Lokakuun 2024 Suhdannebarometri
- Suomen yritykset ovat sivuuttamassa suhdannekuopan, mutta elpymisestä odotetaan vain maltillista
- Kysyntä on yleisesti vielä heikkoa ja tilauskanta niukka
- Teollisuuden suhdanne hieman kirkastumassa ja tuotannon kasvu nopeutumassa ensi vuoden alussa
- Rakentamisen vaikea tilanne jatkuu ainakin vuodenvaihteen yli, toipumisesta vasta vähän merkkejä
- Palveluyritysten suhdannekuva on pysynyt muita aloja vakaampana – lähikuukausille ei suuria muutoksia myyntiin tai henkilöstöön
Epävarmuuksia sodasta, Lähi-Idästä ja USA:n vaaleista
Globaalit talousnäkymät eivät ole suuresti muuttuneet alkusyksyllä. IMF odottaa tuoreessa ennusteessaan maailmantalouden kasvun olevan hieman yli kolme prosenttia. USA:n talouden vahva veto on jatkunut, kun taas erityisesti Saksan talouden heikkous painaa euroaluetta. Ensi vuonna euroalueelle odotetaan kuitenkin kasvun asteittaista paranemista. Kiinassa käynnistetty elvytyspolitiikka on nostanut Kiinan talouden näkymiä lyhyellä aikavälillä.
Kohtalaisen suotuisasta perusnäkymästä huolimatta taloudessa on merkittäviä riskejä, jotka ovat etupäässä alasuuntaisia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä Lähi-Idän kiristynyt tilanne vaikuttavat myös talouteen monia kanavia pitkin. Lähiaikoina on myös epävarmuutta USA:n presidentinvaalien tuloksesta ja maan tulevasta politiikasta.
Maailmantalous on siirtymässä uuteen vaiheeseen, kun hintashokki on väistymässä ja inflaatio on laskenut lähelle keskuspankkien tavoitetta. Tärkeimmät keskuspankit ovatkin jo aloittaneet ohjauskoron laskut. Koronlaskujen arvioidaan jatkuvan vuonna 2025 sekä Euroopassa että USA:ssa, ja EKP:n ohjauskoron arvioidaan putoavan jo kahden prosentin tuntumaan. Myös USA on lähtenyt koronlaskujen tielle hieman euroalueen jäljessä.
Ennuste BKT-määrän muutoksesta vuosina 2023-2025
Päivitetty
Vuosimuutos, %
Suomessa talouskehitys vielä heikkoa – syvin kuoppa takana
Suomen talouskehitys on vielä kuluvana vuonna heikkoa, kun BKT supistuu uusimpien ennusteiden mukaan aavistuksen. Suhdanteiden syvin kuoppa näyttää kuitenkin ajoittuneen jo ensimmäiselle vuosineljännekselle, minkä jälkeen tuotanto on hieman kasvanut. Makroennusteiden mukaan kasvu kiihtyisi loppuvuonna ja ensi vuoden aikaan niin, että Suomen talouden vauhti jo ylittäisi vaatimattoman kasvupotentiaalin.
EK:n tuore Suhdannebarometri vahvistaa talousennusteiden sanomaa: uusimman kyselyn mukaan suomalaisyritysten suhdanne on kääntymässä vähitellen parempaan ja erityisesti teollisuudessa pohjakosketus näyttää olevan jo takana. Suhdanteiden yleiskuva on kuitenkin yhä vaikea ja tämänhetkinen tilanne selvästi normaalia synkempi erityisesti rakentamisessa, jossa myös odotukset ovat heikoimmat. Muillakin toimialoilla ennustetaan vain maltillista käännettä vielä lähikuukausien aikana.
Elinkeinoelämän suhdanteet lokakuussa 2024
Päivitetty
Suhdannetilanne (x-akseli) vs. suhdannenäkymät (y-akseli), saldoluku
4/2021-10/2024
Koko elinkeinoelämässä tuotanto ja myynti ovat pysyneet viimeisen kolmen kuukauden aikana ennallaan. Loppuvuodelle enteillään vain aavistuksen kasvua, mutta ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana kasvun arvioidaan vähän kiihtyvän. Henkilöstökehitys seuraa tuotantoa tyypillisesti viiveellä, ja yritysten yhteenlasketun henkilöstömäärän arvioidaan olevan vielä loppuvuonna laskussa. Vähennys jäisi kuitenkin pienemmäksi kuin alkuvuoden aikana.
Yrityksillä on tällä hetkellä vain yksi merkittävä tuotannon kasvun pullonkaula, riittämätön kysyntä. Se oli ongelmana yli puolella yrityksistä. Ammattitaitoisesta työvoimasta on jonkin verran pulaa erityisesti rakentamisessa ja palveluissa, ja rakennusyritykset raportoivat myös rahoitusvaikeuksista. Kasvun esteissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen tiedusteluun verrattuna. Yritysten kannattavuuden lasku on hidastunut kolmannen neljänneksen aikana, mutta käännettä parempaan ei ennusteta vielä loppuvuonna.
