Juho Mäki-Lohiluoma: EU-komission jääräpäisyys voi maksaa suomalaisyrityksille satoja miljoonia 

Viherpesudirektiivillä on hyvä tarkoitus, mutta täysin moitteettomien tuotteiden tuhoaminen toimii direktiivin tavoitteita vastaan.

Vihreän siirtymän kuluttajadirektiivillä (ns. viherpesudirektiivi) on hyvä tarkoitus. Sen tavoite on kitkeä viherpesua ja parantaa kuluttajille annettavan tiedon luotettavuutta. Käytännössä direktiivi muun muassa pakottaa yritykset käymään läpi suuren määrän pakkauksissa, verkkosivuilla ja markkinointimateriaaleissa käytettyjä ympäristöväittämiä, koska yleiset ilmaisut kuten ”ympäristöystävällinen”, ”vihreä” tai ”ilmastoystävällinen” eivät enää kelpaa ilman täsmällistä perustelua. Myös kompensaatioon perustuvat hiilineutraalisuusväitteet kielletään ja vastuullisuus- ja ympäristömerkkejä saa jatkossa käyttää vain, jos ne perustuvat hyväksyttyyn sertifiointijärjestelmään tai viranomaisen vahvistamaan järjestelmään. Kuluttajille on lisäksi annettava aiempaa näkyvämmin tietoa tuotteiden kestävyydestä, korjattavuudesta ja takuista, mikä lisää pakkaus-, järjestelmä- ja sisältömuutosten tarvetta koko toimitusketjussa. 

Kyse on melkoisesta projektista, josta jo itsessään aiheutuu yrityksille merkittävät kustannukset. Esimerkiksi Elintarviketeollisuusliitto on arvioinut kustannusten vaihtelevan yrityksen koosta ja tuotevalikoimasta riippuen 10 000 eurosta jopa useisiin miljooniin yritystä kohden. Koko toimialaan skaalattuna voidaan puhua useiden kymmenien, pahimmillaan jopa 100 miljoonan euron potista. Kyse on tältä osin siis vasta yhdestä – vaikkakin erittäin merkittävästä – toimialasta, mutta sama työ on edessä myös muilla kuluttajatuotteiden valmistajilla. Tämän lisäksi merkittäviä muutoskustannuksia aiheutuu kuluttajatuotteiden myyjille ja maahantuojille.  

Ajatus, että direktiivistä aiheutuu pahimmillaan jopa satojen miljoonien eurojen siirtymävaiheen kustannukset, ei siis ole tuulesta temmattu. Tämä kustannus yrityksille on tulossa puhtaasti direktiivin tuoman lisäsääntelyn myötä. Toisessa vaakakupissa painaa muun muassa pelisääntöjen selkeytyminen, ympäristöväitteiden uskottavuuden parantuminen ja mahdollisesti myös kuluttajakysynnän ohjautuminen ympäristöystävällisempiin tuotteisiin. Lienee lukijan arvostuksista kiinni, pitääkö saavutettua hyötyä kustannuksiin nähden oikeasuhtaisena.  

Jo pohjalla vaikuttavien muutoskustannusten lisäksi yrityksiä uhkaa kuitenkin toinen kustannuspommi. Sen osalta toisessa vaakakupissa ei paina yhtään mikään, vaan tilannetta voi luonnehtia täysin järjenvastaiseksi.  

Siirtymäsäännöksen puute ja uhka tuotteiden tuhoamisesta

Käsillä oleva ongelma syntyy direktiivin voimaantuloaikataulun ja siirtymäsäännösten puuttumisen yhdistelmästä. Direktiivi olisi pantava kansallisesti täytäntöön 27.3.2026 mennessä, ja sääntöjä alettava soveltamaan 27.9.2026. Direktiivi ei sisällä muuta siirtymäaikaa. Sen mukaan myöskään markkinoilla olevien tuotteiden loppuunmyynti sellaisenaan ole sallittua, jos pakkauksissa on uuden sääntelyn vastaisia merkintöjä tai väittämiä. Tämän myötä riskinä on, että jo varastossa olevia, täysin käyttökelpoisia tuotteita joudutaan vetämään pois myynnistä ja pahimmillaan tuhoamaan. Tällainen lopputulos ei vähennä ympäristökuormaa vaan lisää sitä. 

Käytännössä pakkausmuutosten tekeminen vie usein yli puoli vuotta. Ongelma korostuu erityisesti tuoteryhmissä, joissa varaston kierto on hidas ja säilyvyysajat pitkiä. Esimerkiksi makeisten säilyvyysaika on tyypillisesti 9–12 kuukautta, kahvin 12–15 kuukautta, viljatuotteiden 9–15 kuukautta, eläinruoan 18–24 kuukautta ja vauvanruoan 12–24 kuukautta. Kun kaupan alalla tilauksia tehdään jopa vuotta etukäteen, ilman siirtymäaikaa vanhaa varastoa ei yksinkertaisesti ehditä ajaa ulos hallitusti. Joulusesongin tuotteita valmistetaan ja tilataan monelta osin jo nyt alkuvuodesta.  

Kaupan Liitto on arvioinut, että ilman siirtymäaikaa tai oikeutta myydä jo varastossa olevat tuotteet, varastotappioita voidaan joutua laskemaan jopa sadoissa miljoonissa euroissa.  

Mikään edellä kuvatusta ei ole EU-komissiolle uutinen. EK ja sen jäsenliitot ovat vieneet viestiä tilanteen ongelmallisuudesta komissiolle jo erittäin hyvissä ajoin. Samoin oikeusministeriö on tehnyt asiassa aktiivista työtä ja käynyt komission kanssa vuoropuhelua siitä, miten tilannetta voitaisiin ratkoa direktiivin tavoitteita vaarantamatta. 

Komission suhtautuminen uhkaaviin kustannuksiin on kuitenkin ollut jääräpäistä, joustamatonta ja passiivista. Se pakottaa jäsenmaat ratkomaan tilanteen poikkeuksellisilla keinoilla, eli käyttämään direktiivin implementoinnissa tervettä järkeä, vaikka tällainen terve järki ei tiukasti tulkittuna täyttäisikään direktiivin reunaehtoja. Ratkaisuun on jo päädytty eräissä jäsenmaissa ja samaa harkitaan laajasti eri puolilla Eurooppaa.  

Satojen miljoonien tarpeettomat kustannukset ja käyttökelpoisten tuotteiden tuhoaminen eivät ole direktiivin tavoitteiden mukaisia. Ne on kyettävä välttämään myös Suomessa.