Marjukka Rautavirta EK:lle tilastotuotannon asiantuntijaksi
Marjukka Rautavirta on valittu tilastotuotannon asiantuntijaksi EK:n Talous ja tutkimus -vastuualueelle. Hän aloittaa tehtävässä 5.8.2024.
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Rautavirta on työskennellyt Metsäteollisuus ry:ssä tilastojen parissa vuodesta 2016 lähtien. Hänen vastuullaan Metsäteollisuudessa on ollut muun muassa työtaistelutilastot sekä palkkatilastot.
Rautavirta tuottaa uudessa tehtävässään EK:ssa tilastoja ja analyysejä erityisesti juuri työtaisteluihin ja palkkatilastoihin liittyen. Tärkeässä roolissa tehtävässä on myös tilastotuotannon kehittäminen hyödyntämällä uusia teknologioita kuten generatiivista tekoälyä.
”Uudelta työltäni odotan tilaisuutta hyödyntää sekä kehittää osaamistani. Olen kiinnostunut uusien teknologioiden ja tekoälyn tarjoamista keinoista tilastotuotannon kehittämisessä. Uskon, että niiden avulla voimme parantaa tilastojen tarkkuutta ja tehokkuutta”, Rautavirta kertoo.
”Marjukalla on paljon kokemusta tiedontuotannosta sekä työmarkkinoista, ja hän tuntee edunvalvontaorganisaation maailmaa. On enemmän kuin hienoa saada Marjukka osaksi Talous ja tutkimus -vastuualuetta ja samalla uudistamaan EK:ta kohti entistä parempaa. EK on viime vuosina panostanut paljon uusien teknologioiden hyödyntämiseen. Marjukka tuo tässäkin suhteessa lisää arvokasta osaamista joukkoomme”, EK:n Talous ja tutkimus -vastuualueen johtaja Sami Pakarinen sanoo.
Tervetuloa EK:lle Marjukka!