Elinkeinoelämän tuotantokapeikot lokakuussa 2024
Päivitetty
Teollisuus, rakentaminen ja palvelut, osuus vastanneista, %
Päätoimialoittain tarkasteltuna Suomen elinkeinoelämän suhdannetilanne yhä laajalti vaikea. Kaikista heikoin suhdannevaihe näyttää jääneen alkuvuoteen, mutta koheneminen on vielä ollut vain vähäistä. Kaikista heikoin tilanne on rakentamisessa, mutta myös teollisuuden ja palveluiden suhdannetilanne on selvästi tavanomaista synkempi. Suhdannenäkymät lähikuukausille ovat kohentuneet erityisesti teollisuudessa, jossa näkymien saldoluku pysyi hieman plussalla. Palveluiden näkymät ovat myös toipuneet, mutta silti yhä hieman miinuksella. Rakentamisen odotukset ovat vaatimattomimmat, ja vaikean suhdannevaiheen ennustetaan jatkuvan talvikauden yli.
Myynnin kehitys on ollut parasta palvelualoilla, ja myös teollisuuden myynnin lasku päättyi. Rakentamisen tuotanto supistui yhä yleisesti. Seuraavan kolmen kuukauden aikana teollisuuden ja palveluiden myyntikehityksestä ennustetaan varovaisen positiivista, kun taas rakentamisessa tuotanto yhä vähenee.
Henkilöstö on vähentynyt kaikilla päätoimialoilla viime kuukausien aikana, mutta lasku on jonkin verran loiventunut. Seuraavan kolmen kuukauden aikana teollisuuden ja palveluiden henkilöstömäärä pysyisi jo lähes ennallaan, kun rakentamisessa se laskisi edelleen.
Tarkastelu päätoimialoittain
Teollisuuden odotuksissa pilkahdus valoa
Teollisuuden suhdanteet ovat vähitellen kääntymässä. Suhdannetilanne on pysynyt vielä heikkona, mutta odotukset lähikuukausille ovat maltillisen positiiviset. Suhdanteiden ennustetaan vahvistuvan loppuvuonna ja ensi vuoden alussa loivasti.
Teollisuuden suhdanteet lokakuussa 2024
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Tuotannon supistuminen päättyi loppukesällä, ja viimeiselle neljännekselle sekä ensi vuoden alkuun odotetaan pientä kasvua tuotantomääriin. Kovin vahvaa suhdannenousua ei kuitenkaan vielä odoteta, sillä tilauskanta on selvästi normaalia niukempi ja varastot aavistuksen koholla.
Myös myyntihintojen arvioidaan nousevan hieman, mikä pitäisi kannattavuuden likimain ennallaan kustannusten ennustetusta kasvusta huolimatta. Henkilöstö väheni kolmannella neljänneksellä, mutta loppuvuonna sen ennustetaan pysyvän jo lähes ennallaan. Kysynnän vaimeus vaivaa yhä teollisuusyrityksiä laajalti, mutta kaikista heikoin vaihe näyttää jääneen jo taakse. Muita kasvun pullonkauloja ei yleisemmin esiinny: työvoima- ja kapasiteettipula ovat melko vähäisiä ja rahoitusvaikeudet ovat lieventyneet.
Teollisuuden tilauskanta lokakuussa 2024
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Rakentamisen näkymät yhä heikot
Rakennusyritysten suhdannekuva on pysynyt vaikeana. Tämänhetkistä tilannetta kuvaava saldoluku on edelleen selvästi miinuksella eikä suhdannenäkymien orastava kohennus jatkunut. Rakentamisen tuotannossa ei odoteta kasvua seuraavan puolen vuoden aikana, vaan tuotannon volyymi laskisi edelleen jonkin verran.
Rakentamisen suhdanteet lokakuussa 2024
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Henkilöstön määrä on vähentynyt ja jatkaa vähenemistään myös loppuvuonna. Rakennusyritysten tilauskanta on yhä selvästi alle normaalitason. Valmiiden myymättömien huoneistojen määrä on selvästi tavanomaista suurempi.
Rakentamisen kysyntä on yhä huomattavan heikkoa eivätkä yritykset arvioi tilanteen kohentuneen viime kuukausina. Samaan aikaan osaavan työvoiman saatavuudessa on jonkin verran vaikeuksia. Rahoitusvaikeudet ovat rakentamisessa ongelma, mutta tilanne ei ole vaikeutunut enää viime kuukausien aikana. Kannattavuuden heikentyminen on jatkunut, mutta laskupaine lieveni vähän loppukesällä.
Rakentamisen kasvun esteet lokakuussa 2024
Päivitetty
Osuus vastanneista, %
Palveluissa myynti kasvussa
Palvelualojen yrityksissä suhdannetilanne on alkusyksyllä kohentunut lievästi, mutta tämänhetkistä suhdannekuvaa arvioitiin silti tavanomaista heikommaksi. Näkymät lähikuukausille ovat hieman elpyneet edellisestä tiedustelusta, mutta selvään suhdannekäänteeseen ei vielä uskota. Palvelualojen myynti pysyisi hyvin loivassa kasvussa, mutta henkilöstön määrä alenisi hieman.
Palveluiden suhdanteet lokakuussa 2024
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Melko vakaasta myyntikehityksestä huolimatta työvoiman määrä on vähentynyt melko yleisesti. Loppuvuoden aikana henkilöstömäärän laskun arvioidaan hidastuvan. Riittämätön kysyntä on ongelma lähes puolella palvelualojen yrityksistä. Pula osaavasta työvoimasta on pienempää kuin vuosi sitten. Kannattavuuden heikkeneminen päättyi loppukesällä, ja kannattavuuden arvioidaan pysyvän vakaana lähikuukaudet.
Palveluiden myynti ja myyntiodotus
Kausitasoitettu saldoluku
Miten Suhdannebarometri tehdään?
Lisätietoja
Penna Urrila
Johtaja, pääekonomisti