Korkeakouluharjoittelija Vihreä kasvu -vastuualueelle (Vihreä siirtymä, energiamurros ja digitalisaatio)
Haemme korkeakouluharjoittelijaa työskentelemään Vihreä kasvu -vastuualueellemme. Työsuhteesi aikana keskeisiin työtehtäviisi kuuluu osallistuminen monipuolisen ja mielenkiintoisen EK:n edunvalvontaa tukevan tiedonkeruun tekemiseen. Tiedonkeruu, tiedon analysointi ja visualisointi koskee laaja-alaisesti eri elinkeinopoliittisia teemoja kuten energia, ilmasto, ympäristö, digitalisaatio ja TKI. Tehtävänäsi on pureutua visaisiin kysymyksiin ja etsiä niihin ratkaisu yhdessä vastuualueemme asiantuntijoiden kanssa.
Vihreä kasvu -vastuualueen tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan paras vihreän siirtymän toteuttaja, jossa talouden ja ympäristön kannalta kestävä kasvu perustuu maailman luokan osaamiseen ja innovaatioihin. Keskeisiä teemojamme ovat ilmasto, ympäristö, energia, digitalisaatio, logistiikka, osaaminen sekä tutkimus ja innovaatiot.
Tehtävä on kokoaikainen kesätyö toukokuusta elokuun loppuun 2025. Tehtävässä työskennellään pääsääntöisesti toimistollamme Eteläranta 10:ssä.
Onnistuaksesi tehtävässäsi odotamme sinulta:
- Vihreään siirtymään, energiamurrokseen ja digitalisaatioon suuntautuvia korkeakouluopintoja ja opinnoista saatua osaamista selvitysten ja tiedonkeruun tekemiseen.
- Kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
- Oma-aloitteisuutta, tiimityötaitoja sekä hyviä valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.
- Sujuvaa kommunikointia suomeksi ja englanniksi, myös muu kielitaito katsotaan eduksi.
- Kiinnostusta tekoälyn käyttöä ja uusia teknologioita kohtaan.
Tarjoamme sinulle:
- Ensiluokkaiset oppimismahdollisuudet. Pääset syventämään osaamistasi tunnetussa vaikuttajaorganisaatiossa.
- Hyvät verkostoitumismahdollisuudet. Pääset rakentamaan verkostoasi eri alojen parhaiden asiantuntijoiden joukossa.
- Osaavat ja mukavat kollegat. Meillä työskentely on paitsi ammattimaista, myös rentoa ja mukavaa.
- Toimiston kaupungin parhaalla paikalla Eteläranta 10:ssä.
- Palkallisen korkeakouluharjoittelun ja hyvät edut. Etuihin kuuluu muun muassa lounasetu, liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, laajat työterveyspalvelut ja kuntosali toimistolla.
Hae tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään torstaina 5.2.2026. Liitä hakulomakkeelle hakemuskirjeesi, CV ja opintosuoritusote. Viestimme kaikille hakijoille rekrytoinnin edetessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja tapaamme haastattelun merkeissä toimistollamme Etelärannassa viikoilla 7-8. Toiveenamme on, että pääset aloittamaan työskentelyn toukokuun 2026 alussa. Työsuhde on määräaikainen kesätyö ja pituudeltaan 4 kuukautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa johtaja Riikka Heikinheimo ke 21.1. klo 14-15, ma 26.1. klo 16-17 ja pe 30.1. klo 10-11 numerossa +358046 922 9692.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten puolestapuhuja ja yhteiskunnallinen uudistaja. Yhdessä eri toimialoja edustavien jäsenliittojemme kanssa olemme mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa suomalaiset yritykset uudistuvat ja kasvavat, tarjoavat ihmisille työtä ja myös rahoittavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Päätyötämme on vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädännön valmisteluun sekä tukea sitä osallistumalla julkiseen keskusteluun. Toimintaamme ohjaavat markkinatalouden, vastuullisuuden ja yrittäjyyden periaatteet.
Tavoittelemme osaajia erilaisista taustoista ja moninaisilla kyvykkyyksillä. Haluamme edistää monimuotoisuutta työyhteisössämme. EK on huippuosaajien ja hyvien tyyppien talo.