EK:n lausunto asiaan: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työneuvostosta ja eräistä työsuojelun poikkeusluvista annetun lain kumoamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Työ- ja elinkeinoministeriö | VN/20373/2025 | 14.8.2025

Yleiset kommentit esityksestä 

EK:lla ei ole huomautettavaa esitykseen työneuvoston lakkauttamisesta.  

Esitysluonnoksen perusteluissa kuvataan kaksi mahdollista valitustietä poikkeuslupapäätöksistä. Ensisijaisesti valitustieksi esitetään nykyisen oikeustilan säilyttämistä eli työtuomioistuinta. Toissijaisena mahdollisena valitustienä perusteluissa kuvataan hallinto-oikeutta.  

EK katsoo, että nykyisen oikeustilan säilyttäminen eli valitusten käsittely työtuomioistuimessa on perusteltua ja tarkoituksenmukaista. Hallinto-oikeus ei sovellu käsittelemään valituksia työoikeudellisista poikkeuslupa-asioista. 

Lausuntopyynnössä pyydetään ottamaan kantaa myös vaihtoehtoon, jossa oikaisumenettelystä luovuttaisiin ja säilytettäisiin valitusoikeus työtuomioistuimeen. 

EK katsoo, että oikaisuvaatimusmenettelystä luopuminen ei ole tarkoituksenmukaista. Oikaisuvaatimusten käsittely Lupa- ja valvontavirastossa olisi yhdenmukaista muita oikaisumenettelyjä koskevan lainsäädännön kanssa. EK arvioi, että se olisi joustavaa ja kustannustehokasta eikä heikentäisi oikeusturvan tasoa nykyisestä. 

Lausuntopalvelu