Suomen sijoitusmarkkinan houkuttelevuus uhattuna

Edellytykset omistajuuden ja toimivien rahoitusmarkkinoiden edistämiseksi näyttävät puitteiltaan otollisilta. Maan hallitusohjelman kirjaukset ja EU:n pääomamarkkinaunionin tavoitteet tukevat yritysrahoituksen monipuolistamista. Myös EK on julkaissut toimintaohjelman suomalaisen omistajuuden edistämiseksi. Mutta, näistä hyvistä tahdonilmauksista huolimatta pääomamarkkinoiden taivaalla on synkkiä sääntelypilviä, harmittelee EK:n asiantuntija Santeri Suominen.

Eduskunnan käsittelyssä on tällä viikolla jättimäinen EU-säädöshanke, ns. MiFID II -paketti, joka koskee sijoituspalveluyrityksiä ja markkinapaikkoja. Hallituksen esityksessä on 537 sivua ja EU-säädökset mukaan lukien sääntelyä on kevyesti 1,4 miljoonaa paragraaffia (Financial Times).

– Valitettavasti tämän paketin yhteydessä hallitus on esittänyt suomalaisen listaamattoman osakeyhtiön osakkeiden liittämiskiellosta ulkomaiseen arvo-osuusjärjestelmään. Kieltoesitys ei perustu millään tavoin MiFID II -pakettiin tai EU-sääntelyyn, vaan on puhdasta ns. Suomi-lisää. Kieltoesitys perustuu eduskunnan hyväksymään poliittiseen ponteen EU:n arvopaperikeskusasetuksen hyväksymisen yhteydessä.

Liittämiskielto  häätäisi startup- ja kasvuyritykset ulkomaille

Suomisen mukaan kieltoesitys on selkeästi ja yksiselitteisesti hallitusohjelman ja EU:n pääomamarkkinaunionin tavoitteiden vastainen.

– Ehdotus on omiaan vaikuttamaan siihen, että startup- ja kasvuyritykset siirtyvät pois Suomesta ennen listautumista pörssiin. Tämä on todennäköistä esimerkiksi tilanteessa, jossa yhtiöllä on selvät kansainvälistymistavoitteet ja se harkitsee mahdollisuutta listautua ulkomaiseen pörssiin.

– Ja mikä surkuhupaisinta, Suomessa on jo tulossa voimaan sitovaa lainsäädäntöä, jolla ajetaan vastaavaa tarkoitusta kuin nyt esitetyllä kategorisella kiellolla. 28.6.2017 vahvistettiin nimittäin uusi laki rahanpesun ja terrorismin estämisestä, joka sisältää velvollisuuden mm. listaamattomalle osakeyhtiölle hankkia ja ylläpitää täsmällisiä ja ajantasaisia tietoja yhtiön tosiasiallisista edunsaajista. Tietojen kaupparekisteriin rekisteröimisvelvollisuus tulee voimaan 1.7.2019.

EK julkaisi hiljattain Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman, jossa se listaa 18 ehdotusta päättäjille ja evääksi seuraavaan hallitusohjelmaan. EK haluaa lisää suomalaisia kotitalouksia mukaan omistamaan osakkeita ja samalla pitää huolta siitä, että myös ulkomaisten sijoittajien olisi kannustavaa sijoittaa Suomeen.  Myös ulkomainen pääoma on elinehto suomalaisille yhtiöille ja työpaikoille.

– Ei riitä, että ohjelmatavoitteet ja puheet ovat kauniita, myös käytännön lakiehdotusten tulee tukea muutosta. Nyt hyviä tavoitteita hiekoitetaan omin toimin – todennäköisesti vieläpä turhaan, toteaa Suominen.

Lisätietoja:

Kommentit

Kommentoi