Paavali Kukkonen: Tesi-konsernin luominen etenee – valtion pääomasijoitus- ja yritysrahoitusyhtiöiden roolien oltava selkeitä

21.05.2024

Valtion pääomasijoitus- ja yritysrahoitusyhtiöt yhdistetään Tesi-konserniksi. EK odottaa siitä kasvun vauhdittajaa vihreään siirtymään, uusiin teknologioihin ja investointeihin, Mittelstand-yrittäjyyteen, palveluvientiin sekä aineettomaan pääomakantaan, kirjoittaa johtava asiantuntija Paavali Kukkonen.

Pääministeri Orpon hallitus on viemässä määrätietoisesti eteenpäin uuden Tesi-konsernin luomista, jossa valtion pääomasijoitus- ja yritysrahoitusyhtiöt yhdistetään. Asiaa koskeva hallituksen esitys on työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) kalkkiviivoilla ja tänään talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksiä yhtiöitä koskevista järjestelyistä.

Hanke on tarpeellinen. Toiminnan tehostamisen lisäksi se selkeyttää toimijoiden profiileja. Parhaimmillaan Teollisuussijoituksen (Tesi) markkinaehtoista profiilia kyetään uudistuksen myötä vaalimaan samalla, kun valtion elinkeinopoliittisiin erityistehtäviin liittyviä tarpeita ja valtiontukea sisältäviä operaatioita voidaan keskittää tulevaan tytäryhtiöön.

Elinkeinoelämän näkökulmasta on tärkeää, että hankkeessa kyetään vaalimaan nykyisen Teollisuussijoituksen uskottavuutta ja tunnustettua asemaa markkinoilla. Tämän ytimessä on toimiminen markkinasijoittajaperiaatteella. Samalla uuden Tesi-konsernin elinkeinopoliittinen markkinapuutteita täydentävä rooli on määriteltävä kirkkaasti samoin kuin sen asema suhteessa muihin julkisiin toimijoihin.

Huolimatta nimestään ja sille myöhemmin asetettavasta teollisuuspoliittisesta tehtävästä, Tesi-konsernin toimialaneutraaliutta on tärkeää vaalia. Erityistä huomiota sen tulevassa strategiassa ja toiminnassa on kiinnitettävä mm. vihreän siirtymän ja uusien teknologioiden vauhdittamiseen, elinkeinorakennetta vahvistavaan Mittelstand-kasvuun, palveluviennin vahvistamiseen sekä investointeihin myös aineettoman pääomakannan vahvistumiseksi.

Tesi-konsernin on oltava pääomitettu tavalla, joka mahdollistaa sille asetettujen tehtävien uskottavan toteuttamisen. Yleensä Suomen hallitukset ovat olleet verrattain hyviä huolehtimaan näistä tarpeista. Tuorein esimerkki löytyy kevään kehysriihestä, jossa jo päätettiin lisäpääomituksesta mahdollistamaan tulevia suoria sijoituksia.

Pienimuotoista huolta aiheuttaa valtion eri rahoitus- ja pääomasijoitusyhtiöiden toiminnan selkeät roolit suhteessa toisiinsa. Päällekkäisyydet tulee välttää. Tämä koskee niin Finnveraa ja Tesi-konsernia kuin Tesi-konsernia ja uudella strategialla operoivaa Solidiumia.

Ensiksi mainittujen yhtiöiden osalta molempien osalta toiveissa on EU-rahoituksen kasvava katalysointi Suomeen. Yhteistyön tulee olla tässä kunnossa ja koordinaatio kunnossa. Uuden Tesi-konsernin toiminnan tulee yleisemminkin olla aiempaa voimakkaammassa yhteydessä Team Finland-toimintaan sen vahvistaessa osaltaan Suomen kv-kasvun edellytyksiä.

Solidium on uuden strategiansa myötä laajentanut toimintaansa listaamattomiin kasvuyhtiöihin sijoittamiseen. Myös Solidiumia on siten tarkasteltavana osana samaa kokonaisuutta. Markkinoilla tulisi olla selvä käsitys sen ja Tesi-konsernin sijoittajan rooleista.

Uuden Tesi-konsernin toiminnan keskiössä on oltava kasvun vauhdittaminen tavalla, joka tukee yksityisen pääomasijoitusmarkkinan myönteistä kehittymistä. Julkisten yhtiöiden toiminnan oikein virittämisen rinnalta odotukset kohdistuvat näiltä osin myös VM:ssä valmistelussa olevaan finanssialan kasvustrategiaan. Toivottavasti työ on mahdollisimman kunnianhimoinen.