Audrey Poudrier Tremblay, KONE: ”Vaikeinta on ensimmäinen ovenavaus suomalaiseen työelämään”

20.10.2021

Kanadalainen Audrey Poudrier Tremblay aloitti uransa Suomessa ensin harjoittelijana edeten opinnäytetyön tekijäksi ja sitten KONE-yhtiön ammattilaiseksi. Audrey kertoo työnhakukokemuksistaan #STAYinFinland-haastattelussa, jonka on tehnyt EK:n amerikkalainen kesäharjoittelija Anna Bogdan.

Audrey Poudrier Tremblay työskentelee nykyisin toiminnan suunnittelupäällikkönä KONEella. Hän aloitti talossa viisi vuotta sitten harjoittelijana ja on edennyt nykyiseen asemaansa opinnäytetyön ja ylennysten kautta. Eteneminen on kovan työn ja aktiivisen verkostoitumisen ansiota, hän itse arvioi.

”Vaikeinta on saada ensimmäinen työpaikka”

Poudrier Tremblay kävi KONEen kanssa ensimmäisen työnhakutunnustelun jo ollessaan vaihto-opiskelijana Aalto-yliopistossa. Saadakseen lisää Suomi-kokemusta hän osallistui KONEen kansainväliseen harjoitteluohjelmaan vuonna 2016.

Poudrier Tremblay suoritti tuotantotalouden kandidaatin tutkinnon Kanadassa ja jatkoi sitten työskentelyä KONEella. Sitten hän aloitti tuotantotalouden maisteriohjelman Aalto-yliopistossa ja keskittyi organisaatioiden suunnitteluun ja johtamiseen.

Maisteriohjelmassa opiskelijoita kannustettiin verkostoitumaan ja tapaamaan yritysten edustajia. Tähän myös Poudrier Tremblay panosti.

Ulkomaisen opiskelijan tie nousi kuitenkin pystyyn: yritystapaamiset pidettiin englanniksi, mutta työmahdollisuuksia tuntui olevan tarjolla vain suomea osaaville.

Verkostoituminen on helpommin sanottu kuin tehty – kontaktien luominen lähtee uudessa asuinmaassa usein tyhjältä pöydältä. Kaikki kivet kannattaa kuitenkin kääntää ja jokainen yhteys hyödyntää. Tämän vuoksi Poudrier Tremblay liittyi KONEen nuorten ammattilaisten yhdistykseen. Hän kiittää myös KONEen kansainvälistä harjoitteluohjelmaa, joka mahdollisti urapolun onnistuneen startin.

Opinnäytetyö opiskelijan ja yrityksen kumppanuutena

Opinnäytetyön tekeminen suoraan yritykselle on Poudrier Tremblayn mukaan erinomainen vaihtoehto, kun opiskelija haluaa graduunsa käytännön näkökulmaa ja kontakteja mahdolliseen työnantajaan. Näin hän toimi myös itse.

”Opinnäytetyön kautta sain arvokasta käytännön kokemusta ja pääsin kiinni KONEelle tärkeään projektiin”.

Avainsana on aito kumppanuus. On tärkeää, että kansainvälinen nuori otetaan osaksi yhteisöä, eikä anneta hänen jäädä kielimuurien taa, Poudrier Tremblay sanoo.

Kuulut yritykseen aivan yhtä vahvasti kuin suomalainen kollegasi

Poudrier Tremblay kiittää KONEen yrityskulttuuria. Kollegat osoittivat uudelle tulokkaalle luottamuksensa heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Tällaisessa ilmapiirissä voidaan viestiä avoimesti ja myös asettaa selkeitä odotuksia alusta lähtien. Kulttuurierot kääntyvät rikkaudeksi, eikä kielimuureista tule kompastuskiviä. Arki on sujuvaa kaikkien kannalta.

”Olen ylpeä kansainvälisestä taustastani. Me kansainväliset ammattilaiset tuomme suomalaiseen työelämään arvokasta osaamista, tuoreita näkemyksiä ja uusia näkökulmia, joista on hyötyä kaikille yrityksille.”

Poudrier Tremblayn vinkit kansainvälisille työnhakijoille:

  1. Älä lannistu kielitaitovaatimuksista! Ota yhteyttä työpaikkailmoitusten yhteyshenkilöihin ja pyydä lisätietoja suomen kielen vaatimuksista – selvitä, onko työnantaja valmis tinkimään niistä.
  2. Kun aloitat uudessa työpaikassa, kerro avoimesti odotuksistasi ja ajatuksistasi! Anna palautetta ja kerro kokemuksistasi.


Poudrier Tremblayn vinkit työnantajille:

  1. Harkitkaa huolellisesti, mitkä ovat avoimen työtehtävän todelliset kielitaitovaatimukset. Ilmoittakaa pakolliset vaatimukset selkeästi työpaikkailmoituksissa.
  2. Järjestäkää uusille työntekijöille osallistavaa koulutusta, jotta he pääsevät sisälle työkulttuuriin ja talon tapoihin. Näin myös kansainväliset kollegat saadaan alusta alkaen osaksi yhteisöä.

Haastattelun on tehnyt EK:n amerikkalainen harjoittelija Anna Bogdan.