Saila Turtiainen blogissa: Vapaakauppasopimukset keino hallita globalisaatiota

Viime vuosina globalisaatio-kriittisyys on kasvanut useissa kehittyneissä maissa. EU onkin tarttunut haasteeseen julkaisemalla tällä viikolla reflektiopaperin globalisaation hallinnasta. Erityisen arvokasta onkin komissio työ globalisaation merkityksen avaamisessa.

Pahimmassa tapauksessa globalisaation hallinnalla kuitenkin tarkoitetaan protektionismia ja halua rajoittaa ulkomaalaista kilpailua. Iso-Britannia on ollut tähän asti EU:n merkittävin vapaakaupan puolestapuhuja. Brexitin seurauksena EU:n kauppapoliittinen linja tulee liikahtamaan protektionistisempaan suuntaan.

EU tulee jatkossa korostamaan enemmän vastavuoroisuuden saavuttamista. EU-yrityksille on turhauttavaa, että EU:n ulkopuoliset vientimarkkinat eivät ole yhtä avoimia kuin EU:n markkinat. Vastavuoroisuuden puute on tosiasia. Pahimmassa tapauksessa jotkut EU-maat tulevat vaatimaan EU:n omien markkinoiden sulkemista, jotta parempi vastavuoroisuuden taso saavutetaan.

Näin teki myös Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron vaatiessaan kampanjansa aikana EU:ta luomaan oman ”Buy European” -säädöksen, jonka avulla EU-maiden julkisia hankintoja voitaisiin sulkea ulkomaalaiselta kilpailulta.

Kauppasopimukset protektionismin vastavoima

Omien markkinoiden sulkemisen sijaan, EU:n pitäisi miettiä keinoja saada uusia kauppasopimuksia nopeammin voimaan. EU:n neuvottelemat kauppasopimukset ovat hyvä tapa hallita globalisaatiota. Niiden avulla kehitetään sääntöjä, joiden puitteissa kansainvälistä kauppaa käydään.

Tämän positiivisen agendan eteenpäin viemisessä EU:lla on kuitenkin kaksi kompastuskiveä.

EU on entistä vahvemmin tekemässä kauppapolitiikasta ja kauppasopimuksista välineitä edistää muita politiikkatavoitteita. Enää ei riitä, että kauppasopimuksilla luodaan paremmat mahdollisuudet eurooppalaisille yrityksille kilpailla vientimarkkinoilla ja sitä kautta edistetään yritystemme kykyä työllistää Euroopassa. Nyt kauppasopimusten halutaan myös parantavan ihmisoikeuksia, työntekijöiden oloja ja ympäristönsuojelua. Kaikki tärkeitä tavoitteita — maailmanrauha tosin puuttuu.

Globalisaatio-vastaisuus on myös heikentänyt EU:n kykyä hyväksyä kauppasopimuksia, joiden vastustamisesta on tullut suosittu vaaliteema useassa EU-maassa. Siitä huolimatta, että kaikki jäsenmaat ovat yhdessä määrittämässä sopimuksille raamit ja ohjaamassa neuvotteluita koko prosessin ajan, populismin lisääntyessä on mahdollista, että päättäjät eivät seiso lopputuloksen takana. Viime syksynä nähtiin, miten Belgian sisäpoliittiset jännitteet olivat kaataa EU:n ja Kanadan välisen kauppasopimuksen, kun Belgian Vallonia ei suostunut antamaan sopimukselle hyväksyntää.

Vaikka kauppapolitiikka on EU:n toimivallassa, uusista kauppasopimuksista on tehty ns. sekasopimuksia, joissa on myös jäsenmaiden toimivaltaan kuuluvia asioita. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kaikki EU:n vapaakauppasopimukset on hyväksyttävä neuvostossa yksimielisesti. Tämän jälkeen sopimus ratifioidaan kaikissa kansallisissa parlamenteissa, joita joissakin EU‐maissa on useita. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäinen EU‐maa tai alue voi pitää koko EU:n kauppapolitiikkaa panttivankina. Tänä päivänä, kun sisäänpäin käpertymisestä ja kansallisten intressien korostamisesta on tullut arkipäivää, tilanne on kestämätön. Tähän ongelmaan komission paperi ei vielä tarjonnut ratkaisua.