Elinkeinoelämän luottamus ennallaan

27.05.2024

EK:n Luottamusindikaattorin tuloksissa teollisuudessa nousua. Muut päätoimialat olivat laskussa.

”Yritysten luottamuksen nousu antaa yhä odottaa itseään. Päätoimialoista ainoastaan teollisuudessa luottamus kääntyi nousuun edelliskuukaudesta. Rakentaminen jatkoi painumistaan entistä syvemmälle. Nyt myös palvelualat ja kauppa taipuivat selvemmin alaspäin. Tulokset vahvistavat yritysten vaikeaa alkuvuotta”, EK:n johtaja Sami Pakarinen sanoo.

Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit toukokuussa 2024

Päivitetty

Lähde: EK (Macrobond)

”Suomessa talouden luottamus on jäänyt pahasti jälkeen EU-maista. Kaikilla päätoimialoilla yritysten luottamus on kolmen heikoimman maan joukossa. Alkuvuoden aikana olemme nähneet, että Ruotsissa luottamus sekä yritysjohtajien että kuluttajien keskuudessa on vahvistunut koko kuluvan vuoden. Suomen pitäisi päästä tähän imuun kiinni pikimmiten. Kuluva vuosi on monella tapaa kohtalokas. Eväitä kasvuun on paljon. Nopealla toiminnalla voitaisiin välttää toinen talouden menetetty vuosikymmen”, Pakarinen toteaa.