa.

Ensimmäinen työpaikkani

Ensimmäiset työpaikkani ovat liittyneet lapsiin ja nuoriin. 15-vuotiaana olin kesätöissä lastenhoitotehtävissä. Tulevaa alavalintaani koulutusalan ammattilaisena ehkä pohjusti jo aikoinaan alakoulun opettajani, joka palkkasi minut samoihin aikoihin sivutoimiseksi tuntiopettajaksi vetämään alakoulun liikuntakerhoa. Kesät puolestaan kuluivat liikuntaleireillä ohjaajana.