EK:n Oksala: Kouluihin lisää henkilökuntaa opettajien avuksi
Eilen julkistettu professori Juho Saaren johdolla valmistultu eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän loppuraportti sisältää pääosin erittäin hyviä esityksiä. Erityisen perusteltu on työryhmän näkemys palveluiden ja tulonsiirtojen nykyistä paremmasta nivomisesta yhteen.
Työryhmän esityksessä on kiitettävän laajasti esitetty parannuksia palveluihin. Valitettavasti varsin moni esitys vaatisi vielä paljon konkreettisemman muodon. Mitä oikeasti on tarkoitus tehdä ja miten.
Tulonsiirtojen osalta Saaren työryhmä esittää erilaisten perusturvaetuuksien, kuten toimeentulotuen, työttömän peruspäivärahan, työmarkkinatuen, sairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan ja asumistuen, yhdistämistä. Olen samaa mieltä siitä, että perustason tulonsiirtojen määrän vähentäminen on perusteltua. Monimutkainen tukijärjestelmä itsessään syrjäyttää niitä, jotka tukea tarvitsevat.
Itse aloittaisin tukien yhdistämisen toimeentulotuesta ja asumistuesta. Ne tosiasiassa jo nyt muodostavat sosiaaliturvamme viimesijaisen turvan. Molemmat etuudet ovat ruokakuntakohtaisia ja niiden tekninen maksaja on Kela, mikä helpottaa niiden yhdistämistä.
Muutos selkiyttäisi oleellisesti asumisen tukea. Tällä hetkellä asumismenoja korvataan yleisestä asumistuesta, Kelalle siirretystä perustoimeentulotuesta sekä vielä kunnille jääneestä täydentävästä toimeentulotuesta.
Ei kaikkia tukia yhteen
Sen sijaan en tässä vaiheessa yhdistäisi muita tukia yhteen asumistuen ja toimeentulotuen kanssa. Muut tuet ovat yksilökohtaisia ja niitä on siksi vaikeaa yhdistää ruokakuntakohtaisiin etuuksiin. Keskittyisin nyt tukien uudistamisessa kannustinloukkujen purkamiseen.
Liian usein erityisesti korkeiden asumiskustannusten alueilla monet pienituloiset ovat kannustinloukuissa. Työn vastaanotto ei taloudellisesti kannata. Työansioiden noususta ei jää mitään käteen. Asumistuki, tulosidonnaiset päivähoitomaksut ja verotus yhdessä luovat kannustinloukkuja. Loukkujen purkamiseen on nyt syytä keskittyä.
Työ on työikäiselle ja työkykyiselle parasta syrjäytymisen ehkäisemistä ja työstä maksettava palkka parasta köyhyyden torjuntaa.
Kun työkyky on alentunut
Osa työikäisistä ei ole työkykyisiä ollenkaan tai heidän työkykynsä on alentunut. He tarvitsevat kohdennettuja palveluita ja tukea selvitäkseen. Valitettavan monen suomalaisen työkyky on alentunut jo ennen kuin heistä tulee työikäisiä. Syrjäytymiskehitys on alkanut jo päiväkoti- ja kouluikäisenä.
Koulutus on paras tapa suojautua syrjäytymistä vastaan. Ammatillisen koulutuksen hankkiminen on hyvin vaikeaa, jos peruskoulun jälkeen ei oikein osaa laskea ja lukea. Ilman ammatillista koulutusta vailla olevien työttömien nuorten määrä on kasvussa. He ovat potentiaalisin syrjäytyjäryhmä.
Lisävoimia kotipalveluihin ja kouluihin
Mitä varhaisemmassa vaiheessa pystymme puuttumaan syrjäytymiskehitykseen, sitä todennäköisemmin siinä onnistumme. Sitä paitsi rajallisten resurssin maailmassa kannattaa keskittyä toimiin, jotka oikeasti vaikuttavat. Rahan syytäminen kaikkeen mukavaan ei ole viisasta. Siksi esitän kahta hyvin konkreettista toimea syrjäytymisen ehkäisemiseksi:
- Lisätään perheiden kotipalveluita ja kytketään nämä päiväkoteihin. Suomalaiset päiväkodit ovat erinomaisia ja niissä suurella todennäköisyydellä havaitaan lapsen ongelmat. Päiväkoti ei kuitenkaan hoida perhettä, vaan lasta. Tärkeintä on pystyä puuttumaan ongelman syyhyn, joka ei ole lapsi. Siksi pitää luoda suora suhde päiväkodin ja kotiavun välille niin, että perheille, joilla päiväkoti havaitsee haasteita, tarjotaan hyvin nopeasti perheen tarvitsemaa apua.
- Lisätään peruskoulun resursseja erityisesti niille luokille, joissa on eriasteisista vaikeuksista kärsiviä koululaisia. Suomessa on pyritty integroimaan kaikki lapset ns. normaaleihin luokkiin. Tämä on syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta erittäin viisasta. Ongelma on siinä, että tämä edellyttäisi todellisia lisäresursseja niille luokille, joilla on useita tehostetun tuen tai erityisen tuen päätöksen saaneita lapsia. Nämä hienot päätökset eivät riitä, jos niiden tueksi opettaja ei saa luokkaa toista aikuista avukseen tai resursseja pienryhmätyöskentelyyn.
Vaikka olenkin yleensä aina vaatinut kaiken toteuttamista kustannusneutraalisti ja olen vastustanut kuntiin kohdistuvien normien lisäämistä, niin nyt ole tältä osin valmis siihen, että esittämäni maksaa ja kyllä kuntia sekä maakuntia pitää lailla yksityiskohtaisesti ohjeistaa.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat arvioivat syrjäytyneen nuoren elinikäisiksi kustannuksiksi 295 000 euroa, 440 000 euroa tai 680 000 euroa riippuen henkilön riskitasosta. Syrjäytyneitä nuoria Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 ja määrä on kasvussa.
Olen varma, että on taloudellisesti kannattavaa panostaa nykyistä paljon enemmän syrjäytymistä ehkäiseviin toimiin kuin maksaa elinikäinen hinta syrjäytyneestä ihmisestä. Sitä paitsi se on myös moraalisesti oikein.