Yrittäjälähettiläs Maria Hanho: Maaseudulla tarvitaan uutta ajattelua henkilöstöpulan ratkaisemiseen

27.09.2018

Yrittäminen maaseudulla on kova laji. Pohjoismaiden suurin kaalikäärylevalmistaja on silti lujasti sitoutunut toimimaan ja työllistämään Keuruulla. Maria Hanhon suku on saanut elantonsa maasta jo 1800-luvulta alkaen.

Toimitusjohtaja Maria Hanho vietti tänä kesänä muutaman unettoman yön pohtien, riittääkö kaalia tarpeeksi ensi vuodelle. Keuruulainen Vaissi Oy jalostaa vuosittain yli kaksi miljoonaa kiloa kaalia kääryleiksi ja laatikkoruuiksi. Lisäksi yritys tekee lihamureketuotteita.

– Tämä vuosi on ollut vaikea satovuosi. Ostamme kaalit 17 sopimusviljelijältä ympäri Suomea ja yhdeltä Ruotsista. Kesällä tilanne näytti pahalta, mutta siitäkin sitten selvittiin. Ei vain voi lannistua, koska vastuulla on oma toimeentulo ja 80 ihmisen työpaikka, Hanho toteaa.

Yrityksen juuret maatilan mullassa

Vaissi Oy:n liikevaihto on 6,5 miljoonaa euroa. Yrityksellä on tehtaat Keuruulla Haapamäellä Riihon kylässä. Koska työ on sesonkiluonteista, puolet vuodesta yritys työllistää 50 henkeä.

Vastuu perheyrityksestä siirtyi Maria Hanholle ja hänen veljelleen sukupolvenvaihdoksen myötä kymmenen vuotta sitten. Hän oli tuolloin vasta 28-vuotias. Hanhon vanhemmat alkoivat olla jo siinä iässä, että investoinnit oli saatu tehtyä ja velat maksettua. Oli seuraavan sukupolven vuoro laittaa peliin osaamisensa ja unelmansa.

Yrityksellä on juuret perheen maatilalla, joka perustettiin jo vuonna 1829. Maria Hanhon isoisä ryhtyi viljelemään kaalia 1940-luvulla ja –70-luvun alussa, erinomaisen kaalivuoden johdosta perhe alkoi keittää kaalia einesteollisuuden tarpeisiin. 2000-luvun alusta yritys alkoi valmistaa kaalituotteet itse loppuun saakka.

Tarvittaessa on voitava rekrytoida myös ulkomailta

Yrittäminen Keuruulla, tunnin matkan päässä Jyväskylästä on välillä haastavaa jo pelkän sijainnin takia. EK:n yrittäjälähettiläänä toimiva Hanho nostaa esiin EK:n yrittäjyysohjelmasta työllistämisen helpottamisen ja yrittäjälähtöisyyden lisäämisen.

– Meille on tärkeää pitää tuotantoa ja työpaikkoja täällä omassa maakunnassa. Totuus kuitenkin on, että rekrytointi on välillä vaikeaa.

– On tultu tilanteeseen, jossa henkilöstöpulasta on tulossa ihan konkreettinen pullonkaula esimerkiksi tuotantolaitoksen laajentamiselle. Kaikki keinot täytyy käyttää ja ulkomaisten työntekijöiden palkkaaminen on yksi välttämätön osa ratkaisua. Haasteena vain on työlupien saaminen ja käsittelyajat, jotka ovat useita kuukausia. Kun tarve on akuutti, ei voida odottaa neljää kuukautta työlupaa.

Ulkomaalaisten palkkaamiseen tarvitaankin Hanhon mielestä joustavuutta ja tervettä järkeä.

– Vaikka TE-toimiston tilastoissa näkyy potentiaalista työnhakijoita, on realismi jotain ihan muuta. Saatan soittaa parille kymmenelle työnhakijalle, mutta turhaan. Jo maantieteellinen välimatka asettaa ymmärrettävät haasteensa.

Hanhon mielestä päätökset pitäisi tehdä yrityksen tilannetta katsomalla – ottamalla huomioon, mitkä ovat yrityksen tarpeet, sijainti ja muut reunaehdot. On täysin eri asia rekrytoida kasvukeskuksen kupeessa kuin maaseudulla.

– Toki viranomaistoiminnassa on myös vahvuutensa. Moni asia täällä maaseudulla pyörii erinomaisesti ja haluamme tietenkin pitää näin. Verrattuna kaupunkeihin meillä omat valttikorttimme, kuten ruuhkattomat tiet ja edulliset asumiskustannukset. Myös yrittäjä ymmärtää niiden arvon, Hanho sanoo.

Kohtuutta viranomaisen käsittelyaikoihin

EK on esittänyt, että Suomen työllisyysaste pitäisi saada nostettua yli 75 prosenttiin. Maria Hanhon mukaan tavoitteeseen pääsemistä edesauttaisi, jos työllistämisen avuksi luodut keinot tehtäisiin yrittäjille helpoiksi.

– Meillä työskentelyyn ei tarvita koulutusta, koska pystymme perehdyttämään työntekijän itse. Eli sen puolesta pystyisimme etenemään nopeastikin ja saamaan ihmiset hommiin. Kun sitten olemme hakeneet palkkatukea, tätä päätöstä on voinut joutua odottamaan viikkokausia. Tämä on aivan turhaa ajanhukkaa niin yrittäjälle kuin työntekijälle, kun asian pitäisi hoitua kahdessa päivässä.

Hanholla on tulevalle hallitukselle tanakat terveiset.

– Älkää ainakaan tehkö tätä enää yhtään vaikeammaksi! Ja vielä kun joku aina osaisi kertoa, millainen seuraava kesä ja kaalisato tulee olemaan…

Kuka?

  • Vaissi Oy:n toimitusjohtaja Maria Hanho, 36, Keuruu.

  • Vuonna 2006 valmistuttuaan bioelintarviketekniikan insinööriksi tuli vakituisesti töihin perheyritykseen, toimitusjohtajana vuodesta 2011.

  • Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n hallituksen jäsen.

  • Motto yrittäjänä: Kaikkea voi kokeilla ja mokatakin, mutta itse pitää kantaa vastuu lopputuloksesta.

Tutustu myös yrittäjälähettiläs Tuomas Peren (Pintos Oy) haastatteluun

Lisätietoa EK:n yrittäjyysohjelmasta (”Tie auki työllistäville pk-yrityksille). Jatketaan keskustelua: #yrittäjyys2019 

Valokuva: Vaissi Oy