Penna Urrila bloggaa: Työvoimatoimistoissa vain osa avoimista työpaikoista

Suomen työmarkkinoiden tilanne on viime päivinä puhututtanut paljon, ja avoimien työpaikkojen määrästä on esitetty erilaisia arvioita. Työmarkkinoiden tilan tai edes avointen työpaikkojen määrän kuvaamiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tunnuslukua, mutta Suomen työmarkkinoiden kapeikoista ja perusongelmista vallitsee varsin laaja yksimielisyys.

Avointen työpaikkojen määrä on kasvanut

Vuoden 2016 aikana työvoimatoimistoissa oli avoinna noin 40 000 työpaikkaa, kun tarkastellaan kuukauden lopun lukujen keskiarvoa. Yhden kuukauden aikana oli puolestaan auki keskimäärin noin 85 000 eri työpaikkaa. Näiden lukujen suuri ero selittyy sillä, että merkittävä osa työpaikoista täyttyy aina yhden kuukauden aikana.

Uusimpien, helmikuun 2017 lopun tilannetta kuvaavien lukujen mukaan työpaikkoja oli auki yhteensä noin 63 800 kappaletta, ja kuukauden aikana oli ollut auki kaikkiaan 109 900 työpaikkaa.

Tilastot eivät kerro kuin pintaraapaisun

Työvoimaviranomaisten tilastot kertovat kuitenkin vain osan työmarkkinoiden todellisesta tilasta. Valitettavan usein unohtuu se, että rekrytointikeinoja on yhä enemmän, eivätkä läheskään kaikki työpaikat välity työvoimaviranomaisten kautta. Kaupalliset työnvälityspalvelut, esimerkiksi Monster ja Oikotie, ovat nykyisin monille työnantajille ensisijaisia kanavia työvoiman löytämiseen. Sosiaalisen median merkitys kasvaa koko ajan, ja työpaikkoja täytetään myös suorahaun avulla ja ennen kaikkea henkilökohtaisten kontaktien kautta.

Työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt säännöllisesti sitä, miten suuri osuus työnantajista käyttää työvoimaviranomaisten palveluita rekrytoinnissaan. TEM:n oman selvityksen mukaan vuonna 2015 vain 43 % yritysten toimipaikoista käytti rekrytoinneissaan TE-toimistojen palveluita. Tärkeimpiä keinoja olivat ilmoitus omalle henkilökunnalle tai yhteydenotto entisiin työntekijöihin. Työvoimatoimistojen merkitys rekrytointikanavina on lisäksi ollut loivassa laskussa viime vuosina. Todellisen avointen työpaikkojen määrän voi näin arvioida olevan peräti yli kaksinkertaisen työvoimahallinnon lukuihin nähden.

Ministeriön omilla ”markkinaosuusluvuilla” laskien voi siis päästä arvioon, että vuonna 2016 olisi ollut keskimäärin avoinna lähes 100 000 työpaikkaa. Kuluvan vuoden alussa luku on kasvanut entisestään.

Mistä Suomen työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat johtuvat?

Keskustelussa avointen työpaikkojen suuresta määrästä ei tule syyllistää ketään. Työttömyys voi kohdata ketä tahansa, ja työmarkkinoiden rakenteissa on monia esteitä sille, miksi avoimet työpaikat eivät täyty parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi työn vastaanottaminen ei monissa tapauksissa lisää käteen jäävää tuloa kuin nimeksi. Verotus, etuuksien menetys ja vaikkapa päivähoitomaksujen nousu voivat viedä jopa yli 90 prosenttia ansioiden lisäyksestä. Tällaisessa tilanteessa on aivan ymmärrettävää, että kannusteet työllistyä nopeasti eivät ole vahvat. Toiseksi, Suomi ei laajana maana ole vaikkapa Tanskan tai Hollannin tavoin yhtenäinen työmarkkina-alue, jossa työttömäksi jäänyt voisi sujuvasti liikkua ympäri maata. Työllistyminen edellyttäisi muuttamista usein melko kauaskin, mihin on usein hyvin ymmärrettäviä inhimillisiä kynnyksiä. Kasvukeskuksien kireät asuntomarkkinat ja siitä seuraava asumisen kalleus ovat vielä merkittävä lisähaitta, joka entisestään jäykistää Suomen työmarkkinoita.

Avointen työpaikkojen ja työttömien parempi kohtaaminen hyödyttäisikin koko yhteiskuntaamme. Kannustinloukkujen lieventäminen sekä kasvukeskusten voimakkaampi kaavoitus ja lisärakentaminen olisivat tehokkaita keinoja työttömyyden alentamiseen ja pitkällä aikavälillä myös julkisten palvelujen rahoituksen turvaamiseen.