Palvelu­setelien tulee jatkossakin olla osa kuntien palvelu­valikoimaa

Kuntapäättäjien tehtävänä on huolehtia siitä, että pidetty ja paljon käytetty palveluseteli­järjestelmä pysyy kuntalaisten saatavilla, kirjoittavat EK:n Annaliisa Oksanen ja Kuntaliiton Sami Uotinen Helsingin Sanomissa 18.8.

Palveluseteli on osoittautunut hyväksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi ostaa kunta­palveluja. Varsinkin varhaiskasvatuksen ja sosiaalipalvelujen palvelusetelien käyttö on ollut kasvussa. Esimerkiksi vanhukset ja vammaiset ihmiset arvostavat palvelu­seteleitä, sillä ne antavat mahdollisuuden tehdä valintoja muun muassa asumispaikan suhteen.

Koko palvelusetelituotannon volyymi on tällä hetkellä arviolta yli 500 miljoonaa euroa. Palvelusetelillä ostettujen palveluiden euro­määrät osoittavat, että kyseessä on pidetty ja paljon hyödynnetty instrumentti.

Onnistuneesti luotu palvelusetelijärjestelmä ei tarkoita, että asian voi kunnissa unohtaa. Nyt valtuustokauden alussa kunnat pohtivat taas uusien kuntapäättäjien voimin, miten asukkaita voidaan palvella laadukkaasti mutta kustannustehokkaasti.

Palvelusetelin maksuvälineekseen valinneen kuntalaisen on jatkossakin voitava luottaa palvelusetelin toimivuuteen. Palvelusetelin arvon pitäminen ajan tasalla on tärkeää myös palveluja tuottaville yrityksille.

Luotua palvelusetelijärjestelmää on säännöllisesti tarkasteltava niin järjestäjän, asiakkaan kuin palveluntuottajankin näkö­kulmasta, kustannustason muutokset huomioiden.

Päätökset kunnan palvelujen järjestämisestä vaativat taitavaa strategista näkemystä ja ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä. Huomio ei saa olla yksin siinä, miten asiakkaat saavat nykyisin palvelunsa. Näkökentän tulee ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Strategisen näkemyksen muodostamisessa tarvitaan taitoa ottaa etäisyyttä kunnan omaan palvelu­tuotantoon.

Kunnan palvelutuotantoa on syytä tarkastella myös kunnan elinvoiman ja elinkeino­politiikan näkökulmasta. Kunnan palvelu­strategian luominen ei ole mahdollista ilman aktiivista ja etupainotteista vuoropuhelua yksityisen palvelusektorin kanssa. Erilaisten näkökulmien huomioon ottaminen on eduksi lopputuloksen kannalta. Eikö jokainen kunta loppujen lopuksi halua tehdä asioita niin, että kuntalaisten on mahdollista myös valita?

Palvelusetelin arvon täytyy lain sana­muodon mukaan olla asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon asiakkaalle jäävä oma­vastuu­osuus sekä kustannukset, jotka aiheutuvat kunnalle vastaavan palvelun tuottamisesta kunnan omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna.

Asiakkaan omavastuuosuus ei riipu vain palvelusetelin arvosta, vaan siihen vaikuttaa myös palveluntuottajien hinnoittelu. Palvelun tuottamisen kustannukset rakentuvat julkisella ja yksityisellä sektorilla pitkälti samojen reunaehtojen mukaan. Yksityinen palveluntuottaja tuskin pystyy tuottamaan samaa palvelua merkittävästi alemmin kustannuksin kuin kunta.

Palvelusetelin arvon määrittelyssä kunnilla on aina liikkumavaraa. Liikkumavaran vasta­painona on vastuu palvelusetelin arvon asetannan onnistumisesta. Palvelusetelin arvon on oltava riittävän houkutteleva palveluntuottajille, eli yrityksen toiminnan tulee olla kannattavaa myös palveluseteli­asiakkaiden palvelujen osalta. Samalla kunta­talouden realiteetit on otettava huomioon.

Asiakkaan valinnanvapaus on kuitenkin palvelusetelijärjestelmän keskeisin arvo. Kuntalainen haluaa säilyttää oikeutensa päättää siitä, miten haluaa asua ja tulla hoidetuksi. Tätä valintaa voivat ohjata palvelun hinta- tai omavastuuosuus, palvelujen peruslaadun ylittävät tekijät ja asiakkaan erilaiset preferenssit vaikkapa palvelun sijainnin suhteen.

Palvelusetelin arvo ei voi pysyä vuosia muuttumattomana palkka- ja vuokra­kustannusten noustessa, vaan kuntien pitää ottaa huomioon kustannusten yleinen nousu. Kuntapäättäjien pitää huolehtia palvelu­setelin arvon riittävyydestä myös tulevina vuosina.

Palvelusetelijärjestelmän käyttöönoton ohella tarvitaan sen jatkuvaa seurantaa ja päivittämistä. Hyvätkään linjaukset eivät auta, jos niiden toteutumista ei seurata ja ilmeneviin epäkohtiin ei puututa.

Annaliisa Oksanen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Sami Uotinen, Kuntaliitto

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 18.8.2021