Jussi Mustonen: On kilpailukykyä, ja on kilpailukykyä

Kilpailukyky on paljon käytetty, mutta lähemmässä tarkastelussa usein epätäsmällinen, moniulotteinen sekä pääosin taaksepäin katsova käsite. Yritysten ja kansakuntien menestykseen tarvitaan sekä kustannuskilpailukykyä että laajempaa reaalista kilpailukykyä, kirjoittaa EK:n pääekonomisti, johtaja Jussi Mustonen

Kilpailukykysopimuksen loppurutistuksen alla julkaistiin Institute for Management Development IMD:n kilpailukykyvertailu, jossa Suomi oli jumittunut keskinkertaisen kehnolle sijalle 20. Toinen samankaltainen vertailu on World Economic Forumin mittaus, jossa Suomi on ollut viime vuodet laskussa, mutta sinnittelee silti kymmenen parhaan joukossa.

Kilpailukykysopimuksen tavoitteena on ollut parantaa erityisesti työkustannusten kilpailuasemaa, mitä voidaan arvioida mm. yksikkötyökustannusvertailuilla. IMD:n ja WEF:n mittaukset pyrkivät sen sijaan kuvaamaan ja arvioimaan kattavampaa kilpailukykykäsitettä – puhutaan laajasta kilpailukyvystä tai reaalisesta kilpailukyvystä.

Mistä siis puhutaan, kun puhutaan kilpailukyvystä?

Ensinnäkin, yritysten kilpailukyky on eri asia kuin kansakunnan kilpailukyky. Toiseksi, laajan kilpailukyvyn käsite on kuin elefantti: vaikea määritellä yhden tai muutaman piirteen perusteella, mutta kun sen näkee, sen kyllä tunnistaa.

Kilpailukyky näkyy yleisesti yritysten ja kansakuntien kyvyssä kasvaa ja vaurastua kestävällä tavalla. Kilpailukykyiset yritykset pärjäävät avoimessa kilpailussa kotona ja maailmalla. Kilpailukykyisten maiden houkuttavuus investointien sekä työllisyyden alustana kasvattaa kansalaisten elintasoa ja hyvinvointia.

Yksikkötyökustannuksilla arvioidun kustannuskilpailukyvyn perustekijöitä ovat työvoimakustannukset, tuottavuus sekä valuuttakurssit suhteessa kilpailijoihin. Tämän mittarin mukaan on Suomi viimeisten kymmenen vuoden aikana kärsinyt noin kymmenen prosentin menetykset suhteessa euromaiden keskiarvoon.

Yritysten reaalinen tai laaja kilpailukyky on kustannuskilpailukyvyn lisäksi riippuvainen tuotteiden ja palvelujen laadusta, kiinnostavuudesta, saatavuudesta, toimitusvarmuudesta, mainetekijöistä ja ylipäätään niiden ostajalleen tuottamasta lisäarvosta. Tällaisiin asioihin voi parhaiten vaikuttaa yritys itse, sen johto sekä työtekijät.

Maiden reaalisen kilpailukyvyn pohja on toimintaympäristössä, johon voidaan vaikuttaa politiikan keinoin. Maiden houkuttavuuteen vaikuttaa esimerkiksi osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuus, julkisen talouden tehokkuus, verotus ja kannusteet, sääntelyn aste tai mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Merkitystä on myös yhteiskunnan yleisillä arvoilla ja asenteilla, keskinäisellä luottamuksella, politiikanteon pitkäjänteisyydellä sekä vastaavilla seikoilla.

Kilpailukyvyn missikisat?

IMD:n tai WEF:n kaltaiset raportit ovat omalla tavallaan hauskoja kilpailukyvyn missikisoja, joissa eriparisten asioiden yhdistely kokonaisarvioiksi on lopulta makuasia. Molempien taustalla on toki vakavasti otettavaa talous- ja kasvututkimusta. Mitali- tai pistesijojen huomioarvon sijaan niiden varsinainen hyödyllisyys on yksittäisten mittausten yksityiskohdissa, kuten arvioissa verotuksesta, kannusteista tai työmarkkinoiden toiminnasta.

Suomessa on yhä paljon osaamista ja vankka pohja pärjäämiselle maailmanmarkkinoilla. Vahvaksi arvioitua kilpailukykypotentiaalia ei ole viime vuosina pystytty hyödyntämään ja kääntämään kasvuksi. Loistavatkin tuotteet ja palvelut jäävät myymättä, jos niitä ei voida tuottaa kannattavasti. Siksi tarvitaan kustannuskilpailukykyä.

Viikon kysymys: Mitkä ovat Suomen kilpailukykyä edistävät houkutusvaltit?

Viikon graafi: (tästä voit katsoa animaation uudelleen…)