Ilkka Oksala bloggaa: Tulonsiirtoja vai palveluita

Uusi hallitus on ohjelmassaan asettanut tavoitteekseen hyvinvoinnin lisäämisen ja eriarvoisuuden vähentämisen. Toivottavasti hallitus onnistuu näissä tärkeissä ja hyvissä tavoitteissaan.

Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää toimia syrjäytymisen vähentämiseksi. Mutta miten tehokkaimmin vähennetään syrjäytymistä? Tästä on käyty mielestäni liian vähän perusteltua keskustelua. Rajallisten resurssien todellisuudessa ei ole mitään mieltä jakaa rahaa vähän sinne tänne. Liian usein poliitikot kokevat, että ongelmat ovat hoidettavissa nostamalla tulonsiirtoja muutamilla kympeillä. Näitä tulonsiirtokorotuksia on helppo luvata. Tällöin poliitikko tuntee tehneensä jotain konkreettista.

Olen kuitenkin hyvin vakuuttunut siitä, että syrjäytymisen ehkäisemisessä palvelut ovat paljon tärkeämpiä kuin tulonsiirtojen korotukset. Ongelma on monasti ollut sinä, että palvelujen osalta konkreettisia, vaaleissa helposti äänestäjille myytävissä olevia lupauksia on ollut vaikeampi tehdä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että juuri palveluihin ei pitäisi panostaa.

Muistan vielä erittäin hyvin vuoden 1995, kun Lipposen ensimmäinen hallitus aloitti. Tuolloin elettiin vielä vaikeita vuosia, talouden nousu oli vasta alkamassa. Hallitus asetti selkeästi palvelut keskiöön tulonsiirtoihin nähden. Sosiaaliturvaa uudistettiin työllistymistä tukemaan kannustinloukkuja purkamalla.

Lipposen ensimmäisen hallituksen jälkeen ei yksikään sen seuraaja ole kyennyt näin merkittävään linjaukseen ja asettamaan oikeasti asiat tärkeysjärjestykseen ja jopa toimimaan  linjauksensa mukaisesti. Muut hallitukset ovat itseasiassa jääneet tästä todella kauas.

Mikä tahansa palvelu, ja erityisesti väärin kohdistettuna, ei tietenkään ole syrjäytymistä ehkäisevä. Vaaditaan osaamista ja kykyä löytää palvelua tarvitsevat ja sitten tietenkin resursseja tuottaa palvelut niitä tarvitseville. Seuraavassa kaksi esimerkkiä:

Tutkimusten mukaan pienituloisten yksinhuoltajien lapset ovat keskimääräistä suuremmassa syrjäytymisriskissä. Heistä kaikki eivät kuitenkaan ole samassa tilanteessa. Jollain saattaa olla arjessa tukenaan omat vanhempansa (siis lapsen isovanhemmat). Joku toinen pienituloinen yksinhuoltaja saattaa oikeasti olla yksin lastensa kanssa. Tällöin kotipalveluita pitää pystyä tarjoamaan juuri niitä tarvitsevalla. Resursseja tähän tietenkin tarvitaan.

Syrjäytymisen ehkäisyssä yleensä onnistutaan sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa potentiaaliseen syrjäytymiseen kyetään puuttumaan. Peruskoulussa on luotu järjestelmä, jolla eri eriasteiset ja erilaiset oppimisvaikeudet määritetään ja tämän pohjalta tehdään tukipäätökset. Ongelma vain on siinä, että resurssit tarvittavien palveluiden tuottamiseen ovat riittämättömät.

Jos uusi hallitus oikeasti haluaa ehkäistä syrjäytymistä, pitää sen pystyä valintoihin. Palveluihin kannattaa panostaa. Oikein kohdennettuihin syrjäytymistä ehkäiseviin palveluihin kannattaa laittaa lisää rahaa. Tulonsiirtoja sitä vastoin kannattaa kehittää niin, että ne kannustavat työllistymään.

Joskus kannattaa katsoa vähän taaksepäin, jotta osaa toimia tässä päivässä ja tulevassa. Nykypäivän päättäjien kannattaisi katsoa miten asioita hoidettiin vuosina 1995-99.