Kuntavaalit 2021: Ennen toimeenpanijoille osattiin antaa liikkumavaraa – miksei nytkin?

Vastuu palvelujen järjestämisestä ei ole sama asia kuin vastuu palvelujen tuottamista. Tämä ymmärrettiin ja hyväksyttiin jo viime vuosituhannella. Ei yritetä keksiä pyörää uudelleen. Sitä fiksumpaa on sallia etenkin kunnille mahdollisuus valita järkevin tapa hoitaa hommansa.

Kovin vähälle huomiolle on jäänyt perustuslakivaliokunnan lausunto sote-uudistuksesta etenkin siltä osin, kun valiokunta paalutti perustuslain asettamia reunaehtoja palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta.

Valiokunta sanoitti kantansa näin: ”Vaikka perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksessä viitataan nimenomaan julkisella vallalla olevaan turvaamisvelvoitteeseen, ei se kuitenkaan estä sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamista myös muiden kuin julkisen vallan toimesta. Perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksessä ei määritellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapaa.”   

Tiivistäen todettuna valiokunnan mielestä perusoikeudet eivät edellytä sitä, että julkinen sektori tuottaa palvelut itse, vaan julkinen sektori vastaa siitä, että palvelut ovat saatavilla. Vaikka kannanotto koskee suoranaisesti vain kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja, se on merkittävä myös muiden julkisen vallan järjestämisvastuulle säädettyjen tehtävien tuottamisen kannalta.

Palvelujen järjestämisen ja tuottamisen erillisyys on vanha asia. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alkuajoista saakka palvelujen järjestämisvastuussa olevat organisaatiot, kuten kunnat ja kuntayhtymät, ovat saaneet itse valita, tuottavatko ne järjestämisvastuuseensa kuuluvat palvelut itse, yhdessä vastaavien organisaatioiden kanssa vai ostavatko ne palvelut julkiselta tai yksityiseltä tuottajalta.

Esimerkiksi kuntalaissa sanotaan selkeästi, että: ”Kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta”. Toinen esimerkki työvoimapalvelulaista: ”Työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi tuottaa tässä laissa tarkoitetut palvelut itse tai hankkia ne osaksi tai kokonaan palvelujen tuottajilta…”.

Koska julkiselle vallalle kuuluvaa palvelujen järjestämisvastuuta ei voi eikä pidäkään kyetä ulkoistaa, kyse ei ole julkisten palvelujen yksityistämisestä. Oikeasti kyse on palvelujen hankinnasta. Tämän taitaa aika moni teemasta käytävään keskusteluun osallistuva tietää, mutta valitettavasti silti monet – kaiketi ideologisista syistä – kutsuvat ilmiöitä virheellisesti palvelujen yksityistämiseksi.

Julkisten palvelujen järjestäjälle pitää kuulua mahdollisuus valita fiksuin tuottamistapa, kun se on peruslain mukaankin mahdollista. Järkevää se on tietysti siksi, että tuottamistapojen ja tuottajien välinen kilpailutilanne kannustaa tuottajia parantamaan juoksuaan.

Paraikaa vireillä on ainakin kaksi hanketta, joissa järjestäminen ja tuottaminen pitää erottaa selkeästi toistaan: sote-uudistus sekä työvoimapalvelujen kunnallistaminen. Molemmissa niissä palvelujen järjestämisvastuu ollaan siirtämässä uusille organisaatioille. Veronmaksajat ja palveluihin oikeutetut ansaitsevat palvelut, joissa verorahoille saadaan paras mahdollinen vastine.