EK: Siirtolaiset mukaan rakentamaan Suomea

10.09.2015

Elinkeinoelämä pitää tärkeänä, että maahanmuuttajien kotouttaminen tapahtuu tehokkaasti ja heidät otetaan nopeasti mukaan rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa. Työelämään pääsemisellä on olennainen merkitys maahantulijoiden kotoutumiselle.

Suomeen arvioidaan tulevan tämän vuoden aikana 30 000 turvapaikanhakijaa. EK luottaa sisäministeriön ja muiden viranomaisten asiantuntemukseen turvapaikkahakemusten käsittelyssä. On sekä hakijoiden että yhteiskunnan etu, että hakemukset käsitellään nopeasti ja luotettavasti.

Suomi on kansainvälisin sopimuksin sitoutunut antamaan kansainvälistä suojelua sitä tarvitseville. EK tukee hallituksen aktiivisia toimia, joilla se yhdessä EU:n kanssa pyrkii löytämään tavat hoitaa siirtolaisvirtoja unionin alueella. Tämä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä kauttakulku- ja lähtömaiden kanssa.

Työnteolla on suuri merkitys maahantulijoiden kotoutumisen onnistumisessa, korostaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Hänen mukaansa elinkeinoelämä ja koko suomalainen yhteiskunta voivat vahvistua, jos maahanmuuttajien osaaminen ja halu päästä mukaan työelämään käytetään hyväksi.

– On tärkeää, että maahanmuuttajat otetaan nopeasti ja tehokkaasti mukaan rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa. Samalla yrityksillä on mahdollisuus saada arvokasta osaamista. Näin voimme kehittää Suomea avoimena, kansainvälisenä ja ulospäin suuntautuneena maana, Häkämies sanoo.