Horisontti Eurooppa jäämässä EU-budjettivääntöjen jalkoihin

Elinkeinoelämän pelot ovat käymässä toteen. Neuvottelut Euroopan seuraavan rahoituskauden 2021–2027 prioriteeteista käyvät kuumana eivätkä viestit jäsenmaiden neuvotteluista lupaa hyvää, kirjoittavat Janica Ylikarjula ja Mika Tuuliainen.

Pitkän aikavälin budjetti raamittaa eri politiikkalohkojen rahoituksen seitsemäksi vuodeksi. Kyse on siis merkittävästä EU:n kehittämistä koskevasta päätöksestä. Suomella on EU:n puheenjohtajamaana keskeinen rooli huolehtia, että jäsenmaiden yhteinen näkemys tulevaisuudesta on tasapainoinen ja tukee uudistumista.

Julkisuudessakin esillä olleet luvut ovat kuitenkin huolestuttavia. Näyttää vahvasti sille, että jäsenmaat haluavat leikata kokonaisrahoitusta komission tekemästä ehdotuksesta. Samalla pelataan nollasummapeliä. Koheesiopolitiikan ja maatalouspolitiikan vastapainona ovat panostukset uudempiin prioriteetteihin kuten tutkimus- ja innovaatiotoimintaan, merkittäviin infrastruktuurihankkeisiin sekä sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen.

Tämänhetkisissä suunnitelmissa kompromissi johtaisi suhteellisesti suurimpiin nipistyksiin juuri uudempien prioriteettien korista. Kauniista juhlapuheista huolimatta jäsenmaiden joukossa ei tunnu olevan riittävästi todellista tahtoa panostaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaan ja paljon suitsutusta saaneeseen Horisontti-ohjelmaan.

Kun tarvitaan lisäjoustoja, haavoittuvammassa asemassa ovat juuri nämä menoerät, joita ei ole jaettu etukäteen. Ne pohjaavat avoimeen kilpailuun ja huippuosaamiseen.

Toimintaympäristön digitalisoituessa ja globalisoituessa EU:n satsaukset uusiutumiskykyyn, osaamiseen ja tuottavuuden parantamiseen ohjaavat merkittävästi globaalia kilpailukykyämme ja hyvinvointiamme.

Suomi ei puheenjohtajamaana voi kertoa julkisesti kantaansa EU:n budjettiehdotukseen. Neuvotteluiden tilannekuvan perusteella Suomen tulisi ottaa EU-budjettiin liittyvän oman edunvalvontansa päätavoitteeksi kasvattaa EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoitusta komission esityksen mukaiseen 100 miljardiin.

Kaikkea ei voi saada, mutta rohkea pitää olla. Päättäjät, tehkää viisaita esityksiä. Kyseessä on Euroopan tulevaisuus.