Markku Rajamäki: Suomalainen edelläkävijyys kirittää EU:n varautumi­sunionia

EU-komissio on julkaissut esityksensä Euroopan varautumisen vahvistamiseksi. Suuntaviivoissa näkyy monella tapaa suomalainen kädenjälki: pohjana on käytetty presidentti Niinistön viime syksynä julkaisemia suosituksia. Elinkeinoelämä on valmiina vaikuttamaan sen puolesta, että hyvät tavoitteet saadaan myös järkevästi toteutettua, kirjoittaa turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut johtava asiantuntijamme Markku Rajamäki.

Euroopan komissio julkaisi esityksensä Euroopan varautumisunionistrategiaksi tällä viikolla. Sen mukaan Euroopan on aloitettava aiempaa huomattavasti määrätietoisempi, systemaattisempi, integroidumpi ja strategisempi varautuminen kaikenlaisia kriisiskenaarioita vastaan (all-hazards approach). Kaikkien hallinnon tasojen jäsenmaissa ja EU:ssa on osallistuttava (whole-of-government). Tämä ei tietenkään riitä, vaan koko yhteiskunta on saatava mukaan yhteiseen tekemiseen (whole-of-society approach). Tämä kattaa paikalliset yhteisöt ja siviiliyhteiskunnan toimijat, kuten yhdistykset, yksilöt oman varautumisensa osalta, ja mikä tärkeintä EK:n kannalta, luonnollisesti myös yritykset, onhan esimerkiksi eurooppalainen kriittinen infrastruktuuri pääosin yksityisen sektorin omistamaa ja hallinnoimaa.

Me suomalaiset emme edellä kerrotusta ylläty. Mallihan on tältä osin sama kuin meillä vastikään päivitetyssä Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattu ja Suomessa jo pidempään sovellettu kokonaisturvallisuuden malli. Strategiaesitys kokonaisuutena on hyvin uskollinen presidentti Sauli Niinistön viime syksynä julkaiseman varautumisraportin havainnoille ja toimenpide-ehdotuksille. Ja ehdotuksiahan komission tuoreessa esityksessä riittää:

Strategiaesitys rakentuu seitsemän ylätason tavoitekokonaisuuden ja niiden toimeenpanemiseksi ehdotettujen 30 avaintavoitteen varaan. Avaintavoitteet on vielä jaettu pienempiin osatavoitteisiin ja -toimenpiteisiin niin, että yksittäisiä toimenpide-ehdotuksia on kaikkiaan 63. Niistä valtaosa pyritään toteuttamaan vuosien 2025 ja 2026 aikana.

Esityksen seitsemän keskeistä tavoitekokonaisuutta ovat:

• vahvistetaan ennakointivalmiuksia
• vahvistetaan Euroopan keskeisten yhteiskunnallisten toimintojen häiriönsietokykyä
• vahvistetaan väestön varautumista
• tehostetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä
• kehitetään siviili-sotilasyhteistyötä
• parannetaan kriisinhallinnan koordinointia
• tiivistetään yhteistyötä kumppanien kanssa.

Tavoitetason kirjauksina – mitä tehdään ja mitä halutaan saavuttaa – näitä kaikkia meidän on EK:ssa helppo kannattaa: ennakoidaan, tehdään enemmän yhdessä, parannetaan tiedonkulkua, osallistetaan kaikki tarvittavat toimijat ja kehitetään varautumiskulttuuria. Nämä kaikki oikein toteutettuna ovat myös elinkeinoelämän toimijoiden etu.

Elinkeinoelämälle keskeisimmät yksityiskohtaisetkin kirjaukset lupaavat sinällään hyvää: esimerkiksi yhteiskunnallisten toimintojen häiriönsietokyvyn vahvistamisesta puhuttaessa todetaan, että samalla pyritään pienentämään siihen liittyvää hallinnollista taakkaa ja yksinkertaistamaan prosesseja. Tämän lopputuloksensa saavutetaan nykyistä tehokkaampia ja ketterämpiä toimintamalleja. Juuri näin, tuskin kukaan elinkeinoelämän toimija on tästä eri mieltä.

Usein tilanne muuttuu haastavaksi siinä vaiheessa, kun pohditaan, miten tavoitteeseen päästään. Kuka tekee, mitä maksaa ja miten rahoitetaan? Toki strategiaesitys on vasta lähtölaukaus vuosien työlle, mutta isoja kysymyksiä jää vielä avoimeksi, esimerkiksi juuri se, miten varautumistoimet rahoitetaan ja mitä elinkeinoelämältä odotetaan ja edellytetään. Turvallisuus- ja riskienhallinta-ammattilaisten hyvin tuntema fakta esityksessä kuitenkin todetaan selkeästi: varautuminen on aina halvinta ennakollisesti toteutettuna. Kriisin kautta pakon edessä toteutettuna hinta on lähes aina moninkertainen.

Pahoin pelkään, että täysin ilman lisäsääntelyäkään urakasta ei selvitä.  Esityksessä muun muassa todetaan kansallisessa toimeenpanovaiheessa oleviin NIS2- ja CER-direktiiveihin sekä valmisteluvaiheessa olevaan Euroopan Sisäisen turvallisuuden strategiaan viitaten, että komissio tarkastelee mahdollisesti tarvittavia lisätoimia, esimerkiksi tulisiko suositella vähimmäisvaatimuksia niiden sektoreiden ja palveluiden varautumiselle, joita mainitut sääntelykokonaisuudet eivät kata. Tällaisissa tulee mielestämme olla hyvin varovainen, erityisesti laajennettaessa vaatimuksia pienempiin yrityksiin Suomen kaltaisessa pienten ja keskisuurten yritysten maassa.

Yhteenvetona tässä vaiheessa voidaan todeta, että esityksessä on paljon hyvää, mutta konkretia yritysten kannalta seuraa hieman myöhemmin. Elinkeinoelämä on valmiina myötävaikuttamaan siihen, että hyvät tavoitteet saadaan myös järkevästi toteutettua.