Ruotsin työmarkkinamalli sopii Suomeen

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan: ”Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella. Hallitus selvittää keinoja, joilla voidaan ennaltaehkäistä työtaisteluja ja edistää vapaaehtoista sovittelua.” 

Tarkoitus on vakiinnuttaa meille samanlainen työmarkkinamalli kuin mitä Ruotsissa on menestyksellä sovellettu jo pitkään. Ruotsissa siirryttiin vuonna 1997 liittokohtaiseen vientivetoiseen malliin, jossa kansainväliselle kilpailulle altis vienti tekee palkkaratkaisun, jota ei kierroksen muissa sopimuksissa ylitetä.  

Ruotsin talous on menestynyt viime vuosikymmenet erittäin hyvin. Yksi syy – ei tietenkään ainoa – menestykselle on Ruotsin vientivetoinen työmarkkinamalli. Miksi emme siis soveltaisi Suomessa samaa menestysreseptiä kuin mitä ruotsalaiset ovat tehneet jo pitkään? 

Suomessa palkansaajaliitot muistuttavat julkisuudessa useasti, että Ruotsissa vientivetoisesta palkkamallista on sovittu työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä. Tässä he ovat oikeassa. Suomalaiset palkansaajajärjestöt jättävät kuitenkin kertomatta ketkä Ruotsissa ovat mallista sopineet. Siitä on sovittu viennin työnantaja- ja työntekijäliittojen toimesta vuonna 1997. 

Ruotsissa sopimiseen eivät osallistuneet keskusjärjestöt, eivät julkisen puolen työntekijä- tai työnantajajärjestöt, eikä myöskään yksityinen palvelusektori. Ne kaikki kuitenkin noudattavat vientimallia, koska katsovat sen järkeväksi. Suomessa edes samaan keskusjärjestöön kuuluvat palkansaajaliitot eivät kykene yksimielisyyteen konkreettisesta työmarkkinamallista. 

Suomessa osa palkansaajista kritisoi vientimallia, koska pelkää sen jäädyttävän palkkaerot nykytasolle. Nämä palkansaajajohtajat jättävät kertomatta, että Ruotsissa ei ole näin tapahtunut. Tähän on kaksi syytä. 

Ensinnäkin Ruotsissa myös julkisella puolella on palkoissa paikallista joustoa yksityisen sektorin tapaan. Osittain palkanmuodostus julkisella puolella on jopa joustavampaa kuin yksityisellä. Ruotsissa julkisella puolella ei aina valtakunnallisessa työehtosopimuksessa mainita palkankorotuksista mitään. Niiden tasosta sovitaan maakunta- tai kuntatasolla. 

Myös yksityisellä sektorilla on voitu aika ajoin kohdentaa muita korkeampia palkankorotuksia tiettyihin tehtäviin. Tämä on tapahtunut alan sisällä niin, että viennin avauksen tason kustannusvaikutusta ei ole alakohtaisesti ylitetty, mutta palkansaajaliitoissa on löytynyt riittävästi sisäistä solidaarisuutta. Alan sisällä enemmistö on tyytynyt hieman pienempiin korotuksiin, jotta osalle on voitu maksaa suuremmat korotukset. Näin on voitu korjata koettuja epäkohtia palkkatasoissa. 

Kummastakaan näistä menettelyistä ei tietenkään ole sovittu missään keskitetyssä neuvottelussa. Se ei varmasti Ruotsissakaan olisi onnistunut. Julkinen puoli on vain menetellyt näin omissa tes-neuvotteluissaan, ja yksityisellä puolella on löytynyt palkansaajaliitoissa sisäistä solidaarisuutta. 

Ruotsissa valtakunnansovittelija tukee omalla toiminnallaan vientimallia. Meillä palkansaajat ovat kertoneet, että tämä ei perustu lakiin. Siinä he ovat oikeassa. Ruotsissa lakia alempitasoisella määräyksellä, joka on yhtä sitova kuin laki, on valtakunnansovittelija tähän velvoitettu. Tämän suomalaiset palkansaajajohtajat jättävät kertomatta.  

Ruotsissa valtakunnansovittelija on siis määrätty noudattamaan yleistä työmarkkinamallia, ja tämän on Ruotsissa tulkittu tarkoittavan vientiliittojen sopimaa mallia. Siis mallia, jonka sopimiseen suurin osa Ruotsin työmarkkinakentästä ei ole koskaan osallistunut. 

Suomessa faktisesti vientivetoista liittokohtaista työmarkkinamallia on sovellettu kohtuullisella menestyksellä jo muutaman kerran. Valitettavasti kesällä 2022 työ- ja elinkeinoministeriön asettama sovittelulautakunta epäonnistui toimessaan pahasti, kun sen esityksestä kunta- ja hyvinvointialueiden osalta sovittiin palkkojen lähivuosina aina nousevan viennin avausta enemmän. 

Tämä epäonnistuminen osoitti, että on välttämätöntä säädöksin ohjata sovittelulautakunnan ja valtakunnansovittelijan työtä niin, että ne toimillaan tukevat vientivetoista työmarkkinamallia.