Häkämies: Jarrua ja kaasua
Suomen valtiolaiva on tilanteessa, jossa on väistämätöntä painaa jarrua. Suomi velkaantuu rajulla tavalla, koska välttämättömät uudistukset on jätetty tekemättä menneinä vuosina. Nyt meitä uhkaa EU:n tarkkailuluokalle jääminen alijäämämenettelyn kautta. Siksi EK tukee maan hallituksen tavoitetta katkaista velkaantuminen ja tämä edellyttää kovaa talouden sopeuttamista.
Selvää kuitenkin on, ettei Suomi selviä pelkillä leikkauksilla, vaan samaan aikaan tarvitaan myös kasvua tukevia päätöksiä. EK:lla on jo vuosia ollut talouspoliittinen ohjenuora ”kasvu maksaa velan”, joka kuvaa tilannetta.
On selvää, että jarrun ja kaasun painaminen on taitolaji. Miten valita kasvutoimet oikein ja perustella ne uskottavasti? Näyttöä aiheesta kuitenkin on Ahon ja Lipposen hallitusten ajoilta, jolloin valtion omaisuutta liudennettiin, yhtiöitä listattiin pörssiin ja saadut varat kohdennettiin uuteen kasvuun, lähinnä tutkimukseen ja kehitykseen. Näin tuettiin Nokia-vetoista kasvua, joka käänsi taloutemme hurjaan nousuun.
Orpon hallituksen hallitusohjelmassa linjataan, että valtion omaisuutta myydään kaikkiaan neljällä miljardilla eurolla. Näin saaduilla varoilla käynnistetään merkittävä infraohjelma, jolla tuetaan kasvua ja yritysten toimintaedellytyksiä eri puolilla Suomea. Ohjelmassa on mm. investointeja pääradalle, Turun tunnin junalle, Savon ja Karjalan radoille ja Luumäki-Imatra kaksoisraiteelle. Infran korjausvelkaa ohjelmalla puretaan yli puolella miljardilla eurolla ja kehittämiseen suunnataan lähes 800 miljoonaa euroa. Listalla on myös Leppävirta-Kuopio tieyhteyden parantaminen ja panostukset länsirannikon infraan.
Yrityksiä ja koko Suomea palveleva infrapaketti luo työpaikkoja rakentamisaikana ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja työllisyyttä. Näin tulee ollakin, koska osinkotuloja tuottavan omaisuuden myynti tulee tehdä harkitusti ja uutta kasvua luoden.
On myös perusteltua hallitusti liudentaa valtion roolia. Suomessa esimerkiksi valtionyhtiöiden palveluksessa olevan henkilöstön määrä on EU-maiden korkein. Omaisuuden liudentamisella tehdään tilaa yksityissektorin kasvulle.
On tärkeää, että hallitus etenee ohjelmansa viitoittamalla tavalla sekä omaisuuden myynneissä että infrapaketin käynnistämisessä. Sopeutuksen ohella kehysriiheltä odotetaan kasvupäätöksiä.