Tuomas Ylitalo

Asiantuntija

050 526 8219

Töissä

EK:ssa toimin asiantuntijana yrittäjyystiimissä. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt muun muassa eduskunnassa kansanedustajan avustajana ja ryhmäkanslian poliittisena sihteerinä, sekä Palvelualojen työnantajat PALTA ry:ssä asiantuntijana.

Vapaalla

Olen urheiluhullu ja etenkin palloilufriikki. Nautin urheilusta niin kentällä, katsomossa kuin sohvallakin. Pelasin pitkään lentopalloa, mutta nykyisin golf on ottanut miehestä väkevän otteen.

Ensimmäinen työpaikkani

Aloitin työurani jo varhain lapsena setäni perunapellolla. Nuoruudessa kesäisin valvoin myös tenniskenttää ja leikkasin nurmea hautausmaalla. Yliopistoaikana sain tehdä monipuolisesti vuorotyötä tehtaissa sekä kaupoissa. Opiskeluiden aikana tein myös harjoittelujaksoja Forssan yhteislyseossa, ulkoministeriössä ja Euroopan parlamentissa. Kaikki työkokemukseni ovat opettaneet minulle paljon ja vieneet minua aina eteenpäin.