Hannu Ylänen: Arviointineuvosto saa lain tasoisen aseman – tärkeä askel laadukkaan sääntelyn puolesta
EK:lla on ollut jo pitkään tavoitteena, että lainsäädännön arviointineuvoston asema vahvistettaisiin nostamalla sen mandaatti asetustasolta lain tasolle. Nyt tämä uudistus on etenemässä ja olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026. Kyse ei ole vain hallinnollisesta yksityiskohdasta, vaan tärkeästä periaatteellisesta linjauksesta: arviointineuvoston riippumattomuus ja toimintaedellytykset saavat vihdoin sen painoarvoa vastaavan lainsäädännöllisen pohjan.
Arviointineuvosto on jo useiden vuosien ajan tehnyt arvokasta työtä suomalaisen lainvalmistelun laadun parantajana. Sen lausunnot hallituksen esitysten vaikutusarvioinneista ja laajemminkin niiden sisällöstä ovat olleet merkittävä tuki sekä lainvalmistelijoille että päätöksentekijöille. Neuvoston riippumaton, avoin ja puolueeton arvio on tuonut säädösvalmisteluun lisää uskottavuutta ja läpinäkyvyyttä. Kun kyse on yhteiskuntaan, yrityksiin ja kansalaisten arkeen ulottuvista sääntelyratkaisuista, laadukas valmistelu on paras tae siitä, että päätöksillä saavutetaan toivotut vaikutukset.
On hyvä muistaa, että vaikutusarviointien tarkoituksena ei ole vain täyttää muodollisia velvoitteita, vaan aidosti tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. Arviointineuvoston tehtävänä on ollut juuri tämän varmistaminen – kirittää ja haastaa lainvalmistelua siten, että arvioinnit ovat kattavia, johdonmukaisia ja uskottavia. Kun neuvosto jatkossa toimii lain tasolla vahvistetun mandaatin turvin, sen asema arviointien laadun kehittäjänä korostuu entisestään.
Lakimuutos tuo mukanaan myös sen, että neuvoston toiminta on entistä ennakoitavampaa ja sen rooli selkeämpi. Tämä on tärkeää niin hallinnolle, päättäjille kuin sidosryhmillekin. Lain tasolla määritelty asema luo vakautta ja jatkuvuutta, joka puolestaan tukee laadukasta säädösympäristöä pitkällä aikavälillä.
Erityisen myönteistä on, että jatkossa arviointineuvosto voi arvioida myös voimaan tulleiden säädösten jälkiarviointeja. Tämä tarjoaa arvokasta tietoa siitä, miten sääntely toimii käytännössä ja mitä muutostarpeita voi ilmetä. Juuri tämä näkökulma – todellisten vaikutusten arviointi arjen toimintaympäristössä – on keskeinen osa laadukasta sääntelyä.
Arviointineuvoston työ palvelee laajasti koko yhteiskuntaa. Se vahvistaa päätöksenteon perustaa, tukee ennakoitavuutta ja lisää luottamusta sääntelyyn. Laadukas vaikutusarviointi parantaa sääntelyn tarkkuutta ja toimivuutta, mikä on tärkeää niin kansalaisten kuin elinkeinoelämänkin näkökulmasta. Kun sääntely perustuu huolelliseen tietopohjaan ja sen vaikutukset on arvioitu avoimesti, syntyy myös paremmin toimivaa lainsäädäntöä ja tehdyille ratkaisuille saavutetaan parempi legitimiteetti.
Kaiken kaikkiaan lakimuutos on selkeä viesti siitä, että laadukkaaseen säädösvalmisteluun halutaan panostaa. Se on askel kohti avoimempaa, laadukkaampaa ja luotettavampaa lainsäädäntöä. EK pitää tätä kehitystä erittäin tärkeänä ja kannatettavana.
Olemme iloisia siitä, että pitkään tavoittelemamme uudistus on nyt toteutumassa.