Riikka Heikinheimo

Töissä

Toimin EK:ssa osaamisen ja innovaatioasioiden johtajana. Suomen tulevaisuus nojaa osaamiseen ja siksi koulutus, tutkimus ja innovaatiot ovat erityisen tärkeitä tulevaisuusinvestointeja.  Olen monessa mukana, sillä meitä tarvitaan viitoittamaan tietä. Osaamisasioissa yhteistyö on tärkeää ja aikajänne pitkä.

Vapaalla

Seuraan vuoden kiertokulkua Kitössä. Edessä vilkas lintulahti ja ympärillä monipuolinen luonto. Minut löytää usein pyöräilemästä tai pilateksesta.  Kesäisin kurvailemme pienellä museoautollamme, joka on varsinainen sydäntenmurskaaja!

Ensimmäisessä työpaikassani

Aloitin heti 15-vuotiaana. Punnitsin asiakkaille hedelmiä ja vihanneksia lähikaupassa iltaisin ja viikonloppuisin. Myöhemmin sain ylennyksen konditoriatiskille. Silloin oli kertotaulu hyvin hallussa. Fillarilla työmatkat – kesät ja talvet.