Korkeakouluharjoittelija Vihreä kasvu -vastuualueelle (Koulutus ja osaaminen)
Haemme korkeakouluharjoittelijaa työskentelemään Vihreä kasvu -vastuualueellemme. Työsuhteesi aikana keskeisiin työtehtäviisi kuuluu osallistuminen monipuolisten ja mielenkiintoisten EK:n edunvalvontaa tukevien selvitysten tekemiseen. Selvitykset koskevat esimerkiksi kansainvälistä vertailua koulutuksen työelämäyhteistyön muodoista ja hallinnollisista rakenteista.
Vihreä kasvu -vastuualueen tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan paras vihreän siirtymän toteuttaja, jossa talouden ja ympäristön kannalta kestävä kasvu perustuu maailman luokan osaamiseen ja innovaatioihin. Keskeisiä teemojamme ovat ilmasto, ympäristö, energia, digitalisaatio, logistiikka, osaaminen sekä tutkimus ja innovaatiot.
Tehtävä on kokoaikainen kesätyö toukokuusta elokuun loppuun 2025. Tehtävässä työskennellään pääsääntöisesti toimistollamme Eteläranta 10:ssä.
Onnistuaksesi tehtävässäsi odotamme sinulta:
- Loppuvaiheessa olevia korkeakouluopintoja ja opinnoista saatua osaamista selvitysten tekemiseen. Hyvän pohjan tehtävään antaa esimerkiksi kasvatus- tai yhteiskuntatieteelliset opinnot.
- Kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
- Oma-aloitteisuutta, tiimityötaitoja sekä hyviä valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.
- Sujuvaa kommunikointia suomeksi ja englanniksi, myös muu kielitaito katsotaan eduksi.
Tarjoamme sinulle:
- Ensiluokkaiset oppimismahdollisuudet. Pääset syventämään osaamistasi tunnetussa vaikuttajaorganisaatiossa.
- Hyvät verkostoitumismahdollisuudet. Pääset rakentamaan verkostoasi eri alojen parhaiden asiantuntijoiden joukossa.
- Osaavat ja mukavat kollegat. Meillä työskentely on paitsi ammattimaista, myös rentoa ja mukavaa.
- Toimiston kaupungin parhaalla paikalla Eteläranta 10:ssä.
- Palkallisen korkeakouluharjoittelun ja hyvät edut. Etuihin kuuluu muun muassa lounasetu, liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, laajat työterveyspalvelut ja kuntosali toimistolla.
Hae tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään torstaina 5.2.2026. Liitä hakulomakkeelle hakemuskirjeesi, CV ja opintosuoritusote. Viestimme kaikille hakijoille rekrytoinnin edetessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja tapaamme haastattelun merkeissä toimistollamme Etelärannassa viikoilla 7-8. Toiveenamme on, että pääset aloittamaan työskentelyn toukokuun 2026 alussa. Työsuhde on määräaikainen kesätyö ja pituudeltaan 4 kuukautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa asiantuntija Mikko Vieltojärvi maanantaina 19.1. klo 9-10, keskiviikkona 28.1. klo 13-14 ja perjantaina 30.1. klo 10-11 numerossa +358 44 534 5294.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten puolestapuhuja ja yhteiskunnallinen uudistaja. Yhdessä eri toimialoja edustavien jäsenliittojemme kanssa olemme mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa suomalaiset yritykset uudistuvat ja kasvavat, tarjoavat ihmisille työtä ja myös rahoittavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Päätyötämme on vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädännön valmisteluun sekä tukea sitä osallistumalla julkiseen keskusteluun. Toimintaamme ohjaavat markkinatalouden, vastuullisuuden ja yrittäjyyden periaatteet.
Tavoittelemme osaajia erilaisista taustoista ja moninaisilla kyvykkyyksillä. Haluamme edistää monimuotoisuutta työyhteisössämme. EK on huippuosaajien ja hyvien tyyppien talo.