Tuuli Mäkelä bloggaa: Pystyykö Suomi nappaamaan palan Piilaaksosta?

Kaliforniassa huhutaan jo Piilaakson hiipumisesta. Mikä sen asemaa uhkaa ja mitä sen tilalle? Voiko pienestä Suomesta kehittyä startup-maailman hotspot, kysyy EK:n yrittäjyysasiantuntija opintomatkansa johtopäätöksissä. 

Piilaakso on monella tapaa ainutlaatuinen ja ihmeellinen paikka, jossa virtaa loputon määrä maailmaa mullistavia ideoita sekä käsittämättömiä summia pääomaa näiden ideoiden kaupallistamiseksi.

Ilmiön ytimessä on maailmankuulu Stanfordin yliopisto, jossa yhteistyö yritysmaailman kanssa tiivistä ja näkyvää, eikä sitä kainostella. Kovimmille kursseille oman yrityksen perustaminen ja ensimmäiset asiakkuudet opintojen aikana ovat sisäänpääsyn edellytys, ei sen lopputulos.

Vastavuoroisesti yliopiston professorit toimivat neuvonantajoina oppilaidensa perustamissa yrityksissä vielä pitkään valmistumisen jälkeen. Eräs suomalainen yrittäjä totesi osuvasti, että julkaistujen tieteellisten artikkeleiden määrän sijaan yliopistoissa keskitytään vaikuttavuuteen: kuinka iso muutos maailmassa saadaan käytännössä aikaan heidän tutkimuksensa ja oppien kautta.

Piilaakson kiiltokuvan takana piilee kuitenkin synkempi rinnakkaistodellisuus, josta ei juuri Suomessa puhuta. Ensinnäkin asumiseen, terveydenhuoltoon ja muuhun elämiseen kuluvat kustannukset hipovat kestämätöntä tasoa. Esimerkiksi kohtuuhintaisista asunnoista niin huutava pula, että siitä on jo tullut yksi kasvuyritysten työllistämisen suurimmista kynnyksistä.

Korkeat elinkustannukset heijastuvat palkkoihin: kokeneempaa insinööriä ei kuulemma saa palkattua alle 200 000 dollarin vuosipalkalla. Samaan aikaan alueen tuloerot ovat niin äärimmäiset, että kodittomien määrä on etenkin San Franciscossa karmiva. Sosiaaliset ongelmat näkyvät katukuvassa silmiinpistävällä tavalla. Myös ruuhkat rassaavat ihmisten hermoja.

Muistakin lieveilmiöistä puhutaan. Piilaakson verkostoja on kritisoitu mm. hyvä veli -tyyppisestä sukupuolittumisesta.  Naisten perustamat yritykset esimerkiksi keräsivät vuonna 2017 vain 2 % kaikesta saatavilla olevasta pääomasta. The Economist -lehti valotti Piilaakson varjopuolia osuvasti artikkelissaan viime elokuussa.

Onkin aiheellista kysyä, kuinka pitkään Piilaakson sankaritaru tulee enää jatkumaan. Tähän on herätty myös kuplan sisällä. Monet teknologiafirmat ovat alkaneet siirtää bisneksiään ja huippuosaajat virrata muualle Yhdysvaltoihin tai Aasiaan, Lähi-Itään ja Eurooppaan.

Maailmassa on siis tilaa uusille, omista lähtökohdistaan ponnistaville kasvuyritysten polttopisteille. Piilaakson menestystarina tuskin toistuu sellaisenaan, vaan sen sijaan tulee todennäköisesti useita alueellisia keskittymiä ympäri maailmaa. Aasiaa ja erityisesti tekoälyn kärkimaaksi jo hyvää vauhtia kohoavaa Kiinaa kannattaa pitää silmällä.

Mutta voisiko Suomen kasvava startup-ekosysteemi napata siivun tästä ilmiöstä? Meillä on merkittäviäkin vahvuuksia, mistä ponnistaa – ja mitkä meille tuntuvat helposti itsestäänselvyyksiltä. Esimerkiksi korkeaan elämänlaatuun ja tasa-arvoon perustuva yhteiskuntamme ovat asia, joka herättää näi kunnioitusta Piilaaksoa myöten. Näihin menestystekijöihin kannattaa panostaa jatkossakin ja niissä voisimme profiloitua vieläkin vahvemmin mm. ulkomaalaisia huippuosaajia houkuteltaessa. Täällä jos missä tulisi yrittämisen ja riskinoton olla kannattavaa, kun välittömänä uhkana ei ole kadulle joutuminen.

Miten siis on – pystyykö Suomi ottamaan paikkansa yhtenä startup-maailman hot spottina? Osaisimmeko kasvattaa ja rummuttaa vahvuuksiamme riittävän lujaa ja yhteen ääneen? Slush-tapahtuman kynnyksellä aineksia ainakin riittää.