Paavali Kukkonen

Töissä

EK on suomalaisen elinkeinoelämän ääni. Työni on huolehtia sen äänenmuodostuksen vaatimista prosesseista toimien EK:n hallituksen, jäsenliittojen toimitusjohtajien ryhmän sekä EK:n johtoryhmän sihteerinä. Koordinoin samalla edunvalvontaa ja tuen osaltani vaikuttamista.

Vapaalla

Juoksen ja nostan punttia, nikkaroin ja soitan – sen mitä lapsiperhe-elämä ja jalkapallon seuraaminen antaa myöten. Haaveissani olen espanjan kielen taitava purjehtiva joogi.

Ensimmäinen työpaikka

Ennen lukiota olin kesän apupoikana isossa marketissa. Minun ja ikäiseni työkaverin erityisvastuuna oli huolehtia, että pullonpalautus sujui moitteetta. Seuraavana kesänä pääsimme molemmat edelleen töihin asiakaspalvelun etulinjaan kassalle. Työt opetti myönteisen ja reippaan asenteen merkityksen.